Tasa-arvoa perheisiin

12:29

Kattava sosiaaliturva on taloudellisesti vahvalla pohjalla, kun mahdollisimman suuri osuus työikäisistä on työelämässä. Perheiden hyvinvointiin vaikutetaan kaikilla yhteiskunnassa tehtävillä päätöksillä.

Jokainen perhe on erilainen ja jokaisella perheellä on myös omat arjen haasteensa. Monimuotoiset perheet ja pirstoutunut työelämä edellyttävät perhevapaisiin lisää joustoa ja uudistamista.

Perhepolitiikan punaisena lankana on ehkäisevien, maksuttomien matalan kynnyksen lapsiperhepalveluiden parantaminen. Oleellista on, että perheet saavat hyvin toimivia palveluja oikea-aikaisesti ja riittävästi. Perheitä ei jätetä yksin.

  • Perhevapaauudistus toteutetaan vanhempainrahakauden kestoa jatkamalla ja isille kiintiöidään entistä suurempi osa vanhempainrahakaudesta. Käytettävästä vanhempainrahakaudesta vähintään 1/3 on isän kiintiö ja yksi osa on vanhempien vapaasti jaettavissa. Käytettävä ajankohta ulotettaisiin joustavasti perheiden tarpeiden mukaisesti lapsen alakouluikään saakka. Uudistuksessa otetaan huomioon sateenkaariperheet ja yksinhuoltajat.
  • Subjektiivinen kokopäiväinen päivähoito-oikeus palautetaan koskemaan kaikkia.
  • Päivähoidon ryhmäkokoja pienennetään (yksi hoitaja kuutta lasta kohden yli 3-vuotiaille).
  • Varhaiskasvatuksessa siirrytään asteittain maksuttomuuteen.
  • Neuvolajärjestelmä pidetään julkisena palveluna.
  • Varmistetaan, että vammaisille lapsille on riittävästi päivähoitopaikkoja sekä ammattitaitoista ohjausta varhaiskasvatuksessa.
  • Varhaiskasvatusta ja kuntoutusta tarjotaan tarvittaessa kotiin, ei pelkästään ryhmään kodin ulkopuolella.