
Nasima Razmyar: Kun yksi ovi avautuu, on avattava seuraava
Vietimme lokakuun ensimmäisenä päivänä Miina Sillanpään syntymän 160-vuotisjuhlaa. Sillanpään ansiokas työ naisten aseman puolustajana ja tienraivaajana sai minut pohtimaan tasa-arvon toteutumista Suomessa.
Jos Miina Sillanpää kävelisi tähän päivään, hän näkisi paljon sellaista, mistä hänen sukupolvensa naiset saattoivat vain unelmoida. Hän näkisi naisia johtamassa maatamme presidenttinä ja pääministerinä, arvokkaissa kansainvälisissä tehtävissä ja kantamassa vastuuta yhteiskunnan tärkeimmillä paikoilla aivan kuten miehetkin.
Mikään näistä upeista edistysaskeleista ei kuitenkaan ole tullut itsestään. Jokaisen taustalla on ollut naisia, jotka ovat uskaltaneet tehdä toisin. He ovat avanneet ovia toisille naisille ja seuraaville sukupolville, vaikka ovat kohdanneet matkallaan epäilyksiä ja vähättelyä. Uskon että he kaikesta huolimatta ajattelevat, että matka on kannattanut.
Näiden naisten tarmokkuuden, taidon ja onnistumisten ansiosta Suomi on tänään yksi maailman tasa-arvoisimmista maista. Silti meilläkin on yhä edelleen tehtävää tasa-arvon toteutumisessa kaikkien naisten kohdalla.
Tasa-arvon haasteet ovat erilaisia nyt kuin menneinä vuosikymmeninä, jolloin kyse oli useimmiten siitä, saavatko naiset osallistua täysipainoisesti politiikkaan tai työelämään. Nyt kysymme, toteutuuko sukupuolten tasa-arvo kaikilla elämänalueilla.
Pari esimerkkiä. Naiset kantavat edelleen suuremman vastuun hoivasta ja arjen sujumisesta perheissä. Naisten ja miesten palkkaerot eivät ole kadonneet, naiset ovat yliedustettuina matalapalkka-ammateissa, ja monilla aloilla naisten työ on heikommin arvostettua kuin työn yhteiskunnallinen merkitys edellyttäisi.
Erityisen huolestuttavaa on se, että tasa-arvo ei toteudu samalla tavalla kaikille naisille.
Maahanmuuttajataustaiset tytöt ja naiset kohtaavat esteitä, joita muut eivät edes näe. Koulutus- ja uravalinnoissa tyttöjä ohjataan herkästi kapeille perinteisille aloille riippumatta heidän omista toiveistaan tai kyvyistään. Tämä tarkoittaa potentiaalin menettämistä sekä nuorten itsensä että työelämän kannalta ja meidän olisikin kysyttävä jokaiselta nuorelta aidosti sama kysymys: mitä sinä itse haluaisit opiskella ja tehdä tulevaisuudessa?
Yhdenvertaisessa yhteiskunnassa vastaus ei saa riippua sukupuolesta, nimestä, ihonväristä tai perhetaustasta, vaan jokaisella pitää olla mahdollisuus tavoitella esimerkiksi lääkärin, tutkijan, yrittäjän, johtajan tai kansanedustajan tehtäviä.
Tasa-arvon suurimpiin epäonnistumisiin kuuluu naisten kokema lähisuhde- ja perheväkivalta. Liian moni nainen elää pelon, jatkuvan pakottavan kontrolloinnin tai väkivallan varjossa. Vuonna 2025 viranomaisten tietoon tuli 15 500 pari- ja lähisuhdeväkivallan uhria, joista lähes kolme neljästä oli naisia. Tämä on vain se osa väkivallasta, joka tulee viranomaisten tietoon. Osa jää pysyvästi piiloon. Näitä naisia on niin paljon, ettei kyse ole kenenkään yksityisestä ongelmasta, vaan yhteiskunnallisesta epäonnistumisesta.
Väkivaltaan on puututtava määrätietoisesti, mutta samalla on uskallettava paneutua sen juurisyihin. Miten kasvatamme lapsemme kohtelemaan toisia arvostavasti? Millaista kuvaa välitämme nuorille mieheydestä, vallankäytöstä ja ihmissuhteista? Kuinka vahvistamme tunnetaitoja, empatiaa ja vastuuta toinen toisistamme?
Yksi Miina Sillanpään perinnön tärkeimmistä opetuksista on se, että tasa-arvo ei edisty ilman rohkeita tekoja. Tekojen lisäksi tasa-arvo vaatii halua nähdä myös ne ihmiset, jotka jäävät helposti yhteiskunnan katveeseen.
Jokainen sukupolvi kohtaa omat tasa-arvokysymyksensä. Meidän tehtävämme ei ole ainoastaan vaalia saavutettuja oikeuksia, vaan on puututtava niihin aikamme eriarvoisuuden muotoihin, jotka vaativat puolustajia juuri nyt. Siksi tasa-arvo ei oikeastaan ole koskaan valmis. Ja juuri siksi sen puolesta kannattaa tehdä työtä joka päivä.
Nasima Razmyar
SDP:n 1. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja
Vieraskynä on Demarinaisten kiertävä blogipalsta, jossa julkaistaan SDP:n kansanedustajien ja meppien kirjoituksia syksyllä 2026. Tekstit ovat vieraiden itsensä kirjoittamia ja edustavat heidän omia näkemyksiään.
