Viivu Seila: Unelmoi

Ajankohtaista, Blogi 10:48

Sanna Marin on rohkea nainen. Harvempi uskaltaa sanoa 120-vuotisjuhlissa haaveita ja unelmia ääneen. Sanna uskalsi. Sanna kertoi haaveilevansa kuuden tunnin työpäivästä. Meidän kaikkien pitää ottaa mallia Sanna Marinista.

Meidän ihan jokaisen pitää rohkeasti kertoa unelmistamme ja haaveistamme. Kukaan ei mene rikki siitä, että meillä on haaveita. Päinvastoin. Kun kerromme unelmamme ääneen, ihmiset kuulevat ne ja kun ihmiset kuulevat ne, he voivat yhtyä niihin. Eikä Demarin haaveiden pitäisi olla sellaisia, joita ei voi ääneen sanoa.

Kun minä unelmoin lyhyemmästä työajasta, joustavammasta työmaailmasta, paremmista palkoista sote alalla, katkeamattomista opinpoluista, edullisimmista asunnoista ja monesta muusta, niin samalla pieni osa koko puoluetta unelmoi näistä asioista.

Kun tarpeeksi moni puolueessa unelmoi samoista asioista, jonain päivänä unelmat voivat olla totta. Me ihmiset ja puolueen jäsenet olemme se taho, jonka pitää sanoa unelmat ääneen, puolue toimii koneistona, jonka tehtävä on edistää meidän unelmia. Siksi, muista unelmoida ja haaveilla. Ja muista sanoa unelmasi ääneen. Jonain päivänä huomaamme, että unelmat toteutuvat. Niin kuin 100 vuotta siten kahdeksan tunnin työpäivä. Ei se kuuden tunnin työpäivä ole loppupeleissä niin mahdoton saavuttaa. Yhdessä unelmista tulee totta.

 

Viivu Seila,

kirjoittaja on Turun SDP:n hallituksen jäsen