Uudenmaan Demarinaiset: Suomi tarvitsee feministisen arvojohtajan

Ajankohtaista 19:46

Sata vuotiaan Suomen seuraavan presidentin tulee olla kansainvälinen rauhan rakentaja ja kotimaan oikeudenmukainen arvojohtaja. Suomi tarvitsee presidentin, joka on vankkumaton tasa-arvon kannattaja, henkilön joka uskaltaa puhua myös tyttöjen ja naisten puolesta niin kotimaassa kuin maailmallakin. SDP:n kansanedustaja, presidenttiehdokas valtiotieteiden maisteri Tuula Haatainen on osaamiseltaan ja arvoiltaan sellainen henkilö, jota tässä ajassa tarvitaan.

Rasismi, terrorismi ja äärijärjestöt ovat nostaneet päätään Euroopassa, Pohjoismaissa ja myös Suomessa. Tämä on seurausta turvattomuuden ja huono-osaisuuden kasvusta, eli huonosta poliittisesta päätöksenteosta. Eriarvoistuminen on yhteiskunnallinen turvallisuusriski, johon presidentin tulee omalla arvovallallaan puuttua.

Tuula Haatainen on kampanjassaan nostanut esille feministisen ulkopolitiikan tärkeyden ja siten huomioinut naisten merkityksen niin kriisien ratkaisuissa, rauhanvälityksessä kuin jälleenrakentamisessa ja arjen toiminnoissa.

Uudenmaan Demarinaisten syyspiirikokous tukee kansanedustaja Tuula Haataista Suomen presidentiksi. Suomen ensimmäinen naispresidentti oli sosialidemokraatti, tehdään töitä sen eteen, että Suomi aloittaa toisen vuosisatansa sosialidemokraattisen naispresidentin johdolla.

 

Anette Karlsson jatkaa Uudenmaan Demarinaisten puheenjohtajana

Uudenmaan Demarinaiset kokoontuivat tänään syyspiirikokoukseen Tuusulassa. Porvoolainen Anette Karlsson valittiin yksimielisesti järjestön puheenjohtajaksi kaudelle 2018-2019. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin vantaalainen Tarja Eklund ja toiseksi varapuheenjohtajaksi keravalainen Leena Harjula-Jalonen.

Hallitukseen valittiin Marita Lassila (Espoo), Maire Suomi (Nurmijärvi), Riitta Salasto (Vantaa), Tamara Talvituuli (Pornainen), Kristiina Urtamo (Hyvinkää), Päivi Lumikumpu (Vihti), Teija Virtanen (Sipoo) ja Maila Tikkanen (Tuusula). Varajäseniksi valittiin Tuula Martin (Porvoo), Pirjo Lehtonen (Kellokoski), Anneli Rönnberg (Espoo) ja Päivi Laakkonen-Kosonen (Vantaa).