Kaisa Penny: sosialidemokraatti, federalisti, feministi ja idealisti
Olen sosialidemokraatti, federalisti, feministi ja idealisti, jolle demokratia, solidaarisuus ja tasa-arvo ovat toimintaani ohjaavat arvot. Olen myös entinen sirkuslainen ja kolmen lapsen äiti. Olen lujatahtoinen vaikuttaja, joka uskoo oikeudenmukaisen maailman olevan mahdollinen, jos jokainen tekee sen eteen edes vähän.
Olen toiminut vuosia eurooppalaisissa järjestöissä ja eurooppalaisessa politiikassa. Olen asunut pitkään Iso-Britanniassa ja saanut kiertää luottamustoimissa ja töiden kautta eri maissa ja kulttuureissa, oppien sekä kunnioittamaan muita, että arvostamaan omaamme. Nykyisin päivätyöni on ajatuspajan toiminnan johtamista.
Minun haaveeni on, että jokainen eurooppalainen saisi nauttia pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta. Jokaisella lapsella olisi oikeus päivähoitoon ja maksuttomaan peruskouluun. Samasta työstä maksettaisiin sama palkka ja jokaisella naisella olisi oikeus päättää omasta kehostaan, elämästään ja tulevaisuudestaan.
Minun haaveeni on, että jokainen eurooppalainen saisi nauttia pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta. Jokaisella lapsella olisi oikeus päivähoitoon ja maksuttomaan peruskouluun. Samasta työstä maksettaisiin sama palkka ja jokaisella naisella olisi oikeus päättää omasta kehostaan, elämästään ja tulevaisuudestaan. Osaamista arvostettaisiin niin, että koulutukseen ja tutkimukseen panostettaisiin reilusti. Kaikkien työehdot ja palkat olisivat kunnossa ja että niistä voisi myös kollektiivisesti neuvotella. Yrityksillä olisi reilut ja ennakoitavat markkinat, joilla toimia. Haluan universaaleja palveluja kaikille, en köyhäinapua kurjimmille.
Ei siis liene yllätys, että määrittelen itseni federalistiksi. Haluan tiiviimpää, parempaa ja poliittisempaa Euroopan unionia. Minun federalismini on demokratiaa, avoimuutta, päätöksentekoa sille parhaiten soveltuvalla tasolla ja unionin taloudellisen ja sosiaalisen ulottuvuuden tasapainoa. Vain sosiaalista ulottuvuutta vahvistamisella voimme vastata myös tasa-arvo-ongelmiin.
Uskon vahvasti Eurooppaan ja siihen, että vain yhteistyön kautta voimme löytää aidosti kestäviä ratkaisuja suuriin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen, työn murrokseen tai eriarvoistumiseen.
Kaisa Penny,
SDP:n eurovaaliehdokas