Helsingin Demarinaiset: Yhdenvertainen syrjimätön Helsinki – miten torjua eriarvoisuutta

Ajankohtaista 16:42

 

Onko Helsingissä tosiasiassa yhdenvertaiset mahdollisuudet kouluttautua, työllistyä, tulla osaksi yhteiskuntaa. Miten epätasa-arvo näkyy arjessa.  Mitä Helsinki voi kaupunkina tehdä, ja mitä me kaikki voimme tehdä, jotta olisimme tasaveroisessa asemassa ja rauha ja yhteisymmärrys kasvaisivat ja säilyisivät.

Apulaispormestari Nasima Razmyar ja YK-nuorisodelegaatti, lääkäriopiskelija Jonne Juntura keskustelivat muun muassa näistä kysymyksistä kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Husseinin johdolla Nasiman Rauhankahvilassa 19.4.

Helsinki tahtoo olla maailman paras kaupunki. Apulaispormestari Razmyar haluaa panostaa siihen, että yksikään nuori Helsingissä ei syrjäydy.  Utopiaako – ei toki. Tavoitteet eivät ole pieniä, mutta Razmyar on sitä mieltä, että vähäisempiä asioita ei kannata edes tavoitella kaupungissa, joka on näin monikulttuurinen ja kansainvälinen ja joka muuttuu koko ajan.

–  Joka viides helsinkiläinen on jo vieraskielinen. Muuttovirta muualta Suomesta on voimakasta ja turismi on vahvaa. Palveluiden tarve kasvaa ja monipuolistuu. Meidän on mietittävä jatkuvasti sitä, miten pysymme ajan hengessä, kuvaa Razmyar Helsingin kehitystä.

Jonne Juntura tarkastelee yhdenvertaisuutta asiantuntemuksensa ja kokemuksensa kautta. Hän haluaa puhua erityisesti opiskelijoiden, nuorten ja maahanmuuttajien tilanteesta – siitä miten eriarvoisuus näkyy arjessa ja mitä sille voi tehdä. Juntura korostaa, että yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että keskitytään niihin ryhmiin, joilla on ongelmia.

– Mielenterveys on iso syy, miksi nuoret syrjäytyvät. Myös maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden mielenterveyspalveluihin on panostettava aikaisessa vaiheessa, jotta kotoutuminen ja työllistyminen olisi mahdollisimman nopeaa.

– Meillä on hyvä terveydenhuoltojärjestelmä, mutta mielenterveyden puolella se ei aina ole sitä, mitä pitäisi olla.  Toivon, että seuraavissa valeissa asia nousee esille, sanoo Juntura.

THL:n Paloma-projekti, joka kehittää mallia maahanmuuttajien ja vastaavista oloista tulevien mielenterveyspalveluihin, on tutkinut, että esimerkiksi 50 % kurditaustaisista on kokenut kidutusta kotimaassaan ja matkalla tänne.  Juntura painottaa, että tällaisilla ihmisillä on oltava oikeus terveydenhuoltoon.

– Olen joutunut tilanteisiin, joissa maahanmuuttajataustaisten kohtelu on poikennut kantaväestöstä. Esim. turvapaikanhakijoiden kodalla hoitohenkilökuntakaan ei tiedä, mitä palveluja voi saada. Tietoa asiasta ei ole tarpeeksi.  Sitä ei myöskään haeta tarpeeksi.

– Myös korkeakouluopiskelijoiden tilanteessa on parannettavaa. Opintotuen heikennykset, ovat johtaneet siihen, että monet elävät köyhyysrajan alapuolella. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikilla ei ole mahdollisuutta opiskella.

Muun muassa edellä mainittuihin asioihin, Juntura perää satsausta niin kaupungilta kuin yhteiskunnaltakin.

 

Kaupunginosat ovat tärkeitä

Kaupunginosien eriarvoisuus ja segregaatioon etsitään koko ajan ratkaisuja. Kaupunki voi tehdä paljon. Asuntopolitiikalla voidaan vaikuttaa, mutta kulttuurin ja vapaa-ajan ratkaisut ovat helsinkiläisten hyvinvoinnin kannalta myös tärkeitä.

Vastuualueensa, kulttuurin ja vapaa-ajan, tiimoilta Nasima Razmyar tutustuu helsinkiläisten nuorten oloihin ja mahdollisuuksiin ahkerasti.  Hän vierailee  eri kaupungin osien kouluissa, kirjastoissa, nuorisotaloissa ja eri tilaisuuksissa. Nuorten, asiantuntijoiden ja vanhempien kohtaaminen pitää kiinni päättäjän ihmisten arjessa ja todellisuudessa.

Helsingillä on hyvä tahto tehdä asioita, meillä on tieto siitä, mitä muualla maailmassa ja Pohjoismaissa on tehty. Puheet ja tavoitteet eivät aina kohtaa, mutta päivä päivältä meillä on parempi Helsinki. Apulaispormestari sanoo, että Helsinki tekee asioita tällä hetkellä hyvällä mallilla ja konkretisoi asiaa.

– Kaupunginosaidentiteettiä pitää vahvistaa ja niiden palveluja kehittää. Kulttuuria ja liikunta- ja muita harrastusmahdollisuuksia pitää tuoda eri kaupunginosiin, ei vain esimerkiksi Töölönlahden kulttuurikeskittymään. Lisäksi liikkumisen edistämisellä kouluissa ja alueilla on isot terveysvaikutukset.

– Segregaation estäminen on tärkeää. Helsinki satsaa tähän esimerkiksi asuntopolitiikassa verrattuna vaikkapa Espooseen.  Sosiaalisesti kestävällä pohjalla olevat alueet, tasaisesti omistus-, vuokra- ym. asumista, ovat ratkaisu. Mutta samalla myös palveluita on rakennettava. Hyvänä esimerkkinä toimii Vuosaari.

– Aikuisia on oltava riittävästi nuorten ympärillä ja saatavilla. Luottamuksen synnyttäminen on ensiarvoista. Helsingin on panostettava koulunkäyntiavustajiin, erityisavustajiin ja nuoriso-ohjaajiin. Myös erityiskohtelurahaa pitää lisätä niille alueille, jotka tarvitsevat tukea. Helsingillä menee taloudellisesti hyvin nyt, on mietittävä, kenelle jaetaan, summaa Razmyar.

Jonne Juntura tarttuu asuntopolitiikkaan.
– Helsinki on edelleenkin kallis, on tärkeää, että kohtuuhintaisia asuntoja löytyy. On hyvä, että opiskelijoiden erilaisia tarpeita ja toiveita kuullaan. Toinen tarvitsee tilaa, toiselle
15 neliön kämppä on hyvä ratkaisu. Joku tarvitsee omaa rauhaa ja toinen taas kaipaa yhteisöllisyyttä.

Nasima Razmyar: ”Parempi Helsinki on pitkän matkan maraton, mutta ei pidä ajatella, että pienillä asioilla ei olisi merkitystä – niillä on!”

 

Husun kysymykseen, onko helsinkiläisillä yhtä hyvät mahdollisuudet työllistyä, Razmyar vastaa, että lain mukaan on, mutta isoja eroja on.

– Asioita ei pidä aina tarkastella akselilla maahanmuuttajat – kantasuomalaiset, mutta jos ei pääse töihin ihon värin tai muun tällaisen syyn takia, asiaan pitää tarttua.  Irakilaisten, afganistanilaisten ja somalien työttömyysaste on korkea. Kotouttaminen ja kotoutuminen on työhön pääsyssä tärkeää.

– Kaikissa ryhmissä on tehtävää. Esimerkiksi romanitaustaisten suomalaisten lasten työura katkeaa usein jo työelämään tutustumisvaiheeseen. He eivät välttämättä pääse TET-harjoitteluun. Mitä uskoa omiin kykyihinsä ja itseensä tällainen ihminen saa. Lainsäädäntömme on kyllä tiukka, mutta käytäntö ja asenteet ongelmallisia.

Tulevaisuuteen luottava apulaispormestari muistuttaa lopuksi, että  ”Parempi Helsinki on pitkän matkan maraton, mutta ei pidä ajatella, että pienillä asioilla ei olisi merkitystä – niillä on!”

 

Mitä me voimme tehdä arjessa – ratkaisuja on olemassa

Tähän haastattelija Husun kysymykseen tuli ohjeita ja ideoita sekä panelisteilta että yleisöltä:
– politiikkaan ja päättäjiin pitää saada maahanmuuttajataustaisia lisää, heidän osuutensa ei näy vallanjaossa ja siinä miten meidän pitää edustaa moninaisesti Helsinkiä
– puutu näkyvään syrjintään,  vaikka vaatii rohkeutta mennä väliin, mutta ainakin jälkeenpäin voit puhua ihmiselle, joka on hätääntynyt,
– mieti millaista keskustelukulttuuria luomme – somen pimeäpuoli on vihapuhe ja rasismi – myös päättäjien pitäisi rohkeasti puuttua tähän
– vuoropuhelu kaikenikäisten kesken auttaa, tututaan kouluissa, myös kaupunki voi järjestään yhteisiä tapahtumia
– parannetaan vuorovaikutustaitojamme eri kulttuureista- ja maista tulevien ja kantasuomalaisten välillä
– Avaa kotisi ovet – jo Olof Palme sanoi näin 60-luvulla!
– jokainen tänne tuleva on joutunut tekemään kotimaassaan jotain,  jos se aktivoidaan, mitä osaa, olemme kaikki hyödyksi yhteiskunnalle
– passivoiva maahanmuuttopolitiikka – vuosia vastaanottokeskuksissa – sitten pyydetään heti kotiutumaan; tälle on tehtävä jotain
– suomen kielen ylikorostamisesta voisi jo luopua, yksinäiset vanhukset ja päätöksiä odottelevat maahanmuuttajataustaiset tekemisiin keskenään, molemmat hyötyisivät tästä

Tilaisuuden järjestivät Helsingin Demarinaiset, Nuorsosialidemokraatit NUS, Itäkeskuksen, Kontula-Mellunmäen ja Vuosaaren Demarit.

Jutun kokosi Päivikki Kumpulainen