Uuden sosiaalihuoltolain toteuttamiseen tarvitaan järeät panokset

Julkilausumat, Politiikka 12:39

Demarinaisten hallituksen julkilausuma 22.9.2014

Demarinaiset kiittää uuden sosiaalihuoltolain läpiviemistä budjettiriihessä. Uusi laki perustuu asiakaslähtöisyyteen, jota tukee merkinnät sosiaaliasiamiehen asemasta ja tehtävistä sekä sosiaaliohjauksesta. Ongelmien ennaltaehkäisy ja nopea ohjautuminen tarvittavien palvelujen piiriin on erinomaista etenkin lapsiperheiden kohdalla. Uudistukset lasten parhaaksi edustavat ylisukupolvista hyvinvointilupausta, jota viranomaisten on toteutettava laajenevassa yhteistyössä.

Demarinaisten hallitus vaatii, että valtio ja kunnat suhtautuvat vakavasti uuden sosiaalihuoltolain edellyttämään resurssien lisäämiseen. Rahan ja ammattitaitoisen henkilöstön lisätarpeet on selvitettävä ajoissa niin, että kunnat asukkaineen kykenevät suhtautumaan myönteisesti muutoksiin. On päästävä eroon nykytilanteesta, jossa palvelujen saatavuudella on merkittäviä alueellisia eroja.

Demarinaiset esittää, että perheiden varhainen tuki asetetaan ensisijaiseksi avun muodoksi joka kunnassa, ja että tukea annettaisiin perhekeskuksiin sijoittuvissa neuvoloissa. Uudessa laissa painopistettä halutaan siirtää erityispalveluista yleispalveluihin, joka myös edesauttaa varhaisen tuen saatavuutta normaalin neuvolatoiminnan yhteydessä.

Sosiaalihuolto ulottuu lukuisille elämänalueille, ja sen palveluja tullaan järjestämään erityisryhmille, myös vanhuksille, edelleen. Oikeus joihinkin palveluihin vahvistuu. Lakia on tarkoitus soveltaa sekä viranomaisten että yksityisten hoitamaan sosiaalihuoltoon. Kyse on mittavasta muutoksesta etenkin, kun palvelujen tarve kasvaa koko ajan.

Tuula Peltonen
Kansanedustaja
Riksdagsledamot
Member of Parliament
President of the Social Democratic Women in Finland Vice President of PES Women Vice President of Socialist International Women
+35894323076, +358505122156
www.tuulapeltonen.fi