25.9.2014 Sirpa Paatero ministeriryhmään
SDP esittää kolmannen kauden kansanedustaja Sirpa Paateroa uudeksi valtioneuvoston jäseneksi vastaamaan kehitysyhteistyö- ja omistajaohjausasioista.
Omistajaohjauksesta vastaavan ministerin ja kehitysministerin tehtävä ei ole helppo, eikä siitä ole kalasteltavissa irtopisteitä. Se on sitäkin vastuullisempi ja tärkeä.
Kehityspolitiikka on tämän päivän maailmassa kovaa asiaa, sillä kestävän kehityksen haasteet ovat valtavia. Monet aikamme kriiseistä ja konflikteista kumpuavat köyhyydestä, näköalattomuudesta, resurssien niukkuudesta – globaalista epätasapainosta ja epätasa-arvosta. Ministerin tehtävän kuva on ulko- ja turvallisuuspolitiikan ytimessä.
Omistajaohjaus – miten kaikkien tavallisten suomalaisten yhteistä valtion omaisuutta hoidetaan tuottavasti, vastuullisesti ja yhteiskunnan eri intressit huomioon ottaen – on myös keskeinen tehtävä.
Uuden ministerin valinnassa on painanut osaaminen, erityisesti SDP:lle tärkeän kasvun ja työllisyyden näkökulmasta. Ministerin tehtävään on etsitty henkilö, joka soveltuu nimenomaisesti kantamaan tätä salkkua. Asiat ratkaisevat.
Sirpa Paatero on toiminut vuodesta 2006 alkaen, jo yli kahdeksan vuotta, eduskunnan talousvaliokunnassa. Tämä antaa hänelle erinomaiset edellytykset omistajaohjauksesta vastaavan ministerin tehtävään. Lisäksi hän on ollut keskeisellä tavalla vaikuttamassa SDP:n talous-, teollisuus- ja omistajapoliittiseen ajatteluun puolueen ohjelmatyössä sekä toiminut puolueen ja eduskuntaryhmän johtotehtävissä.
Suomen kehitysyhteistyötä toteutetaan monenkeskisesti, kahdenvälisesti ja kansalaisjärjestöjen kautta. Kansalaisyhteiskunnan aktiivisuuden merkitystä on tärkeää korostaa. Paatero on kansalaisjärjestötoiminnan moniottelija.