13.4.2011 Perheiden puolesta – mikään ei maksa yhteiskunnalle niin paljon kuin ongelmissaan yksin jätetty perhe

Demarinaisten tiistaina 12.4. järjestämässä keskustelutilaisuudessa eduskunnan Kansalaisinfossa kuultiin painavia puheenvuoroja etenevästä kahtiajaosta ja siitä, kuinka tärkeää on tiedostaa äänestämisen merkitys tulevaisuuden kannalta. Keskustelemassa olivat kansanedustajaehdokkaat:

Maria Guzenina-Richardson
SDP Uudenmaan vaalipiiri
www.mariaguzenina.net

Päivi Lipponen
SDP Helsingin vaalipiiri
www.paivi.fi

Tarja Kantola
SDP Helsingin vaalipiiri
www.tarjakantola.fi

Maria Guzenina-Richardson:
Kuluvalla vaalikaudella päivähoitomaksuja on korotettu roimasti. Päivähoitomaksut ovat nousseet 1300 eurolla kahden perustyötä tekevän vanhemman perheessä, jossa on kaksi päiväkoti-ikäistä lasta. Laskelmassamme käytimme palomies-sairaanhoitaja pariskuntaa, joiden kuukausitulot olivat kahdesta kolmeen tuhanteen euroa. Tämän lisäksi kaikki muu eläminen on kallistunut mm. energian hinta.

Päivi Lipponen:
Suomi on hyvin erilainen neljän vuoden päästä, jos demareita ei saada hallitukseen. Vaalikentillä keskusteluissa toistuu kaksi asiaa ylitse muiden: eriarvoisuuden kasvu; pienillä palkoilla ja eläkkeillä ei tule toimeen ja se, että onko meillä hoitopaikkoja, asuntoja ja palvelutaloja, kun niitä tarvitaan. Köyhyys on sekä yleistynyt että syventynyt yhden hengen kotitalouksissa ja yksinhuoltajaperheissä. Viimeisten 10 vuoden aikana lapsiperheköyhyys on kolminkertaistunut.

Päivi Lipponen:
Usein ajatellaan, että köyhyys on lyhytaikainen ilmiö. Nyt siitä on tullut hyvin usein pysyvä olotila, jolle ei näy loppua. Se alkaa nakertaa.

Helsingissä on noin 300 000 asuntokuntaa, joista puolet on yhden hengen talouksia. Niistä iso osa muodostuu nuorista tai yli 75-vuotiaista leskistä, useimmiten naisista. Täällä Helsingissä yhden hengen talouksia on yhtä paljon kuin Oulussa asukkaita. Toimeentulotuen hakijoista noin 70% on yksineläjiä. Palvelut tulisi räätälöidä sen mukaan.

Maria Guzenina-Richardson:
Yhden hengen talouksiin kuuluvat myös eroperheet. Toisesta vanhemmasta tulee etävanhempi. Molempien vanhempien läsnäolo on lapselle tärkeä, joten on pidettävä huolta siitä, että erovanhempien on mahdollista asua lähekkäin.

Päivi Lipponen:
Yhteiskunta on muutoksessa: on entistä enemmän yksinhuoltajia, etävanhempia ilman lähellä olevaa sukuverkostoa. Meidän pitää tarkastella sosiaalipolitiikkaa uudella tavalla niin, että yhteiskunnan muutos huomioidaan.

Ikäihmisten palveluverkostoa suunniteltaessa tulisi tehdä mahdolliseksi se, että kaikki sisarukset voisivat ottaa vastuuta ikäihmisen hoidosta, eikä vain hän, joka on tehnyt omaishoidon sopimuksen. Eli miten mahdollistetaan työn ja perheen yhteensovittaminen.

Kentältä kuuluu myös voimakkaana viesti, että nykyisin mennään liikaa raha edellä. Asennetta on muutettava: ihminen ja ihmisyys ensin, ei raha, raha… Ihmiset eivät koe systeemiä oikeudenmukaiseksi.

Tarja Kantola:
Täytyy jälleen kerran todeta, kuinka hieno kokonaisuus demarinaisten perhepoliittinen ohjelma, Perheiden parhaaksi, on. Koko kenttäväki, demarinaisten piirit kautta Suomen, oli mukana laatimassa ja hiomassa sen tekstejä. Niistä muodostui erinomaisen yhtenäinen ja kattava kokonaisuus asioista, joita haluamme Naisliittona viedä eteenpäin.

Pohdimme pitkään, mitä sanoa päihdeäideistä. Siitä kävimme hankalimmat keskustelut. Se on yhteiskunnan suurimpia kysymyksiä. Siinä ajautuvat vastakkain naisen oikeudet ja lapsen oikeudet; paljonko voi puuttua?

Maria Guzenina-Richardson:
Juuri eilen keskustelin erään henkilön kanssa, joka muisteli, kuinka sodan jälkeen moni nuori nainen joutui vaikeaan asemaan ja yhteiskunnan hyljeksimäksi. He olivat rakastuneet saksalaiseen sotilaaseen ja alkaneet odottaa tälle lasta. Demarinaiset antoivat tuolloinkin ison voimannäytön ja perustivat Rovaniemelle ensikodin, jonne nämä nuoret naiset pääsivät asumaan. Siihen aikaan ensikodissa asuttiin pidempään kuin nykyisin. Ajatelkaa, miten niukat resurssit tuolloin oli ja silti kansalaisyhteiskunta pystyi tekemään niin merkittävää elämänlaadun parannustyötä ympäri Suomen!

Erilaiset turvaverkot ovat äärimmäisen tärkeitä. Silti edelleenkin Ensi- ja turvakotien liiton rahoituksesta joudutaan taistelemaan joka budjetissa. Miksi sitä ei ole otettu julkisen sektorin toiminnaksi? Toiminta tulisi turvata valtion budjetista. Enää ei riitä edes se, että pääsee tuen piiriin, sillä tuki on hyvin usein vain avohoitoa ja kerran kuukaudessa päihdetesteissä käymistä.

Eri puolueet visioivat erilaisia terveydenhuollon järjestelmiä. Joku hajottaisi nykyisen mallin, mutta ei osaa ehdottaa, mitä sen tilalle. Siitä seuraisi entistä suurempi kaaos. Joku toinen esittää Suomen jakamista viiteen piiriin, jotka päättäisivät itsenäisesti, mistä ostavat terveydenhuollon palvelut. Tämä olisi ulkomaisille yrityksille kultakaivos. Muutaman vuoden kuluessa hinnat olisivat nousseet pilviin. Kolmas taas haluaisi pysyä paikoillaan ja pitäytyä nykyisessä järjestelmässä.

Mitä termillä ”paremminvointivaltio” tarkoitetaan käytännössä; yksityisen sektorin painottamista ja julkisten palvelujen heikentämistä. Muutoinkin vaalikeskusteluissa on jäänyt analysoimatta, mitä eri puolueet tarkoittavat sanalla ”hyvinvointivaltio”. Sama sana kaikilla, mutta tarkoittaa eri asiaa puolueesta riippuen. Se on minusta kuluttajansuojakysymys.

Päivi Lipponen:
Suuri kysymys on, miten voimme rakentaa hyvinvointiyhteiskunnan niin, että ihminen on sen keskiössä?

Itse olen aikoinaan lähtenyt Länsimäen lähiöstä ja kouluttautumismahdollisuudet olivat tuolloin hyvät. Koskaan eivät portit sulkeutuneet edestäni. Tuolloin peruskoulu vielä pystyi rikkomaan sosiaalisen periytyvyyden. Nykyinen peruskoulu ei enää pysty samaan. Jo muutama vuosi sitten tutkijoiden viesti oli: estäkää alueiden eriytyminen, sillä sitä on vaikea pysäyttää. Tuolloin keskustelin asiasta kollegoiden kanssa. He nauroivat pelolleni, että pian voi olla niin, että opettajat valitsevat, missä opettavat. Nyt se on käynyt toteen ja opettajat valitsevat työpaikkansa kuten lääkärit. Päteviä opettajia on vaikea saada joihinkin kouluihin.

Meidän tulisi saada sosiaalityöntekijät mukaan taisteluun. Nyt he ovat vain pakotetut jakamaan niukkuutta. He eivät voi hyödyntää työssään koulutustaan. Sosiaalityöhön ja sosiaalityöntekijöihin pitää panostaa.

Tarja Kantola:
Meillä Helsingissä on hyviä ja onnistuneita hankkeita, joiden avulla maahanmuuttajien mukaantuloa suomalaiseen työelämään edistetään. Päivähoidon puolella on käynnissä esimerkiksi ASKI ammatillinen suomen kielen kehittämiskokonaisuus. Siinä kerätään neljässä päiväkodissa tietoa siitä, mikä on työssä riittävä kielitaito.

Toinen hanke on kotiäitihanke. Helsingissä on kotiäiteinä paljon luku- ja kielitaidottomia maahanmuuttajaäitejä. Heille olemme järjestäneet suomen kielen koulutusta leikkipuistoissa. Perheille on laadittu tiedotteita heidän omalla äidinkielellään. Siitä olemme saaneet paljon kiitosta. Kuten myös siitä, että kaupungin työpaikoille on luotu yhteiset ohjeet siitä, miten toisesta kulttuurista kotoisin oleva ihminen otetaan vastaan.

Päivi Lipponen:
Maahanmuuttajaäitien köyhyys on vakava asia. Moni on yksinhuoltaja; lukiokirjat maksaa, harrastukset maksavat. Lapset joutuvat toimimaan tulkkeina ja lapsille siirtyy vastuuta perheen pärjäämisestä. Sen lisäksi he tulevat torjutuiksi työelämässä. Peruskoulu ja nykyinen hyvinvointiyhteiskunta ei pysty enää nostamaan toistakaan maahanmuuttajapolvea samalle viivalle. Näköalattomuus yhdistää näitä nuoria ja kyselyn mukaan islamilainen seurakunta on ainoa paikka, jossa he kokevat olevansa tasa-arvoisia. Meidän tulee huolehtia siitä, että peruskoululla ja urheiluseuratoiminnalla on riittävästi resursseja. Maahanmuuttajakysymys on tärkeä tulevaisuuden kannalta.

Tarja Kantola:
Demarinaisista löytyy osaajia joka tasolta: tutkimuksesta, politiikasta ja kunnista, joten kaiken minkä suunnittelemme, pystymme myös toteuttamaan käytännössä! Kehotan ihmisiä miettimään, kenen arvojen pohjalta hyvinvointiyhteiskuntaa halutaan kehitettävän ja äänestämään sen mukaisesti.

Kuvat ja keskustelun muistiinmerkitseminen: Anneli Velho