
Marttila: Väitteet synnytysten maksuttomuudesta ovat harhaanjohtavia
Demarinaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Helena Marttila (sd.) oikaisee eduskunnan kyselytunnilla esitettyä väitettä, jonka mukaan synnytykset muuttuisivat vuodenvaihteessa maksuttomiksi. Hallituksen esitys ei poista synnytyksiin liittyviä asiakasmaksuja, vaan rajaa synnytykset uusien erityistutkimus- ja toimenpidemaksujen ulkopuolelle.
Kokoomuksen kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Maaret Castren (kok.) totesi torstain kyselytunnilla (5.11.), että Orpon hallitus on päättänyt poistaa alaikäisten toimenpide- ja leikkausmaksut sekä tehdä synnytyksistä ja niiden jälkihoidosta maksuttomia. Marttilan mukaan väite ei vastaa hallituksen esityksen sisältöä.
– Synnytyksistä ei ole tulossa maksuttomia. Hallitus ei poista synnytyksiin liittyviä asiakasmaksuja, vaan ainoastaan rajaa synnytykset uusien erityistutkimus- ja toimenpidemaksujen ulkopuolelle. On harhaanjohtavaa väittää, että synnyttäminen olisi jatkossa maksutonta, Marttila sanoo.
Hallituksen esityksen mukaan synnytyksistä ja niiden jälkihoidosta ei peritä uusia erityistutkimus- ja toimenpidemaksuja. Sen sijaan esimerkiksi poliklinikkamaksut ja lyhytaikaisen laitoshoidon hoitopäivämaksut voidaan edelleen periä. Lisäksi uusia maksuja voidaan joissain tilanteissa periä, jos niiden yhteyttä synnytykseen ei katsota suoraksi.
– Käytännössä hallitus jätti synnytykset sellaisen maksun ulkopuolelle, jota niihin liittyy vain poikkeuksellisesti. Tämä ei tee synnytyksistä maksuttomia eikä merkittävästi paranna synnyttäjien asemaa. Samaan aikaan riskiraskauksiin liittyvät asiakasmaksut voivat nousta jopa satoihin euroihin, Marttila toteaa.
Marttilan mielestä on erikoista, että hallituspuolueen kansanedustaja kuvaa päätöstä tavalla, joka ei vastaa sen todellista sisältöä.
– Samassa kokonaisuudessa hallitus päätti myös, että abortin hinta määräytyy jatkossa raskaudenkeskeytyksen syyn perusteella. Kokoomus on kuvannut ratkaisua hallituksen sisäiseksi kompromissiksi. Kyselytunnilla kuultu puheenvuoro herättääkin kysymyksen siitä, olivatko kaikki hallituspuolueiden edustajat selvillä kompromissin sisällöstä, Marttila sanoo.
Marttilan mukaan perheiden toimeentuloa ja yhdenvertaisuutta vahvistettaisiin aidosti poistamalla raskauteen ja synnytyksiin liittyvät asiakasmaksut kokonaan.
– Jos hallitus haluaa tehdä synnytyksistä maksuttomia, sen tulee poistaa synnytysmaksut. Tätä se ei ole tehnyt, Marttila toteaa.
