Palkkatasa-arvo keskeiseksi tavoitteeksi

Julkilausumat, Politiikka 14:07

Sosialidemokraattisten Naisten liittokokouksen julkilausuma 2.11.2014

Sosialidemokraattisten Naisten liittokokous vaatii aktiivisia toimia naisten ja miesten palkkaerojen kaventamiseksi. Palkanmaksu naisille loppui laskennallisesti lokakuun 31. päivänä. Tilastokeskuksen mukaan naisten palkat ovat 83,1 % miesten palkoista. Naisten ja miesten keskipalkoissa on yhä huomattavia eroja. Suomessa naisten euro on 83 senttiä. Työeläkkeissä ero on vielä suurempi.

Enemmistö naisista on korkeammin koulutettuja kuin miehet. Naisista 81 % on saanut toisen asteen koulutuksen, kun miehillä vastaava luku on 76 %. Naisten korkeampi koulutustaso ei kuitenkaan ole kaventanut palkkaeroja. Nykypäivän työelämässä tarvitaan tasapuolisesti sekä naisia että miehiä. Ihmisillä on erilaista osaamista sukupuolesta riippumatta.

Arvioiden mukaan perhevapaat heikentävät naisten palkkakehitystä. Äidit pitävät valtaosan vapaista eikä miesten pitämien vapaiden määrä ole merkittävästi kasvanut. Yhtenä syynä on, että perheen parempituloisen, yleensä miehen, ei kannata jäädä hoitamaan lasta kotiin.

Tasapuolisempi perhevapaiden jakaminen kaventaa palkkaeroja. Yhdenvertaisempi vanhempainvapaajärjestelmä tulee rahoittaa kaikilta työnantajilta kerättävillä maksuilla.

Samapalkkaohjelmaa tulee jatkaa myös seuraavalla hallituskaudella, sillä riittäviä tuloksia ei ole vielä saavutettu. Palkkaerojen kaventamisen on oltava yksi suomalaisen politiikan keskeisistä tavoitteista.

Lisätietoja:

Tytti Tuppurainen
puheenjohtaja
Sosialidemokraattiset Naiset
tytti.tuppurainen(at)eduskunta.fi
p. 040 084 0594