Savo-Karjalan Demarinaiset: Omaishoitajat ympäri Suomen tekevät inhimillisesti arvokasta työtä, jonka arvo tulisi ymmärtää päättäjien taholla

Ajankohtaista, Julkilausumat 09:16

Hyvin kuvaavia tilanteita voivat olla ne joissa iäkkäät ihmiset pyrkivät selviämään keskenään vuodesta toiseen. Usein toinen elämänkumppani on niin huonokuntoinen, että tarvitaan ympärivuorokautista huolenpitoa hänelle. On myös vahvistettu, että eniten omaishoitoa tarvitsevia on muistisairaissa iäkkäiden ikäryhmässä. Ääripäässä toinen voi olla yli 90 vuotias ja hoidettava reilu 80 vuotias. Vammaiset lapset ja nuoret ovat myös usein omaishoidossa perheissä. Perheitä on hyvin monenlaisia.

On lukemattomia tarinoita siitä, kuinka vahva kiintymys-suhde pitää ihmiset tässä vaativassa hoitotyössä.Omaishoitajat ympäri Suomen tekevät inhimillisesti arvokasta työtä, jonka arvo tulisi ymmärtää päättäjien taholla.

THL ( Terveyden ja hyvinvointilaitos) mukaan omaishoidon tukea saavien määrä vaihtelee suuresti maassamme. Jotkut kunnat ovat ylittäneet valtakunnallisen tavoitteen, jossa 5 prosenttia 75 vuotiasta saavat omaishoidon tukea. Esimerkiksi Uudellamaalla vain 3,6 prosenttia yli 75 vuotiaista saa omaishoidon tukea. Kainuussa prosentti on jopa 8,5. Yk:n yleissopimuksen keskeiset periaatteet eivät toteudu vielä kaikissa kunnissa, eikä sopimuksen velvoittavuutta aina ymmärretä, koskien vammaisia henkilöitä.

YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista määrittelee keskeiset periaatteet:

  • Yksilön itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen.
  • Syrjimättömyys ja yhdenvertaisuus
  • Vammaisten henkilöiden osallistuminen ja osallisuus yhteiskuntaan.
  • Esteettömyys ja saavutettavuus.

 

Sopimuksen lähtökohtina ovat myös sukupuolten välinen tasa-arvo, erilaisuuden kunnioittaminen, vammaisten henkilöiden hyväksyminen osana ihmisten moninaisuutta sekä vammaisten lasten oikeuksien kunnioittaminen. Onko oikein, että omaishoitajat eivät saa tasa-vertaista tukea ympäri Suomen, koska se kuitenkin säästäisi inhimillistä kärsimystä ja olisi kansantaloudellisesti järkevää.?

 

Vaikka ihminen sairastuu hänen tulee saada loppuun asti tuntea olevansa tasavertainen kansalainen, toteaa Savo-Karjalan demarinaiset ry puheenjohtaja Irene Lång. Mahdollisuus kodin ulkopuolisiin virikkeisiin, hoitoihin, kohtaamisiin tulee mahdollistaa niin kauan, kuin hoidettavalla on siihen halua. Samoin, tulee ylläpitää omaishoitajan jaksamista taaten hänelle kerran viikossa vapaapäivä, tarvittavaa käytännön tukea vaativimmissa hoidollisissa tehtävissä ja taloudellinen vakaus omaishoidon tukena.

Me Savo-Karjalan demarinaiset vaadimme, että kaikille maamme omaishoitajille taataan tasavertaiset oikeudet selvitä vaativassa hoitotehtävässään, niin taloudellisesti, kuin huolenpidollisesti, huolehtien heidän säännöllisistä vapaapäivistään ja tasavertainen omaishoidontuki koko maassa kaikille omaishoitajille.

 

Demarinaisten kannanotto Naispiirin kevätpiirikokouksessa 23.3.2019 Leppävirralla.

 

Savo-Karjalan Demarinaiset ry