28.11.2011 Paavolle tasa-arvon tavoite on itsestään selvä
Kirjoitus on julkaistu Sosialidemokraattisten Naisten Dooris-lehdessä 4/2011, joka ilmestyi Demarinaisten 13. liittokokoukseen. Kuvassa presidenttiehdokas Paavo Lipponen ja 13. liittokokouksessa valittu Demarinaisten uusi puheenjohtaja, kansanedustaja Tuula Peltonen. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen
Tasavallan presidentti Tarja Halonen toivoi käynnissä olevaan presidentinvaalitaisteluun naisehdokkaita. SDP kävi hienon esivaalin ja kiitos Tuula Haataisen, saimme myös kovan naisnimen kisaan mukaan. Esivaali käytiin reilussa hengessä ja toivonkin, että naiset voivat nähdä minussa ehdokkaan, jolle myös tasa-arvoasiat – mukaan luettuna sukupuolten välinen tasa-arvo – ovat tärkeysjärjestyksessä korkealla.
Demokratian ydin on siinä, että kaikilla ihmisillä on mahdollisuus esimerkiksi sukupuoleen tai syntyperään katsomatta tehdä itselleen tärkeitä valintoja. Joskus oli aika, jolloin esimerkiksi politiikassa naisten piti valita työn ja perheen välillä. Monille nämä olivat todella kipeitä ratkaisuja. Paljolti sosialidemokraattien aloitteesta toteutettujen perhe- ja sosiaalipoliittisten uudistusten ansiosta suomalainen nainen voi tänään yhdistää perhe-elämän ja vaativankin työuran. Tietenkin esimerkiksi perhevapaat ja päivähoitomahdollisuus on myös kaikkien miesten etu.
Työn ja perhe-elämän välisen yhteyden sujuvoittamiseksi tarvitaan edelleen paljon työtä. Suomessa asiasta käytävä keskustelu on mielestäni tällä hetkellä oikealla uralla: samalla kun puhutaan tarpeesta pidentää työuria puhutaan myös siitä, mikä on työn ja yksityisen elämän tasapainoinen suhde. Mikä pitää antaa työlle, mikä kuuluu itselle ja läheisille? On tärkeää pohtia, mikä on työlle annettava ”oikea” määrä ja aika elämän eri vaiheissa. Molempiin pitää voida olla oikeus, mutta ihminen ei elä vain työstä.
Arvot punnitaan arjessa. Omalla pääministerikaudellani hoitovastuu perheemme pienimmistä naisista jäi paljolti vaimoni harteille. Nyt vaimoni kansanedustajakiireet ja muu yhteiskunnallinen vaikuttaminen luontuu helpommin, kun kannan vastuuta tyttäriemme arjesta. Tutuksi ovat tulleet niin kouluasiat, harrastukset ja kavereiden kanssa touhuaminen. Olen huomannut, että lapsille tärkeää ei ole vain se, että vanhempi osallistuu aktiivisesti arjen touhuihin. Joskus pelkkä hiljainen läsnäolo on riittävää, tunne siitä, että aikuinen on lähellä kun häntä tarvitaan.
Sanotaan, että valta pakenee naisia. Politiikassa näin ei Suomessa enää ole, mutta yritysmaailmassa kaikki on toisin. Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa kuvasi hiljattain naisten osuutta pörssiyhtiöiden johdossa ”lohduttomaksi”. Sitä se onkin: kun listattujen suomalaisten yhtiöiden johtoryhmissä työskentelee noin 900 henkilöä, naisia heistä on 146. Vain murto-osa heistä työskentelee liiketoimintavastuiden parissa. Enemmistö on johdon tukitoiminnoissa.
Tilanne on hävettävä, jos Suomi haluaa ylpeillä tasa-arvosaavutuksilla.
Ainoa hyvä puoli asiassa on, että pohjalta ei voi tulla kuin ylös. Naisten aliedustukseen yritysmaailmassa tarjotaan usein ratkaisuksi kiintiöitä, viimeksi näin teki tasa-arvoministeri Paavo Arhinmäki ehdottaessaan, että säädetään pörssiyhtiöiden hallituspaikkoja koskevat sukupuolikiintiöt.
Suhtaudun kiintiöihin kriittisesti. Pioneerin tie on usein kivillä koristeltu. Ensimmäiset ovat usein myös ainokaisia, heidän osansa on yksinäinen. Kiintiönainen (tai mies) on paljon vartija ja virheellisesti usein oletetaan, että he edustavat koko sukupuoltaan. Emmehän me miehet ja naiset sentään ole yhdestä sukupuolipuusta veistettyjä.
Yhdessä yössä eikä edes vuodessa pörssiyhtiöiden vastuullisiin johtotehtäviin tai talouselämän kovan päätöksenteon ytimeen ei naisia saada. Kestävä polku rakentuu oman arvioni mukaan kovalla työllä ja usein tarvitaan hyvä sisar –hengessä tapahtuvaa pitkäjänteistä verkostoitumista. Tarvitaan myös sparrausta, jossa konkarit ottavat siipiensä suojiin uusia tulokkaita ja tyrkkivät heitä vastuupaikoille kun itseä vielä hirvittää. Arvioin, että naisilla on tässä mielessä vähän opittavaa miesten tavasta luoda verkostoja.
Miehillä puolestaan on työelämässä paljon opittavaa naisten kommunikointi- ja empatiakyvystä ja halusta hoitaa asiat jämptisti ja organisoidusti. Kun usein sanotaan, että armeija on hyvä johtamiskoulu, arvelen, että pikkulapsiaika on monille naisille vielä parempi organisointitaitoja kehittävä koulu. Myös naisten esimiestaitoja pidetään yleisesti miehiä monipuolisempina. Hyvän johtamisen arvioidaan olevan keskeinen tulevaisuuden työelämän menestystekijä.
On tärkeää huomioida, että kaikki naiset – tai miehetkään – eivät hamua uraa, merkittäviä yhteiskunnallisia tehtäviä tai johtajien paikkoja. Pitää antaa arvo myös heille, jotka valitsevat toisin. Isänmaata ja omaa henkilökohtaista onnea rakennetaan työllä, mutta ei itsensä uhraten vaan tasapainoa elämän tärkeiden asioiden välillä etsien. Vapautta on, että voi valita.
Paavo Lipponen perheineen eduskunnassa heti presidenttiehdokkaaksi nimeämisensä jälkeen 8.10.2011. Kuva: Henrik Kettunen.