Liisa Vasama – Käytännön sosiaalipoliitikko, suorapuheinen verkostoituja

Liisa Tellervo Vasama, os. Kilpeläinen (17.6.1939 – 3.5.2020)

Kirjoittaja Leila Vasama

Käytännön sosiaalipoliitikko, suorapuheinen verkostoituja

Liisa Vasaman elämän ja poliittisen toiminnan johtotähtenä olivat lapset – lapsen asema ja heidän parhaansa. Liisa oli hyvin aktiivisesti mukana, kun Helsingissä kehitettiin edelläkävijänä Suomessa kaikille avointa nykyaikaista päivähoitojärjestelmää.  Hän toimi lasten päivähoitolautakunnan puheenjohtajana aikana, jolloin maahan rakennettiin nykyinen, kansainvälisestikin arvostettu päivähoitojärjestelmä.

Liisa Vasama toimi aktiivisesti Helsingin Sos.dem. naispiirissä 1960-70 -luvuilla. Naispiiri oli hänelle myös verkostoitumisen paikka, josta löytyivät jo kokeneemmat pitkäaikaiset yhteistyötoverit sekä sai arvokasta tietoa omaan vaikuttamistyöhön. 

Lasten ja perheiden puolella

Ennen päivähoitolain voimaan astumista 1973 lasten päivähoito oli vähän kuin huutolaistoimintaa. Äidit laittoivat kauppojen ilmoitustauluille ilmoituksia, joilla he etsivät lapsilleen hoitajaa. Äitiysloman pituus oli vain kaksi kuukautta. Maalta kaupunkeihin muuttaneilla äideillä ei ollut sukulaisten verkostoa tukemassa ja auttamassa lasten hoidossa. Perheen talous vaati yleensä molempien vanhempien töissä oloa, kuitenkin kaupungin seimiin ja tarhoihin voitiin ottaa vain osa lapsista. Usein se, joka tarjosi halvimmalla päivähoitopaikkaa, sai lapsen hoitoonsa.

Tämä järjestelmä ilman järjestelmää oli valvonnan ulkopuolella ja usein hoitopaikka ei täyttänyt alkeellisimpiakaan vaatimuksia. Nyt päivähoitoa vaadittiin kunnollisesti järjestettäväksi, myös Liisa teki pontevasti töitä ensin päivähoitolain eteen, ja sitten päivähoitojärjestelmän luomiseksi. Päivähoitolautakunnan puheenjohtajana tämä oli hänen kunnia-asiansa ja hän hoiti tätä suurella sydämellä. Myös Liisan moninaisuus ja verkostoituminen näkyi tässä työssä vahvasti.

Monista luottamustehtävistä etenkin Liisan toimiminen Lasten kesän puheenjohtajana (1982-1988) korosti vahvasti hänen ajatustaan lasten parhaasta.  Lasten Kesän historiassa kirjoitetaan, että ”tavoite, lasten lepo, hyvinvointi ja virkistys, on sama kuin 1950-luvun alussa, mutta yhteisö, jonka piiristä lapsi tulee lomalle virkistymään, on muuttunut. Hyvä ruoka on edelleen olennainen osa viihtyvyyttä, mutta enää ei punnita kiloina sitä, miten paljon hyötyä ja hyvää leiristä on saatu, vaan lasketaan toisenlaisia hyviä eväitä; elämyksiä ja kokemuksia, joita lapset ovat toisiltaan ja ohjaajilta saaneet.” Tämä kuvastaa erittäin hyvin Liisan suhdetta lapsiin.

Liisa oli ensimmäisen kerran ehdolla 1964 kuntavaaleissa, pääteemanaan jo silloin päivähoito. Liisa osasi yhdistää tiedon ja tunteen tuoden faktojen joukkoon henkilökohtaisen näkökulman. Liisa toimi yhden kauden valtuutettuna, useita vuosia varavaltuutettuna sekä kuusi vuotta kaupunginhallituksessa.

Liisa Vasama (keskellä) oli käytännön sosialipoliitikko ja verkostoituja. Kuvassa 70-luvulla syventyneinä asiaan myös lasten päivähoitotoimiston päällikkö Eeva-Maija Haijanen (Pikkarainen) (vasemmalla) ja puoluetoveri, kaupunginvaltuutettu Kaarina Syrjänen (oikealla).

Nuori ja edistyksellinen

Liisa liittyi puolueeseen 1960 aloitettuaan opinnot Helsingin yliopistolla, ja silloin hänet nuorena naisena valittiin osastonsa edustajana Helsingin naispiirin hallitukseen. Hän osallistui naispiirihallituksen toimintaan aina 70-luvun puolelle asti. Naispiiri oli etenkin verkostoitumisen kannalta todella hienoa paikka, ja nämä verkostot kantoivat monien vuosien päähän. Tästä yhteisöstä löytyivät jo kokeneemmat toverit, kuten Inkeri Airola ja Marjatta Nokka, joiden kanssa Liisa teki myöhemminkin yhteistyötä. Rakel Lehtokosken ja Martta Salmela-Järvelän kautta kokouksissa kuultiin Käpyrinteen ja Ensi Kotien Liiton tärkeistä asioista, vaikkei Liisa niiden toimintaan suoranaisesti osallistunutkaan.

Vaikka naispiirissä oli tärkeitä asioita ja kokouksissa puhuttiin paljon politiikkaa, niin nuorta koskevien asioiden äärelle Liisa tunsi pääsevänsä vasta Yhdistys 9:n kautta. Se oli 1960-luvulla perustettu sukupuolten tasa-arvoa edistänyt yhdistys. Ryhmän ajatuksena oli synnyttää julkisuudessa keskustelua sukupuolirooleista. Päämääränä oli yhteiskunta, jossa yksilöt saivat toteuttaa itseään sukupuolestaan riippumatta. Yhdistyksen tavoitteena oli, että perheelliselle naiselle oli luotava mahdollisuus osallistua työ- ja yhteiskuntaelämään samalla tavalla kuin se oli mahdollista perheelliselle miehelle.

Täällä pääsi puhumaan asioista, jotka olivat Liisaakin lähellä, ja osallistuminen tilaisuuksiin oli aktiivista. Yhdistys 9:n toiminta tapahtui työryhmissä, jotka antoivat julkilausumia ja kannanottoja ajamiinsa asioihin. Se oli upeaa naisen aikaa, silloin tunsi pystyvänsä vaikuttamaan asioihin. Liisa oli osallistunut jo Marraskuun liikkeeseen (perustettu marraskuussa 1967 vähäosaisten auttamiseksi), mutta vasta Yhdistys 9 toi järjestelmällisesti esiin sellaisia asioita kuin naisten asema, samapalkkaisuus, päivähoitoasia.

Liisa oli keskeinen toimija E-liikkeenä tunnettujen nuorten uudistajien riveissä. He halusivat uusia puoluetta radikaaliksi modernin hyvinvointiyhteiskunnan rakentajaksi. Nuoret, radikaalit, vasemmistolaiset sosialistit alkoivat käyttää itsestään nimitystä edistykselliset sosialidemokraatit, mikä käytännössä lyheni E-liikkeeksi tai E-ryhmäksi. Tämä ei siis tarkoittanut (edistysmielistä) osuuskauppaliikettä vaan poliittista liikettä. Liisa oli yhdessä Arvo Salon kanssa ns. E-liikkeen ensimmäisiä näkyviä edustajia 1960-luvun puolessa välissä.

”Meille nuoremmille ja myöhemmin ns. E-liikkeeseen tulleille Liisa oli esikuva ja uranuurtaja, jota arvostettiin ja voipa sanoa, että jopa kunnioitettiin hänen toimintansa ja rohkeutensa takia. — hänen merkityksensä Helsingissä oli huomattava koska hän muutaman vuoden edusti yksin liikettä piiritoimikunnassa, oli puolueneuvoston jäsen, kaupunginvaltuutettu, lastentarhain lautakunnan (myöh. päivähoitolautakunta) puheenjohtaja ja useamman kauden kaupunginhallituksen jäsen.” (Kirj. Matti Simola.)

Työtä näköalapaikoilla ja verkostoitumista

Liisalla oli vankka järjestöosaaminen, hän oli hyvä verkostoitumaan ja hyvä pitämään yhteyttä ihmisiin. Poliittisia päätöksiä tehtäessä näistä kaikista taidoista oli luonnollisesti etua. Päätöksensä Liisa perusti tietoihin, tarvittaessa hän pystyi muodostamaan kantansa hankalissakin asioissa. Liisan verkostot ulottuivat myös muiden puolueiden aktiiveihin. Hänelle tärkeintä oli, että ihminen osasi asiansa, ei henkilön puoluetausta.

Osuusliike Elanto, Suomen Työväen Säästöpankki STS (aiemmin Helsingin Työväen Säästöpankki) ja Kansa-yhtymä muodostivat E-perheen, joiden juuret olivat työväenliikkeessä.  E-perhe oli Liisalle tärkeä, kaikki ostokset tehtiin Elannosta, jos vain mahdollista ja pankki oli luonnollisesti STS. Hän toimi sekä Elannon edustajistossa että STS-Säätiön valtuuskunnassa.

Liisa oli hyvin monissa työpaikoissa, joista voi sanoa, että ne olivat näköalapaikkoja suomalaiseen yhteiskuntaan ja helsinkiläisten arkeen. Nuorena tyttönä hän oli töissä Elannossa, ja sitä kautta koko E-liike tuli hänelle tutuksi. Ohjelmapäivystäjänä radiossa hän vastaanotti kansalaisten palautetta ja näin pääsi kuulemaan suoraan kansakunnan kahvipöytäkeskusteluita. Töissään kaupunginhallituksen alaisessa metrotoimistossa hän sai taas uudenlaista näköalaa koko Helsinkiin. Metrotoimisto oli Liisalle hyvin tärkeä työpaikka, olihan hän jo 60-luvun lopulta asti ollut vannoutunut metron ystävä. Työssään kaupungin kiinteistöviraston asuntoasiainosastolla hän näki hyvin läheltä Helsingin asunnottomuuden, miksei myös osallisuuden ja osattomuuden. Kaupungin asuntoja oli tarjolla vähemmän kuin niiden tarvitsijoita, joten työ oli usein hyvinkin raastavaa. Ja lopulta Kotien puolesta -keskusliiton toiminnanjohtajana hän pääsi toteuttamaan visiotaan lasten tukemisesta: ruuan, levon ja siisteyden lisäksi sosiaalisesti tuetut lomat toivat lapsille ja heidän perheilleen uusia ystäviä ja kokemuksia sekä tauon arkeen.

Töiden ja vapaa-ajan aktiivisuuden kautta Liisa verkottui laajasti niin Suomessa kuin ulkomailla. Hän tapasi säännöllisesti sekä ystäviään että entisiä työtovereitaan – olipa hän usein juuri se priimusmoottori, joka huolehti tapaamisien järjestämisestä ja tapaamisten tarjoiluista. Esimerkiksi entiset metrolaiset tapaavat edelleen toisiaan sinä päivänä, kun Helsingin metrosta tehtiin päätös.

Jäätyään eläkkeelle Kotien Puolesta Keskusliiton toiminnanjohtajan paikalta Liisa keskittyi lapsenlapsiinsa, siirtolapuutarhaansa ja matkailuun. Pakilan siirtolapuutarhasta muodostui Liisalle hyvin tärkeä yhteisö neljän vuosikymmenen aikana. Eläköidyttyään Liisasta tuli Suomen Siirtolapuutarhaliiton puheenjohtaja (vuodet 2001-2009); anekdoottina kerrottakoon, että hän oli ensimmäinen ja tähän mennessä myös ainoa nainen tämän liiton johdossa. Liisa oli aktiivisesti mukana Ympäristöministeriön Pietari-projektissa, ja hän myös edusti Suomea Kansainvälisessä Siirtolapuutarhaliitossa.  

Puheenjohtajakausiensa aikana hän kehitti aktiivisesti liiton toimintaa ja tuli myös viljelijöille tutuksi sympaattisten Siirtolapuutarha-lehden pääkirjoitustensa kautta. Liisaa arvostettiin suuresti myös Kansainvälisen Siirtolapuutarhaliiton piirissä. Liisa valittiinkin Suomen Siirtolapuutarhaliiton kunniajäseneksi vuonna 2017. Siirtolapuutarhalehden muistokirjoituksessa kirjoitettiin, että Liisa Vasama oli siirtolapuutarha-aatteen läpitunkema. Liisa korosti siirtolapuutarhaa neljän e:n samanaikaisena toimintana: ekologinen, ekonominen, esteettinen ja eettinen nivoutuvat kokonaisuudeksi, joka rikastaa sekä puutarhurin että kotikaupungin ja koko yhteiskunnan elämää.

Lapsuuden perhe matkaili, samoin Liisa myös oman perheensä ja ystäviensä kanssa. Reissaaminen ei ollut vain lomailua, vaan laajasti muihin maihin tutustumista. Liisa oli hyvin kielitaitoinen, mikä ei tuohon aikaan ollut tavanomaista, ja hänen kielitaitonsa ei ollut vain luetun ymmärtämistä, vaan aktiivista kielten puhumista. Hän oli ammattijärjestöjen oppaana Ruotsissa ja Norjassa, Siirtolapuutarhaliiton aikana hän loi vahvat henkilökohtaiset suhteet muihin Pohjoismaiden Siirtolapuutarhaliittoihin, koska ei tarvinnut yhteisissä kokouksissa tulkkia. Liisa myös järjesti aikaansa edellä Kallion ala-asteen venäjää lukeville oppilaille matkoja Pietariin.

Hän oli usein nähty osallistuja Entisten Demarinuorten risteilyillä. Liisa itse kirjoitti, ettei motiiveja osallistumiselle tarvinnut hakea kaukaa. ”Aate, nostalgia, mielenkiintoiset keskustelut, vanhojen toverien tapaaminen ja ajankohtaisen tiedon saaminen toistuvat vastauksissa. Myös kulttuuriharrastukset vetävät mukaan.”

Liisa oli kotoisin kulttuurikodista ja se näkyi hänen elämässään aina. Jo lapsuuden kodissa käytiin koko perheen voimin museoissa, elokuvissa ja teatterissa. Museoissa isä esitteli asiantuntevasti menneitä aikoja ja teatterireissujen jälkeen käytiin opettavaisia keskusteluita. Joulupäivän, kun kotoa ei saanut poistua, suosituin harraste oli piirtäminen. Liisa muistetaan myös siitä, että hän järjesti mm. teatteri- ja näyttelymatkoja Suomen muihin kaupunkeihin, ja toi näin omalla ainutlaatuisella tavallaan muidenkin ihmisten arkeen taukoja ja pieniä juhlahetkiä.

Lähteet:

Keskustelut Liisa Vasaman perheen ja ystävien kanssa.

Matti Simola: Helsinki punaiseksi. Helsingin edistyksellinen sosialidemokratia 1964-1975.

Matti Simola: https://kruununhaandemarit.sdp.fi/elomme-paivat/liisa-vasama/”Sieltä löytyivät ystävät elämän retkelle” Varttuneet demarinuoret risteilevät 1993-2017. Toimittaja Antti Vuorenrinne. http://nuoretkotkat.fi/content/uploads/2018/04/Varttuneet-Demarit-nettiin.pdf

Sosiaalipoliitikko ja siirtolapuutarha-aktivisti – muistokirjoitus Demokraatti 3.9.2020. Kirjoittanut Jorma Bergholm ja Erkki Tuomioja.

Liisa Vasama on poissa -muistokirjoitus Siirtolapuutarha -lehti 4/2020. Kirjoittanut Jorma Bergholm.

Kuvat: Liisa Vasaman kotiarkisto.