Savon-Karajalan Demarinaiset

Sirkka-Liisa Mikkonen: Koronan jälkeen

Korona on kuvainnollisesti kaikkien huulilla ja sen ehkäiseminen ja hoito vaativat konkreettista tekemistä. Niitä hallitus on toteuttanut, tehnyt tekoja, joilla on ollut suorananista vaikutusta ihmisten elämään. Tämä poikkeuksellinen aika on vienyt suodattimet kansalaisten ja päättäjien väliltä, kun päätösten vaikutukset näkyvät miltei saman tien.

Pandemian aikaa emme halua. Taudin toivomme hellittävän ja poikkeustilan loppuvan mahdollisimman pian.

Koronasta kansakunta selviytyy, ja yksittäisestä ihmistä siitä selviytyy suurin osa, mutta jälkensä tämä aika jättää meihin jokaiseen. Joitakin tauti koskettaa syvästi läheisen poismenon muodossa, joitakin lievemmin oman tai läheisen sairastumisen vuoksi.  Mutta hyvin suurelle osalle ihmisiä tauti tulee lähelle taloudellisena menetyksenä. Palkkatulo jää saamatta lomautusten vuoksi ja voi työttömyydestä tulla pidempiaikainen, sillä korona voi viedä koko työpaikan. Yrittäjiltä menee yritys alta ja sen mukana heiltä voi mennä muukin omaisuus.

Pandemian jälkeen yhteiskuntaamme kohtaa finanssikriisiin verrattava aika, joskin olosuhteet ovat erit. Tätä kriisiä ei voi verrata myöskään sota-ajan kokemuksiin, sillä ihmisten elämässä tuntuu voimakkaana eritäytyminen, läheisyys ihmisten kesken on kielletty ja se vaikuttaa väkisinkin yhteisöllisyyteen. Sota-aikana turvaa haettiin etenkin sukulaisista, tutuista, yhteisöistä.

Jos tauti hellittää nopeasti, tilanne voi alkaa palata kohti normaalia, mutta tuo normaali toivottavasti ei ole samanlainen kuin ennen pandemiaa. Ennen pandemiaa meillä oli suuri ilmastokriisi, joka on nyt tauolla vain ihmisten mielissä ja se vaatii pikaisesti toimia. Nyt kun yhteiskuntien toimet ovat katkolla, on ainakin teoriassa oivallinen tilaisuus korjata rakenteita ilmaston ja ympäristön näkökulmat huomioiden.

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo eivät saa romahtaa pandemian myötä.  On pidettävä erityisesti huolta kaikkein heikoimmassa asemassa olevista. Sosiaalinen, taloudellinen, fyysinen ja psyykkinen epätasa-arvo on jo nyt pandemian alussa näyttänyt kasvonsa. Toisen kyky ja olosuhteet kohdata koronan aiheuttavat toimet, rajoitteet ja uudet tilanteet ovat huomattavasti heikommat. Heitä emme saa unohtaa.

Nyt pandemian aikana eletään perhekeskeisesti, mutta kaikilla ei ole perhettä ja jotkut ovat totaalisen yksin. Solidaarisuus ei saa kadota vaan päinvastoin, on rakennettava yhteiskuntien välillä ja sisällä siltoja eri ryhmien välillä. Suomessa maaseutu- kaupunki- asetelmaa pitää tarkastella uudesta näkökulmasta. Nyt kun etätyöt ja kaikenlainen kotoa työskentely ovat aivan uudella tasolla, pitää näitä taitoja ja mahdollisuuksia hyödyntää ja miettiä maaseudun uudenlaista tulemista.