Ritva Sänkiaho 1937-2019: Ihmisläheisen sosiaalityön tekijä ja puolustaja

Ajankohtaista 19:50

Sosionomi, sosiaalityöntekijä Ritva Sänkiaho kuoli 6.8.2019 Helsingissä 81-vuotiaana. Hän oli syntynyt 9.10.1937 Helsingissä. Sänkiaho (ent. Juntunen) vaikutti Noormarkun kunnassa 1973-1990 valtuutettuna, kunnanhallituksessa ja monen tärkeän lautakunnan jäsenenä. Helsinkiin palattuaan hän toimi monessa sosiaali- ja terveyspuolen luottamustehtävässä ja erityisen pitkään Helsingin Sosialidemokraattisten naisten toiminnassa sekä kaupunginosansa Roihuvuoren sosialidemokraateissa.

Ritva toimi kotiseutunsa ja piirinsä SDP:n osastoissa ja naisyhdistyksissä monen vuosikymmenen ajan, mistä tunnustuksina hän sai SDP:n kunniajäsenyyden vuonna 2008 ja Demarinaisten kunniajäsenyyden 2005. Hän oli monitoimiaktiivi, joka jätti jälkensä työväenliikkeen kaikkiin järjestöihin.

Ritva syntyi Sörkan kulmille Pääskylänrinteeseen Heikki ja Vieno Sänkiahon esikoiseksi, Risto-veli syntyi vuonna 1941. Vanhemmat työskentelivät Elannossa. Ritva kasvoi työväenaatteeseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, kun lapsuudenperheessä ja suvussa laajemminkin tartuttiin yhteiskunnallisiin asioihin. Myös urheilu oli Sänkiahoille tärkeää. Heikki-isä oli Helsingin Kisa-Toverien HKT:n aktiivi ja siellä myös lapset urheilivat monta vuotta. Ritvasta ei tullut kilpaurheilijaa, vaan toimitsija ja penkkiurheilija. Ikimuistoisimpana taisi olla 1952 Olympialaisissa yleisurheilutoimitsijana, kisatyttönä, toimiminen.

Roihuvuori tuli tutuksi jo 1940-luvulla perheen Marjaniemen mökin myötä. Ritva muutti ensimmäisen kerran Roihuvuoreen Prinssintie 6:een jo 1962 vanhempiensa ja veljensä kanssa.

Valtuutettu ja vaikuttaja Noormarkussa

Sänkiaho opiskeli sosionomiksi Yhteiskunnallisessa Korkeakoulussa, sittemmin Tampereen yliopistossa. Hän avioitui kunnanlääkäri Olli Juntusen kanssa vuonna 1964. He muuttivat Ollin työn perässä Satakuntaan ensin Kauvatsalle ja vuonna 1966 Noormarkkuun. He saivat kolme lasta: Jari, Jaana ja Johanna, joista Jaana menehtyi vuonna 2012.

Ritva lähti mukaan kunnallisvaaliin 1972 ja pääsi heti valtuustoon, jossa oli ainoa nainen. Kun Olli pääsi 1976 sinne, he olivat tiettävästi ensimmäinen aviopari Noormarkun valtuustossa. Noormarkun vuosien aikana Ritva oli monissa lautakunnissa, hyvin pitkään, tärkeimpänä sosiaalilautakunnassa. Hän oli 1970-luvulla aluksi ainoa nainen myös kunnanhallituksessa, vain kaksi naista oli kunnan historiassa häntä ennen päässyt rikkomaan lasikattoa.

Työväentalo oli toinen koti, jossa sekä omat että muiden lapset kasvoivat mukana, olihan Ritva myös Nuorten Kotkien kantava voima. Ritva oli aina heikompien puolustaja ja teki kaikkensa tärkeiksi kokemiensa asioiden eteen. Helsingin suhteilla ja peräänantamattomuudella hän osaltaan edesauttoi valtionapujen saamisessa esim. urheilutalon rakentamiseen ja työväentalon peruskorjaukseen.

Paluu Helsinkiin

Eron ja lasten aikuistumisen myötä kotiseutu alkoi vetää puoleensa. Vuoden 1990 lopulla Ritva palasi kirjaimellisesti juurilleen nuoruuden kotiinsa Roihuvuoreen. Samalla hän otti takaisin tyttönimensä, jolla hänet alueella paremmin tunnettiinkin.

Ritva valittiin Helsingin kuntavaaleissa 1992-2004 varavaltuutetuksi ja hän kuului toisinaan viralliseen valtuustoryhmään, jossa olivat viisi ensimmäistä varavaltuutettua. Sänkiaho vaikutti koko ajan 1993-2017 useissa sosiaali-, vanhus- ja asuntoelimissä. Yksi kausi asuntolautakunnassa, yksi vanhusneuvostossa ja Seniorisäätiön hallituksen varapuheenjohtajana. Hän toimi vielä kevään 2019 vaaleissa vaalilautakunnassa.

Ritva työskenteli työuransa aikana monissa sosiaalityön tehtävissä, mm. sosiaalityöntekijänä, perhepäivähoidon ohjaajana ja vanhainkodin johtajana. Työssään hän toteutti samoja arvoja kuin vapaa-ajallaan. Hän oli heikompiosaisten vahva, mutta oikeudenmukainen puolustaja.

Sosiaalitoimen toimeentulotukiasioissa

Ritva toimi syksystä 1990 lähtien kaupungin sosiaalitoimessa työntekijänä toimeentulotukiasioiden parissa, suurimmaksi osaksi Mellunmäessä sijainneessa yksikössä. Eli hän toimi kaikkein herkimmällä kansalaisten taloudelliseen ja sosiaaliseen asemaan liittyvällä alueella. Silloinen sosiaalilautakunnan puheenjohtaja Rakel Hiltunen haluaa lausua muistoksi:
– Ritva oli väsymätön sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolustaja. Hän piti esillä ammatillisen sosiaalityön arvostusta ja korosti julkisen toimen vastuuta huolehtia työntekijöiden jaksamisesta. Omalla toiminnallaan hän nosti myös esille sosiaali- ja terveydenhoidon asiakkaiden oikeudet ja henkilökohtaisen kohtaamisen tärkeyden.

Lautakunnan puheenjohtajana 1993-2000 toiminut Anni Sovala korostaa Sänkiahon kontaktinhaluisuutta ja puheliaisuutta:
– Arvostin hänen pitkää kokemustaan demaritoiminnassa ja laajoja yhteyksiään ja tietojaan. Ritvan persoonallisuutta ja aitoutta arvostin. Hän sanoi käsityksensä suoraan ja tuntui suoraselkäiseltä ja rehelliseltä pienen ihmisen puolustajalta. Sosiaaliviraston kulttuuriin kuului varovaisuus yksilöasioiden ja laajemminkin viraston asioiden puhumisessa ulkopuolisille.

Helsingin Kisa-Toveri

Urheilu oli Ritvan sydäntä lähellä koko iän. Hän sai Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitalin kullatuin ristein vuonna 1989.

Ritva ohjasi eläkeläisten liikuntaryhmiä ja seurasi televisiosta kaikki kilpailut samalla kutoen. Ritva oli ahkera käsitöiden tekijä, joka ei pystynyt istumaan tv:n äärellä ilman kudinta. Monista kymmenistä myyjäisistä onkin vuosikymmenten aikana saanut ostaa Ritvan tekemiä sukkia ja muita käsitöitä.

Hänen seuransa oli koko ajan Helsingin Kisa-Toverit, joka TUL:n hajaannuksessa jäi TUK:n seuraksi, mutta palasi Työväen urheiluliittoon 1980-luvun alun eheytyksessä. 1980- ja 1990-luvuilla seuralla oli yhteistyötä Tallinnan Kalevin kanssa ja vierailuja järjestettiin molempiin suuntiin. Ritva palasi HKT:n toimintaan mukaan jo Satakunnasta käsin. Hän veti 90-luvulla erityisesti naisten liikuntajumppaa ja hankki sille erityistä lisätukea Yhdysvaltoihin muuttaneen harrastajan rahastoavustuksella. Sänkiaho toimi myös HKT:n puheenjohtajana 1990-luvun lopussa.

Tallinna-yhteyksiä luomassa

Eläkkeelle jäätyään Ritva nautti lastenlapsista, vapaaehtoistöistä ja Tallinnan matkoista. Hän teki ensimmäiset Tallinnan matkat 80-luvun lopulla Neuvostoliiton aikana ja tutustui ihmisiin, joista tuli hänen pitkäaikaisia ystäviään. Kaikessa, mihin Ritva lähti mukaan, hän oli itseään säästelemättä mukana suurella sydämellä ja vahvalla tunteella.

Ritvan yhteyksistä oli hyötyä, kun Helsingin sosialidemokraatit loivat Tallinna-yhteyden 1990-luvun lopulla. Tallinnan Möödukad (Maltilliset, sittemmin sosialidemokraatit) lähetti vierailijoita ensi kertaa syksyllä 1997 Furuvikin kartanoon. Vieraat kutsuivat häntä kunnioittavaksi ”Ritva-rouvaksi”. Myöhemmillä Tallinnan matkoilla Risto Kolanen meni yhdessä Ritvan tietämään parturi-kampaamoon. Kun miesten puolella tuli nopeammin valmista, Ritva pyysi seuralaistaan odottamaan kampauksen valmistumista ennen hotelliin paluuta, ehkä turvallisuussyistä.

Naistoiminta- ja EKL-aktiivi

Ritva Sänkiaho oli Helsingin Demarinaisten (Helsingin sd. naispiirin) hallituksen aktiivinen jäsen vuodesta 1990 kuolemaansa saakka, toimi sihteerinä 1990-luvun alussa useita vuosia sekä varapuheenjohtajana pitkään 2000-luvulla. Työ- ja elämänkokemuksellaan hänellä oli paljon annettavaa hallituksen nuoremmille jäsenille, puheenjohtaja Irma Marttila arvioi.

Helsingin sosialidemokraattien piirihallitukseen Sänkiaho osallistui ensin Demarinaisten ja lopuksi Eläkkeensaajien EKL:n Helsingin piirin seuraajajäsenenä. EKL:ssä hän oli hallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja 2000-luvun puolella.

Helen Katajisto muistaa ystävänsä Helsingin Kotien Puolesta yhdistyksestä ja Helsingin Demarinaisten, eli piirin hallituksessa monta vuotta.
– Sänkiksellä riitti energiaa vaikka muille jakaa. Vuosikausia meillä oli sopimus, että ostan vappumerkkini häneltä. Viime vappuna en sitten saanutkaan vappumerkkiäni. Kun hänen oma Eläkkeensaaja-yhdistyksensä ei osallistunut EKL:n 50-vuotisjuhlan senioritanssiesitykseen, niin hän tuli mukaan Metallin Eläkkeensaajien MES:in ryhmään. Muistan, kuinka otettu hän oli, kun olin kutsunut 70-vuotisjuhliini myös hänen silloisen poikaystävänsä.

Ihan loppuvuosiin asti Ritva osallistui Poliittisen historian klubin ja Työväenkirjaston ystävien keskustelu- ja yleisötilaisuuksiin. Usein aktiivinen osallistuja käytti myös puheenvuoroja oman työalansa ja tuntemuksensa pohjalta.

Ritva vielä alkuvuodesta matkusteli ja vieraili ahkerasti eri yhteiskunnallisissa tapahtumissa. Hänellä oli kaksi kertaa viikossa naapuri-ystävän kanssa yhteiset saunavuorot, joissa keskusteli viikon polttavimmista ajankohtaisista asioista. Pyykkituvat ynnä muut arkiaskareet hoidettiin naapurin kanssa neljän vuoden ajan melko lailla yhteisesti. Vielä viime vuonna Ritva osallistui mölkky- ja ”petankki” -peleihin. Ritva seurasi tiiviisti urheilulähetyksiä televisiosta ja oli hyvin näreissään, jos häntä tuolloin häirittiin, Anna-Maria Kantola muistelee.

Vasta viimeisen kesän kuluessa Ritvan vauhti hiljeni ja hän jäi pois ryhmämatkoilta elämänilon jatkuessa viimeisiin päiviin asti.

Hautajaiset olivat lähipiirissä. Elossa olevien lasten ja sukulaisten lisäksi monet ystävät Helsingissä, Noormarkussa ja muualla Suomessa kunnioittavat Ritva Sänkiahon muistoa ja elämäntyötä.

 

Risto Kolanen, Johanna Käpynen, Anna-Maria Kantola ja Irma Marttila
Kirjoittajat ovat Ritva Sänkiahon tytär ja ystävät piirihallituksessa.

Kirjoitukseen on saatu tietoja myös veli Risto Sänkiaholta, Aki Ojalalta ja Oiva Pennoselta HKT:n sekä Veijo J. Lehdolta ja Sarita Maja-Hellmanilta EKL:n osalta. Luottamushenkilötiedot ovat Helsingin kaupungin arkistosihteeri Reija Ruotsalaiselta ja Porin arkiston Hanna-Liisa Kolehmaiselta.