Kirsi Kandolin

Olen Kirsi Kandolin 55v, Kurikasta, neljän aikuisen lapsen äiti ja naimisissa, mieheni Teuvon kanssa. Myös neljän pojan viikarin ja yhden prinsessan mumma ja jalkkismumma (olen mukana lapsenlapseni Rasmuksen jalkapalloharrastuksessa). Työskentelen nyt 21. vuotta Vähäkyrössä, Vaasassa Nuorisopsykiatrisessa asumiskoti Purossa yksikönjohtajana Pikku Puron koulussa. Vastaan siellä huostaanotettujen lasten ja nuorten suomenkielisten ja ruotsinkielisten koulunkäynnistä ja pajatoiminnasta ja myös siitä, että heillä on mahdollisuus suorittaa peruskoulu omana itsenään yksilölliset erityistarpeet huomioiden.


Olen tullut 29 -vuotiaana puolueen jäseneksi eli vuonna 1998, sitä ennen olen ollut mukana nuorten toiminassa. Aluksi Rajamäen Työväenyhdistyksen johtokunnan jäsenenä myöskin Uudenmaan naispiirin hallituksen jäsenenä. Vuodesta 2003 Kurikan demareiden johtokunnassa ja vuodesta 2008 siellä puheenjohtajana ja nyt vuodesta 2021 varapuheenjohtajana.  Pohjanmaan demarinaisten hallituksen jäsenenä olen ollut vuodesta 2010 ja Pohjanmaan demarinaisten puheenjohtaja keväästä 2014. Puoluevaltuuston jäsenenä toimin kuusi vuotta. Pohjanmaan piirihallituksen jäsenenä olen ollut vuodesta 2010, nyt seuraaja jäsenenä Naispiirin puheenjohtajuuden myötä.

Olen ollut mukana kunnallispolitiikassa nyt 26 vuotta. Myös maakunnallissa luotamustehtävissä olen ollut mukana; mm. Seinäjoen koulutuskuntayhtymässä, Suupohjan koulutuskuntayhtymässä ja  JIKin johtokunnassa.

Tällä hetkellä toimin kunnallisissa luottamustehtävissä sivistyslautakunnan jäsenenä.

Toimin aktiivisena Kurikan punaisessa ristissä. Nyt varapuheenjohtajana ja ensiapuryhmän jäsenenä. Taideyhdistys Spectran taloudenhoitajana ja hallituksen jäsenenä. 

Näen että kolmannen sektorin tekemä työ on todella tärkeää ja arvokasta. Näillä kolmannen sektorin toimijoilla on merkittävä ja yhä kasvava rooli mm. kulttuurin- ja taiteen tuottajina, lasten ja nuorten harrastus ja kerhotoiminnassa, ruoka-avun jakamisessa, ystäväpalveluiden tuottamisessa aina mielenterveyskuntoutujien ja heidän läheistensä tukemiseen asti. Kolmas sektori mm. työllistää työttömiä ja ehkäisee syrjäytymistä. Toimii sosiaalisen toiminnan ja verkostoitumisen mahdollistajana. Myös näkyvänä yhteistoiminnan järjestäjinä kunnissa ja kaupungeissa. Tämän työn tukeminen ja mahdollistaminen pitää olla meillä aivan päivän selvää asiaa, eikä leikkausten ja säästöjen kohteena olevaa.

Oman työni kautta Nuorisopsykiatrisella puolella huostaanotettujen lasten ja nuorten parissa on vuosien aikana ollut vahvasti näkyvissä jo ennen Koronaa, että meillä yhteiskunnassamme ei ole riittävästi ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä lapsille ja nuorille. Psykiatrista hoitoa tarvitseville lapsille ja nuorille testauksiin pääsyt ovat ruuhkautuneet ja myös hoitojaksoille pääsy ja koulujen puolella koulupsykologien palvelut ovat joko ruuhkaantuneet tai niitä ei hoida ketään. Nämä lapset ja nuoret joutuvat jonottamaan jopa puolikin vuotta hoitoon tai testauksiin pääsyä. Meillä on pulaa SOTE puolen koulutuspaikoista, työntekijöistä ja psykiatrisen puolen hoitopaikoista. Myös tämä työntekijäpula näkyy muuallakin esimerkiksi vanhustenhoidon puolella, missä tällä hetkellä kohtuuttoman paljon katsotaan, että pärjätään kotona tai omaishoitajien avulla tai makuutetaan terveyskeskusten vuodeosastoilla. 

Lasten ja nuorten mielenterveystyön puolella tarvitaan nopeita ratkaisuja ja uudistuksia, eikä vain kauhistelua suurin otsikoin lehdissä.  

Katson, että Naisliitossa tehtävä työ on muutakin kuin valtakunnallisen ja kansainvälisen politiikan ajanhermolla pysymistä. Naisliiton on myös huomioitava maakunnallinen politiikka. Meidän on myös muistettava, mistä naisliitto koostuu, siihen kuuluu myös isot, että pienet yhdistykset kautta koko Suomen maakuntien, ja kaikkien ääni on saatava kuuluviin.

Oman elämänkokemukseni, työkokemukseni, luottamustehtävien ja toimintani kolmannella sektorilla katson tuovan Naisliiton toimintaamme uutta ja ajantasaista tietoa ja näkemystä. Tämän takia pyrin varapuheenjohtajaksi.

Hyvät siskot meidän on tehtävä näkyvämmin työtä tasa-arvon eteen ja oltava heikompiosaisten puolestapuhujia ja niitä, jotka ojentavat auttavan käden tai tarjoavat olkapään mihin nojata. Kaikki tämä onnistuu, kun uskomme siihen mitä teemme ja teemme sen yhdessä.