Eurooppa päivän aattona käytiin suoraa keskustelua Euroopan turvallisuudesta

Ajankohtaista 11:37

Tiistai- illan ”Suoraa puhetta Euroopan turvallisuudesta”-keskustelutilaisuuden panelisteina toimivat Suomen Nato suurlähettiläs Piritta Asunmaa, europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari, kansanedustaja ja Demarinaisten puheenjohtaja Tytti Tuppurainen sekä maanpuolustuksen suunnittelukunnan pääsihteeri Heli Santala. Tilaisuuden juonsi Ydin-lehden päätoimittaja Arja Alho. Avaussanoissa Tytti Tuppurainen korosti, miten turvallisuuspolitiikasta puhuminen on ollut perinteisesti vain harvojen ja valittujen- usein miesten oikeus. Keskustelua on laajennettava ja myös naisten on päästävä keskusteluun mukaan.

Kylmän sodan jälkeinen konsensuksen aikakausi päättyi 2014 Ukrainan kriisiin ja se muutti myös maailmanpolitiikan tilaa: viime vuosina on nähty konservatismin nousu ympäri maailmaa ja paluu vanhaan suurvaltakilpailun aikakauteen, jonka luultiin 1990-luvun alussa jo päättyneen. Muuttunut maailmanpolitiikan tila on nostanut esiin keskustelua niin Suomen, kuin Euroopan turvallisuuspolitiikasta.

Suomi on turvallisuuspolitiikassaan säilyttänyt pitkän linjansa, jonka ytimessä ovat liittoutumattomuus ja käytännön yhteistyö muiden toimijoiden kanssa. Suomi on ollut EU:n yhteisen turvallisuuspolitiikan kehittämisessä mukana. Lisäksi yhteistyö Naton kanssa on kehittynyt ja monipuolistunut, kuitenkin keskusteluissa on hyvä huomioida, että kumppanuus ei ole sama asia kuin suora jäsenyys tai jäseneksi hakeminen. Avointa vuoropuhelua on hyvä pitää yllä laajojen ja monipuolisten yhteistyömahdollisuuksien vuoksi, jotka hyödyttävät molempia osapuolia.  Liisa Jaakonsaari totesi, että Nato ei ole enää Suomen ”salarakas” vaan avoin yhteistyökumppani.

Heli Santalan puheenvuorosta kävi ilmi, että suomalaisten mielestä suurimmat turvallisuusuhat ovat terrorismin ja kansainvälisen rikollisuuden kasvu sekä talousjärjestelmän yleismaailmallinen kriisi. Tämän vuoksi laajan turvallisuuden käsite on erittäin tärkeää pitää mukana turvallisuuspolitiikasta puhuttaessa. Tuppurainen huomautti, että SDP on pitänyt tämän agendallaan esimerkiksi Tuula Haataisen presidentinvaalikampanjassa. Muita panelistien esiin nostamia turvallisuusuhkia olivat myös ilmastonmuutos, kansainvälisten instituutioiden heikkeneminen ja suurvaltojen vastakkainasettelu.

Liisa Jaakonsaari täsmensi, että Euroopan Unioni on ollut rauhanprojekti ja sellaisena sen on myös pysyttävä. Puheet EU:n ”omasta armeijasta” ovat olleet harhaanjohtavia. EU:n yhteistä turvallisuuspolitiikkaa on kehitettävä esimerkiksi kehitysyhteistyön ja diplomatian keinoin. Lisäksi parhaimpiin tuloksiin päästään yhteistyön ja sisäisen yhtenäisyyden voimin.

Tytti Tuppurainen (vas), Liisa Jaakonsaari, Piritta Asunmaa ja Heli Santala toimivat tilaisuuden panelisteina.