
Savo-Karjalan piirin kansanedustajaehdokkaita Demarinaisten kanssa hyvällä asialla: Valoa, ei väkivaltaa!
Suomen kansallinen väkivaltaobservatorio järjestää joka syksy Valoa, ei väkivaltaa -kampanjan, jossa puolustetaan naisten ihmisoikeuksia, ruumiillista koskemattomuutta ja oikeutta väkivallattomaan elämään. Marinin hallitus on tehnyt naisten ihmisoikeuksien ja ruumiillisen koskemattomuuden osalta parannuksia esimerkiksi aborttilainsäädännön uudistuksella. Turvallinen abortti, jossa oma tahto riittää, on ihmisoikeus. Demarinaiset ja Nytkis ry ovat joka vuosi mukana tukemassa Valoa, ei väkivaltaa -kampanjan tärkeää sanomaa. Savo-Karjalan Demarinaiset jalkautuivat kampanjan tiimoilta Mualiman navalle eli Kuopion kauppatorille SDP Savo-Karjalan piirin kansanedustaja-ehdokkaitten kanssa lauantaina 12.11.2022.
Ruusukoristeisissa liiveissä hiippailevat kansanedustaja-ehdokkaat levittäytyivät ympäri toria ja jututtivat ihmisiä mm. naisten oikeuksista. Ehdokkaat jakoivat ohikulkijoille kampanjaheijastimia, jolloin henkilö pystyy osoittamaan tukensa asialle heijastinta käyttämällä. Kampanja huipentuu YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä 25.11. Voit osoittaa tukesi kampanjalle tuona päivänä esimerkiksi pukeutumalla oranssiin. Oranssi väri symboloi toivoa tulevaisuudesta, jossa elämä ilman väkivaltaa on jokaisen meistä oikeus. Kuopion torilla 12.11. kuitenkin pukeuduttiin tällä kertaa pinkkiiin, Demarinaisten pinkkiin -kuten alla olevasta kuvasta näkyy.


Kansanedustaja Tuula Väätäinen (vas.) keskustelee ajankohtaisista asioista Kuopion kauppatorilla. Tuula on toiminut aikoinaan vuosia Pohjois-Savon Demarinaisten puheenjohtajana ennen kuin Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan vaalipiirit yhdistettiin uudeksi Savo-Karjalan vaalipiiriksi.
Tällä hetkellä Väätäinen toimii neljättä kautta kansanedustajana ja on perustuslakivaliokunnan sekä talousvaliokunnan jäsen. Tuula kävi keskusteluja naisten oikeuksien lisäksi turvallisuudesta, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden parantamisesta sekä korosti koulutuksen merkitystä ja turvaamista kaikille ikäluokille.
Onhan koulutuksella keskeinen vaikutus työllistymiseen. Keskusteluissa taisi olla myös käsityöt, sillä Tuula tekee itse mielellään käsitöitä aina, kun siihen on aikaa.
Torilla sai useat piipahtaa Heikin hoidossa, kun Savo-Karjalan kansanedustajaehdokas Heikki Miettinen Siilinjärveltä keskusteli useiden henkilöiden kanssa niin nuorten kuin ikäihmisten hoivasta ja hoidosta.
Heikki Miettinen tietää mistä puhuu, sillä hän on koulutukseltaan perfuusioteknikko-sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri.
Mukana keskusteluissa ja Valoa, ei väkivaltaa -kampanjassa oli myös Heikin vaalipäällikkö Katariina Syväys (kuvassa keskellä).

Fyysisen terveyden lisäksi Heikki korostaa mielenterveydestä huolehtimista ja sitä, että julkisessakin terveydenhuollossa täytyy varmistaa terapeuttien riittävyys. Miettisen mielestä kuntien ennaltaehkäisevään työhön on pystyttävä panostamaan.

Tanja Airaksinen korostaa talouden tasapainoon saamisen tärkeyttä ja koulutuksellista tasa-arvoa.
Tanja on työskennellyt aiemmin erityisopettajana ja parhaillaan hän toimii Kuopion työllisyyspalveluissa erityisesti pitkäaikaistyöttömien ja erityistä tukea tarvitsevien aikuisten parissa.
Mualiman navalla Tanja kuitenkin tapasi kansalaisen, jolla on pitkä matka aikuisuuteen. Hän ei ole ollut tässä maailmassa vielä kovin kauan, mutta asiaa riitti silti valtavasti.
Pieni ihminen oli myös pukeutunut Demarinaisten kannalta aivan oikeaan väriin eli hentoon roosaan. Väri edustaa mm. iloa, rauhaa ja rakkautta, joka sopi hienosti lauantain kampanjaan. Me tarvitsemme maailmaan lisää iloa ja valoa.
Sari Järn saapui Kuopioon Joroisista. Sari sanoo olevansa ihmisten ihminen. Hän puki yhdessä vaalipäällikkö-miehensä kanssa Demarinaisten liivit päälle ja lähti jututtamaan kuopiolaisia niin Valoa, ei väkivaltaa -teemalla kuin mielenterveyden hyvinvoinnista sekä peruspalveluista. Myös pienten kuntien ja syrjäseutujen elinvoimaisuudesta huolehtiminen on Järnille tärkeää.
Sarilla on virka kirjastonhoitajana ja hän on itsekin julkaissut kolme kirjaa. Hänen vapaa-aika kuluukin kirjoittamisen ja teatterin parissa. Kulttuuriin liittyvät aiheet kuuluivat siis myös luonnollisesti osana Sarin ja launtaipäivää Mualiman navalla viettävien henkilöiden torikeskusteluissa.


Joensuussa asuvan Virven lempiväri on punainen -tietysti! Pääluottamusmiehenä työskentelevän terveydenhoitaja Virve Mikkosen vahvuus on kuuntelutaito. Hän omaa myös hyvät neuvottelutaidot. Mikkonen kuuntelikin kuopiolaisia tarkalla korvalla ja peilasi mm. Pohjois-Savon hyvinvointialueen tilanteeseen kokemuksiaan Pohjois-Karjalan hyvinvointialueesta, jossa hän toimii Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan puheenjohtajana.
Virve on lisäksi SDP Savo-Karjalan ja Joensuun työväenyhdistyksen 1. varapuheenjohtaja. Torikeskusteluissa kuului, kuinka hän painotti kokonaisvaltaista hyvinvointia niin arjessa kuin työssä. Hyvinvointia, joka kuuluu aidosti meille jokaiselle.
Myös toimiva ja turvallinen arki lapsiperheille on Virven sydäntä lähellä. Mikkonen on myös sitä mieltä, että elinvoimaisuutta ja vetovoimaisuutta voidaan lisätä kestävän kehityksen avulla.
Ay-aktiivi Timo Suhonen Varkaudesta antoi panoksensa Demarinaisten kampanjaan kauniissa auringonpaisteessa. Timo korosti puheissaan sitä, että palkalla on tultava toimeen ja työntekijän asemaa on edelleen vahvistettava lainsäädännöllä. Suhosen mielestä SDP:n ja ammattiyhdistysliikkeen ideologiat ovat erittäin vahvasti yhteneväisiä.
Timo työskentelee järjestämistoimitsijana ja on aktiivisesti mukana Varkauden kuntapolitiikassa. Hän haluaa olla mukana estämässä lapsiperheköyhyyttä ja edistää lapsiperheille nykyistä parempaa taloudellista sekä toiminnallista tukea ja turvaa.

Vapaa-ajalla Timo käy salilla, puuhastelee perheen lemmikkien kanssa ja ratsastaa tyttären tekemillä upeilla keppihevosilla.

Kuopiolainen Teemu Backnäs on koulutukseltaan diplomi-insinööri ympäristö- ja prosessitekniikasta.
Demarinaiset ovat sitä mieltä, että olemme kaikki yhdessä vastuussa ympäristön tilasta, yhteisestä maapallostamme sekä
siitä, millaisen maailman jätämme jälkeemme tuleville sukupolville.
Ilmastonmuutos on todellisuutta ja
toimet sen hillitsemiseksi eivät enää saa odottaa.
Teemu on samoilla linjoilla ja puhui Valoa, ei väkivaltaa -kampanjapäivänä kohtaamisissa mm. siitä, kuinka vihreä siirtymä vähentää riippuvuuttamme fossiilisista energianlähteistä.
Se, että tuemme ympäristöystävällisiä energiantuotantotapoja, edesauttaa samalla myös tulevaisuuden innovaatioita ja erilaisten vientituotteiden syntymistä.

Maailmaa voi muuttaa.
Tarvitaan vain rohkeita ihmisiä.
Savo-Karjalan piirin Demarinaiset kiittävät kaikkia piirimme kansanedustajaehdokkaita, jotka osallistuitte vuoden 2022 Valoa, ei väkivaltaa -kampanjaan kanssamme. Toivottavasti jokainen teistä on mukana seuraavanakin syksynä ja muistaa asian tärkeyden myös kampanjan huipentuessa YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä 25.11.
Lämmin kiitos mukana olleille! 🌹
