Ajankohtaista

Demarinaisten vieraskynässä Pinja Perholehto: Uskottava oikeusvaltio on turvallisuuden edellytys

Olen lukenut liian monta tarinaa ihmisistä, jotka ovat menettäneet vähitellen kaiken: oman tahtonsa, ystävänsä, itseluottamuksensa. Ei siksi, että heitä olisi lyöty, vaan siksi, että heitä on hallittu, manipuloitu ja peloteltu. Henkinen väkivalta on väkivaltaa, vaikka se ei jätä mustelmia. 

Silti Suomen rikoslaissa ei ole tunnusmerkistöä, joka tunnistaisi tämän väkivallan muodon. Henkisestä väkivallasta voidaan rangaista vain epäsuorasti, esimerkiksi pahoinpitelynä tai vainoamisena, mutta nämä rikosnimikkeet eivät kata väkivallan kaikkia muotoja etenkään digitaalisessa maailmassa. Nykyinen lainsäädäntö on rakennettu aikaan, jolloin väkivalta tapahtui fyysisessä tilassa. Nyt se tapahtuu yhä useammin viesteissä, sovelluksissa ja somessa. Sielläkin voi eristää, uhkailla ja kontrolloida toista, jopa anonyymisti. 

Marinin hallituskaudella otettiin tärkeä askel, kun oikeusministeriön teettämä selvitys suositti rikoslakiin uutta rikosnimikettä: pakottavaa kontrollia. Useat järjestöt ovat vaatineet tätä jo pitkään ja raivanneet tietä muutokselle. Pakottavan kontrollin kriminalisointi olisi selkeä viesti siitä, että väkivallan tunnistaminen tai sen rangaistavuus ei saa olla kiinni siitä, onko tullut fyysisiä iskuja, vaan siitä, onko toisen ihmisarvoa ja vapautta rikottu. 

Kriminalisointi ei tietenkään yksin riitä. Ajattelen, että samalla on ensiarvoisen tärkeää käynnistää työ, jolla askel askeleelta vahvistettava tavallisten ihmisten luottamusta oikeusjärjestelmään. Amnestyn tänä vuonna julkaisemien tietojen mukaan yli puolet suomalaisista ei esimerkiksi luota siihen, että raiskauksen kokeneita kohdellaan oikeudenmukaisesti viranomaisten toimesta. Vähemmistöihin kuuluvien naisten luottamus poliisiin on vielä heikompaa. Tämä kehitys heijastuu väistämättä turvallisuuden tunteeseen ja jopa tulevaisuususkoon. 

Meidän sosialidemokraattien vastuu ja velvollisuus on rakentaa Suomea, jossa laki ei vain suojele, vaan myös toimii. Seuraava askel on pakottavan kontrollin kriminalisointi. Se antaisi viranomaisille yhä selkeämmän raamin puuttua äärimmäiseen henkiseen väkivaltaan. Uhrien tukipalveluiden kehittäminen, viranomaisten osaamisen vahvistaminen ja asenneilmapiirin tuulettaminen puolestaan auttavat uhreja muun muassa tulemaan kuulluksi ajoissa ja asianmukaisesti. 

Uskottava oikeusvaltio on turvallisuuden edellytys. Ja turvallinen yhteiskunta alkaa siitä, että jokainen tyttö ja nainen voi elää ilman pelkoa – ja ilman kontrollia. 

Pinja Perholehto

SDP:n kansanedustaja

Vieraskynä on Demarinaisten kiertävä blogipalsta, jossa julkaistaan Demarinaisten ja Suomen Sosialidemokraattisen puolueen luottamushenkilöiden ja toimijoiden kirjoituksia. Tekstit ovat vieraiden itsensä kirjoittamia ja edustavat heidän omia näkemyksiään.