Ilo oppia uutta on jokaisen lapsen oikeus: Leena Harjula-Jalonen

Ajankohtaista, Yleinen 12:55

Arvostan niitä tuhansia ihmisiä, jotka ovat kouluttautuneet varhaiskasvatuksen ja opettajan ammattiin. Ylipäätänsä arvostan kaikkia, jotka ovat valinneet elämäntyökseen ihmisten parissa työskentelyn. Joillekin valinta on kutsumusta, mutta joillekin sen on puhdas ammatinvalinta.
Ammatillisen koulutuksen kautta me olemme saaneet päiväkoteihin ja kouluihin päteviä opettajia. Heidän eräs tehtävä on ohjata lasta ja nuorta saamaan parhaat mahdolliset eväät elämää varten.
Kuulin aamuteeveestä, että ekaluokkalaisilta odotetaan tiettyjä valmiuksia. Ne tuntuivat itsestään selvyyksiltä näin maallikon näkökulmasta, mutta nykypäivänä tärkeiltä. Toisaalta valmiuksia kouluun on jo hiottu esikoulussa.
Koti on kuitenkin se paikka, jossa rakennetaan perusta lapsille kasvuun ja kehitykseen sekä toisten huomioon ottamiseen. On ilo oppia uutta, jos olosuhteet ja ympäristö sallivat sen.
Kaikesta huolimatta kiusaaminen, töniminen ja poissulkeminen alkavat jo päiväkodin ensihetkistä lukien, jos siihen ei heti puututa. On selvää, että lapsemme tulevat erilaisista kodeista ja resursseista. On kuitenkin tärkeää, että pienet elämän alut saavat niin kotona kuin koulussa ohjaavaa ja tarkkaa huolenpitoa. Lasta tulisi kuunnella päivittäin ja hänen kanssaan tulee keskustella päivän tapahtumista. Niin sanoo lasten psykiatri Sinkkonen.
Pikku Eero oli tutustunut uuteen oppimisympäristöön ja jo heti alkumetreillä oli toinen pienokainen tullut pihalla ja tönäissyt hänet maahan polkuautosta ja todennut, että se pyörä on minun. Vielä jälkeenpäin se tuntui pahalta Eerosta. Kävelen usein erään päiväkodin edestä ja olen pannut merkille, että on ryhmiä, joissa leikitään ja on myös pareittain olevia lapsia. Siellä on myös yksinään olevia. Herää heti kysymys, minkä vuoksi?
Koulut ja päiväkodit alkavat lähipäivinä ja täyttyvät iloisista oppijoista. Eräs asia, joka kiikastaa vielä Keravalla on kiusaaminen ja kaverittomuus. Haluan edelleen muistuttaa, että siihen on saatava nolla toleranssi. Kiusaamisella on ikävät seuraukset, jos siihen ei puututa heti. Tiedän, että Keravalla tehdään kaikki voitava, mutta vielä on petrattavaa. Nyt on sopiva aika koulujen ja päiväkotien arjessa esiin nostaa reilun pelin säännöt. Jokaiselle lapselle tulee tehdä selväksi, että kiusaaminen ei käy päinsä. Se vaatii kasvattajilta tarkkaa silmää, kuuntelua ja havainnointia. Se vaatii varhaista puuttumista.
Leena Harjula-Jalonen
Kirjoittajan on keravalainen filosofian maisteri
Keravan kaupunginvaltuuston varajäsen
Keravan tarkastuslautakunnan jäsen
Uudenmaan Demarinaisten vpj.