Demarinaiset kannustavat Suomen tulevalla EU puheenjohtajuuskaudella näkyviin tasa-arvotekoihin: Seuraavaksi Suomen EU-komissaariksi on valittava nainen!

Ajankohtaista, Julkilausumat 09:20

Ensi vuonna pidettävät Eurovaalit ja Suomen EU-puheenjohtajuus antavat Suomelle mahdollisuuden vaikuttaa ja näkyä vahvasti EU- politiikassa. Viime vuosina Euroopan yli pyyhkäissyt konservatismin aalto on näkynyt tasa-arvokehityksessä niin koko EU:n kuin Suomenkin tasolla.

”Tasa-arvo etenee ikään kuin aaltoliikkein, sitä on kuitenkin pidettävä aktiivisesti poikkipoliittisena ja läpileikkaavana agendana” toteaa Demarinaisten puheenjohtaja Tytti Tuppurainen. Viime vuonna julkaistussa EIGE:n (European Institute of Gender Equality) julkaisemassa vertailussa Suomi sijoittui huonommin, kuin kaksi vuotta sitten tehdyssä tutkimuksessa. Tasa-arvoa ei siis voida ottaa itsestään selvyytenä ja ikään kuin yhteiskunnassa jo tapahtuneena asiana.

Pohjoismaisena hyvinvointivaltiona Suomen on näytettävä mallia muille EU-maille, miten tärkeää tasa-arvon edistäminen on yhteiskunnassa. Tasa-arvovaikutuksia on tutkittava läpileikkaavasti kaikessa EU-politiikassa ja päätöksenteossa. Tasa-arvo ei ole vain sanoja, vaan myös tekoja, ja tämän vuoksi on Suomen myös näytettävä muille mallia. Ensi keväänä Suomen EU- komissaariksi on valittava nainen – ensimmäisen kerran.

Tulevana EU puheenjohtajakaudella Suomen on varmistettava, että Komission samapalkkaisuus- ohjelmaa (2017-2019) toteutetaan. Nainen komissaarina tukisi tätäkin: Samapalkkaisuusohjelman alaotsikon Lasikaton murtaminen ja vertikaalisen eriytymisen torjuminen, mukaan Komissio tukee toimintatapoja, joilla parannetaan sukupuolten tasapainoista edustusta päätöksentekoprosesseissa ja -tehtävissä kaikilla toimialoilla.[1] Kaikki Suomen 23-vuotisen EU- jäsenyyden aikana toimineet komissaarit ovat olleet miehiä ja tähän on saatava muutos.

”On kummallista, että tasa-arvon mallimaaksi julistautuneessa Suomessa on edelleen politiikan linnake, minkä lasikatto on naisten osalta murtamatta. Valitsemalla komissaariksi naisen, voimme näyttää esimerkkiä ja samalla pitää yllä tasa-arvo agendaa EU- politiikassa”. painottaa Tuppurainen.

 

 

[1] https://ec.europa.eu/transparency/regdoc/rep/1/2017/FI/COM-2017-678-F1-FI-MAIN-PART-1.PDF