Tuula Väätäinen: Elämänohjeita vai ideologiaa?
Monen kodin sisustustekstiilejä ja seinätauluja koristavat nykyään kodin ja perheen tärkeyttä kuvaavat mietelauseet. Koti kullan kallis. Perhe on kaikki kaikessa. Aamukahvi juodaan mukista, johon on painettu teksti: elä, naura, rakasta. Erityisesti keittiössä nämä elämää sisustavat lauseet muistuttavat naista omistautumaan toisille.
Tekstejä on nykyään myös toisenlaisia: Minun elämäni, minun sääntöni. Tytöt johtavat maailmaa. Sinä riität. Näitä harvemmin löytyy perheellisten kodeista. Nämä jopa hieman röyhkeiltä kuulostavat voimalauseet muistuttavat siitä, että nainen saa ajatella myös itseään ja toteuttaa omia unelmiaan.
Lauseet herättävät pohtimaan, millaisia elämänohjeita meille naisille tarjotaan ja millaiset oikeasti auttavat meitä elämässä eteenpäin. Vaihtoehtoja näyttää olevan vain kaksi: joko tyydymme perinteisen roolituksen vahvistamiseen tai otamme oman tilamme maailmassa.
Mutta hyvään elämään tarvitaan sekä yhteisöllisyyttä että itsenäisyyttä. Menneisyydestä ja perinteistä voi ammentaa, mutta katseen on oltava tulevaisuudessa. Oikeasta yhdistelmästä voi muodostua talismanin kaltainen lause, joka tukee meitä tiellämme.
Jaan kanssanne neljä ajatusta, joita pidän arvokkaina ja todeksi elettyinä lahjoina.
Ei niin huonoa asiaa, etteikö siinä ole jotain hyvää.
Aiemmassa työssäni terveydenhuollossa olen kohdannut useita potilaita, joiden elämä on ollut hyvin huonolla tolalla. Käännekohta on monesti löytynyt yhdestä myönteisestä tapahtumasta tai kokemuksesta, joka asettaa elämäntilanteen uuteen valoon tai antaa näkymän tulevaan.
Tähän tarvitaan usein toisen ihmisen apua. Emme voi poistaa toisen menetystä tai luvata, että kaikki järjestyy, mutta voimme kuunnella, olla läsnä ja puolustaa häntä tarvittaessa.
Toisista ihmisistä ei saa puhua pahaa.
Meillä on erilaisia tunteita eri ihmisistä, ikäviäkin. Jos emme koskaan pura niitä sanoiksi, muuttuu hyvänkin puhuminen myrkytetyksi, kun kiedomme sanapumpuliin sellaisetkin asiat, joista pitää uskaltaa sanoa. Silloin hyvän ajatteleminen ja puhuminen kokee inflaation, koska se ei ole enää uskottavaa.
Epäkohtiin on rohkaistuttava puuttumaan: ei sovi vaieta, ei katsoa sivusta, ei antaa tapahtua. Mutta toisesta ei ole tarpeen tehdä pahaa, vaan hänestä voi puhua rehellisesti ja arvostavasti, vaikka kritisoisikin hänen tekemisiään.
Yhden huonon asian kuittaantumiseen tarvitaan kaksitoista hyvää.
Kielteiset kokemukset vaikuttavat meihin usein voimakkaammin kuin myönteiset. Yksikin loukkaava kommentti voi jäädä mieleen pitkäksi aikaa.
Siksi on tärkeää jaksaa etsiä hyviä asioita elämäänsä. Hyvää ei kannata pihistellä, vaan myös itse jakaa myönteisiä sanoja ja tekoja ympärilleen aivan tietoisesti, sillä hyvä luo hyvää.
Nykyajan voimalauseilla usein korjataan kielteisiä kokemuksia, sillä ne muistuttavat, ettei yksi epäonnistuminen määritä koko ihmistä ja ettei yhden ihmisen arvostelu kerro koko totuutta.
Ihminen ei kasva ja kehity pahasta vaan hyvästä.
Vanhemmuus on taidelaji. Holhoamista ja huolenpitoa on annosteltava oikeassa suhteessa kasvamisen edellyttämään vapauteen siten, että lapselle kehittyy perusturvallisuuden tunne. Kun ihminen myöhemmin kohtaa haasteita elämässään, on valtava voimavara, jos hän jaksaa uskoa, että tästäkin selvitään.
Luottavainen ja toisia kannustava suhtautuminen maailmaan on vastalääke vastakkainasettelujen kulttuurille. Toisista välittäminen näkyy siinä, miten suhtaudumme kanssaihmisiimme heidän ollessaan vaikeassa elämäntilanteessa. Kannustammeko ja tuemmeko heitä vai odotammeko heidän vain ryhdistäytyvän ja kipuavan syövereistä omin voimin?
Jotta voisi jakaa toivoa, täytyy sitä ensin olla itsellä.
Tuula Väätäinen
SDP:n kansanedustaja
Vieraskynä on Demarinaisten kiertävä blogipalsta, jossa julkaistaan SDP:n kansanedustajien ja meppien kirjoituksia syksyllä 2026. Tekstit ovat vieraiden itsensä kirjoittamia ja edustavat heidän omia näkemyksiään.