Ajankohtaista

Miina-Anniina Heiskanen: Oma koti on ihmisarvoisen elämän edellytys

Tänä vuonna Asunnottomien yön teemana on miesten asunnottomuus ja sen huomioiminen on erittäin tärkeää. Asunnottomista, aktiivisesti päihteitä käyttävistä ja rikoksista tuomituista ihmisistä suurin osa on miehiä ja nämä yhteiskunnan palvelut on usein rakennettu miesasiakkaita varten. Huono-osaisuus kasautuu osalle yhteiskuntamme jäsenistä, ja ajaa heitä samalla yhteiskunnan marginaaleihin.

Orpon hallituskaudella köyhyys ja asunnottomuus ovat lisääntyneet ja jopa kokonaisia perheitä on joutunut asunnottomaksi. Asunnottomuus on usein piiloasunnottomuutta, kuten tilapäistä majoittumista tuttavien tai sukulaisten luokse. Turvallisen asumisen pitää kuitenkin olla jokaiselle kuuluva oikeus.

Erityisen vaikeaa asunnottomuus on naisille, sillä naisten odotetaan usein tekevän palveluksia saamaansa apua vastaan. Naisen voidaan edellyttää esimerkiksi maksavan yösijasta tai päihteiden saamisesta omalla kehollaan. Väkivalta voi siten vähitellen muodostua niin normaaliksi osaksi elämää ja ihmissuhteita, ettei sen kyseenalaistamiseen tai avun hakemiseen ole enää välineitä tai voimia.

Yleiset ensisuojat ovat usein miesten asuttamia, eivätkä naiset siksi koe oloaan niissä turvalliseksi. Ensisuojissa on levottomuutta, hyväksikäyttöä ja suoranaista väkivaltaa. Naiset tarvitsevat turvallisia fyysisiä tiloja, joissa voivat viettää aikaa ja yöpyä ilman väkivallan pelkoa. Lisäksi asunnottomilla naisilla on erityistarpeita, joiden takia palveluja tulee kehittää myös heidän tarpeistaan käsin. Asunnottomat naiset tarvitsevat tukea väkivallan kokemusten käsittelyyn sekä mahdolliseen raskauteen ja vanhemmuuteen vaikean elämäntilanteen keskellä.

Marginalisoitujen naisten elämässä häpeä ja syyllisyys voivat olla vahvasti läsnä, kun yhteiskunnan odotukset hyvästä naiseudesta tai äitiydestä eivät kohtaa heidän arkeaan. Päihteiden käyttöön, rikos- ja vankilataustaan sekä asunnottomuuteen liittyy erityisen vahva stigma, joka voi aiheuttaa ulkopuolisissa vahvoja ennakkoluuloja ja epäasiallista kohtaamista. Palvelujärjestelmässä on usein leimaavia tai rankaisevia käytäntöjä, joiden seurauksena marginalisoitu nainen jopa suljetaan palveluiden ulkopuolelle. Huonot kokemukset lisäävät epäluuloisuutta viranomaisia kohtaan ja nostavat kynnystä hakea apua. Palvelupolkuja on rakennettava siten, että marginalisoitujen naisten tarpeet otettaisiin paremmin huomioon. Palveluiden laadukasta toteuttamista on myös arvioitava säännönmukaisesti. Kun rakenteet ovat kunnossa, päästään tekemään naiserityistä työtä.

Järjestöillä on ollut keskeinen rooli asunnottomia kohtaavassa työssä. Järjestöistä käsin pystytään myös vähitellen ohjaamaan ja tukemaan ihmistä julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden piiriin hakeutumisessa. Valitettavasti Orpon hallituksen uusimpien järjestöleikkausten myötä järjestöjen toiminta tuskin voi jatkua ennallaan, mikä on niin inhimillisesti kuin taloudellisesti kestämätöntä.

Marginalisoitujen naisten ongelmia on tiedostettu ja niitä on tutkittu. Nyt on aika tunnistaa yhteiskunnan palvelujen naiserityiset tarpeet ja viedä ne käytäntöihin kaikkialla, missä kohdataan ihmisiä riskissä joutua yhteiskunnan syrjäyttämäksi. Vain näin voidaan rakentaa marginalisoiduille naisille ihmisarvoisen elämän edellytykset, joista oma, turvallinen koti on yksi tärkeimmistä asioista.

Miina-Anniina Heiskanen
Demarinaisten 2. varapuheenjohtaja

Asunnottomien yötä vietetään 17.10.