Tawar Salari: Turva ei saa päättyä rajalle
Maailman pakolaispäivänä 20. kesäkuuta ajattelen usein sitä kaksivuotiasta lasta, joka saapui vanhempiensa kanssa 28 vuotta sitten Suomeen pakolaisena. Se lapsi olin minä.
Olin niin pieni, etten voinut ymmärtää kaikkea sitä, mitä ympärilläni tapahtui. En osannut sanoittaa sotaa, vainoa, pelkoa tai köyhyyttä. En voinut ymmärtää, mitä tarkoittaa jättää koti, läheiset, kieli, arki ja koko siihenastinen elämä taakseen. Mutta vaikka olin vasta vauvaikäinen, pakolaisuus jätti jälkensä.
Siksi pakolaisuus ei ole minulle vain poliittinen kysymys. Se on osa omaa elämäntarinaani, osa perheeni historiaa ja osa sitä, miksi haluan tehdä politiikkaa, jossa ihmisen arvo ei riipu hänen syntymäpaikastaan, kielestään tai oleskelulupansa statuksesta.
YK:n nimeämän päivän tarkoituksena on kunnioittaa pakolaisia ympäri maailmaa: ihmisiä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa sodan, vainon, konfliktien tai väkivallan vuoksi. Päivä muistuttaa meitä paitsi pakolaisten kokemasta hädästä, myös heidän voimastaan, rohkeudestaan ja kyvystään rakentaa elämää uudelleen. Maailmassa on tällä hetkellä enemmän pakotetusti siirtymään joutuneita ihmisiä kuin moni meistä osaa edes hahmottaa. YK:n raportin mukaan vuoden 2025 puolivälissä 117,3 miljoonaa ihmistä oli joutunut pakenemaan vainoa, konflikteja, väkivaltaa, ihmisoikeusloukkauksia tai vakavasti yhteiskuntajärjestystä horjuttavia tapahtumia.
Raportissa huomautetaan myös, että suurin vastuu maailman pakolaisista ei jakaudu tasaisesti. Siinä missä länsimaissa keskustelu keskittyy usein pakolaisvirtojen pelkoon ja rajojen hallintaan, valtaosa pakolaisista ja kansainvälistä suojelua tarvitsevista ihmisistä elää matalan ja keskitulotason maissa eli ei länsimaissa.
Pakolaisuus ei pääty siihen, että ihminen ylittää rajan ja saa turvaa. Siitä alkaa usein aivan uusi selviytymisen vaihe. Turvaan pääseminen on välttämätöntä, mutta se ei vielä tarkoita, että ihminen olisi saanut takaisin oman äänensä, toimintakykynsä, osallisuutensa tai tulevaisuudenuskonsa.
Erityisesti naisten ja tyttöjen kohdalla pakolaisuus on usein moninkertaisesti haavoittuva kokemus. Sodan, vainon ja köyhyyden lisäksi moni on kohdannut väkivaltaa, hyväksikäyttöä, kontrollia, pelkoa ja vaientamista. Moni pakolainen kantaa vastuuta lapsista, perheestä ja läheisistä samaan aikaan, kun yrittää itse selviytyä traumasta, uudesta kielestä, uudesta yhteiskunnasta ja epävarmasta tulevaisuudesta.
Siksi pakolaispolitiikan on oltava myös tasa-arvopolitiikkaa. Se tarkoittaa, että tunnistamme naisten ja tyttöjen erityiset kokemukset. Se tarkoittaa, että palveluissa ymmärretään väkivallan, trauman, kunniaan liittyvän kontrollin, rasismin ja köyhyyden vaikutukset ihmisen mahdollisuuksiin aloittaa alusta.
Monesti kun puhutaan pakolaisuudesta, niin puhutaan kotoutumisesta ja siitä puhutaan Suomessa usein liian kapeasti. Se typistetään helposti kielen oppimiseen, vaikka kotoutuminen on paljon enemmän. Kielen oppiminen on tärkeää, mutta kotoutuminen ei ole vain verbejä, sanastoa ja kielikursseja. Kotoutuminen on osallisuutta. Se on sitä, että ihminen pääsee mukaan yhteiskuntaan, työelämään, koulutukseen, harrastuksiin, päätöksentekoon ja yhteisöihin. Se on sitä, että ihmiselle annetaan todellinen mahdollisuus rakentaa elämäänsä uudelleen.
Kotoutuminen ei onnistu, jos yhteiskunta samaan aikaan sulkee ovia. Rasismi, syrjintä, työmarkkinoiden ulossulkevat rakenteet ja piilevät ennakkoluulot eivät palvele kotoutumista. Ei riitä, että maahan muuttaneelta ihmiseltä vaaditaan aktiivisuutta, jos hänen nimensä, ihonvärinsä, taustansa tai aksenttinsa sulkee hänet ulos työhaastattelusta, asuntomarkkinoilta tai yhteiskunnallisesta osallisuudesta.
On myös erittäin erikoista, että nykyinen hallitus puhuu kotoutumisen vahvistamisesta samaan aikaan, kun se leikkaa kotoutumisen resursseja kymmenillä miljoonilla euroilla. Vuodelle 2025 kotoutumiskorvauksista leikattiin 58 miljoonaa euroa. Nyt hallitus on viemässä kotoutumisesta jälleen noin 47 miljoonaa euroa vuoden 2027 tasolla. Samaan aikaan maahan muuttaneiden sosiaaliturvaa halutaan eriyttää ja leikata vetoamalla siihen, että leikkaukset kannustaisivat kotoutumaan.
Mutta miten ihminen kotoutuu, jos kotoutumisen resurssit vedetään äärirajoille?
Miten ihminen oppii kielen, jos kielikoulutuksesta leikataan? Miten ihminen löytää työtä, jos työmarkkinoilla on syrjiviä rakenteita? Miten traumatisoitunut ihminen rakentaa elämäänsä uudelleen, jos tuki, ohjaus ja mielenterveyspalvelut eivät ole saatavilla tai eivät ole riittäviä?
Tämä hallituksen linja näyttää ihmiselle keppiä, jos hän ei kotoudu, mutta samaan aikaan vie pois välineitä, joilla kotoutuminen voisi onnistua. Se ei ole vastuullista. Se ei ole inhimillistä. Eikä se ole järkevää yhteiskuntapolitiikkaa.
Sotaa, vainoa ja köyhyyttä paenneena tiedän, ettei kotoutuminen tapahdu yhdessä vuodessa tai kahdessa. Jos se ei ole yksinkertaista edes lapselle, kuinka vaikeaa se voikaan olla aikuiselle, joka kantaa mukanaan menetystä, huolta läheisistä, traumaattisia kokemuksia ja painetta selviytyä uudessa maassa?
Kotoutuminen vaatii aikaa, luottamusta ja mahdollisuuksia. Se vaatii sitä, että ihminen nähdään kokonaisena ihmisenä, ei vain kustannuksena, ongelmana tai työvoimapoliittisena toimenpiteenä. Se vaatii myös sitä, että yhteiskunta kantaa oman vastuunsa.
Demarinaisten varapuheenjohtajana haluan sanoa selvästi: feministinen pakolais- ja kotoutumispolitiikka ei jätä ketään yksin. Se tunnistaa naisten ja tyttöjen erityisen haavoittuvuuden. Se torjuu rasismia ja syrjintää. Se puolustaa oikeutta koulutukseen, työhön, terveyteen, turvaan ja omaan ääneen.
Pakolaiselta ei pidä kysyä vain, kuinka nopeasti hän sopeutuu. Meidän on kysyttävä myös, millaisen yhteiskunnan me mahdollistamme hänen ympärilleen.
Rakennammeko yhteiskuntaa, joka rankaisee vaikeasta lähtökohdasta? Vai yhteiskuntaa, joka antaa ihmiselle mahdollisuuden kuulua, osallistua ja rakentaa tulevaisuutta?
Minulle vastaus on selvä. Turva ei saa päättyä rajalle. Sen pitää jatkua oikeutena elämään, osallisuuteen ja ihmisarvoon.
Tawar Salari
Demarianisten hallituksen 1. varapuheenjohtaja
Maailman pakolaispäivää vietetään lauantaina 20.6.2026