Ajankohtaista

Demarinaisten panos yhteiskuntamme sosiaalisessa kehityksessä on mittava. Helsingin Demarinaiset julkaisee kotisivuillaan ja facebook-sivuillaan syksyn 2020 aikana Demarinaisten 120-vuotistaipaleen kunniaksi pienoiselämäkertoja helsinkiläisistä sosialidemokraattisista naisista.

Jotkut heistä ovat tunnettuja, joista on kirjoitettu aikaisemmin, jotkut vähemmän tunnettuja ruohonjuuritason puurtajia, joista ei juuri ole kirjoitettu. Heillä kaikilla on oma merkittävä roolinsa yhteisessä liikkeessä. Emme saa unohtaa sitä arvokasta työtä, jota naisliikkeessämme on tehty!

Suurin osa teksteistä on syntynyt Helsingin Demarinaisten ja TSL-Helsingin opintojärjestön yhteistyönä järjestetyllä Naisen Ääniä -kurssilla kevään 2020 aikana. Muutama on kunkin kirjoittajan myöhempää oman innostuksen tuotosta ja jotkut vielä odottavat kirjoittamista.

Mielenkiintoisia lukuhetkiä lapsenoikeuksien viikolla!

Pirkko Aro oli vuonna 1966 Sosialidemokraattisen Naisten Keskusliiton aloitteesta perustetun naisten asemaa selvittävän komitean jäsen.

Arolle sydämen asia oli lasten päivähoito.  Hän iloitsee kirjassaan, että sai olla osa komiteaa, jonka tavoitteet olivat samat, jonka vuoksi hän oli politiikkaan lähtenyt.

Pirkko Aro – uuden sosiaalipolitiikan puolestapuhuja ja tekijä

Kirjoittaja Päivikki Kumpulainen

Pirkko Aro, omaa sukua Ihari syntyi vuonna 1923 Vihdissä. Hän oli vahva, avarakatseinen ja monipuolinen helsinkiläinen poliitikko ja vaikuttaja. Aron toimintakausi sosialidemokraattisessa puolueessa ja sen naisliikkeessä sijoittuu 1970-luvun loppupuolelta aina 2000-luvun alkupuolelle. Filosofian maisteri, toimittaja, kuntapoliitikko ja kansanedustaja Pirkko Aro toimi aktiivisesti sekä Helsingin naispiirissä että Helsingin Sosialidemokraattisessa Naisyhdistyksessä, molemmissa myös puheenjohtajana.

Sosialidemokraattien riveihin Aro siirtyi vuonna 1973. Heti seuraavissa vaaleissa hänet valittiin kansanedustajaksi. Kansanedustajana Pirkko Aro toimi vuosina 1966–1979, josta 1973 alkaen sosialidemokraattien riveissä. Ennen sosialidemokraatteihin siirtymistään Aro vaikutti Vapaamielisten liitossa ja Liberaalisessa kansanpuolueessa kaupunginvaltuutettuna ja viimeksi mainitussa myös kansanedustajana.

Miksi Pirkko Aro valitsi lopulta sosialidemokratian? Hänen tyttärensä Eeva Aro toteaa äitinsä muistokirjoituksessa marraskuussa 2012, että sosialidemokraatteihin siirtymiseen vaikutti SDP:n yhteisöllisyys. ”Ennen kaikkea minussa on vahvistunut vuosien mittaan tunne siitä, että täällä ei eletä vain omaa minää varten, vaan että tämä elämä on meidän yhteistä ja me olemme vastuussa siitä, mihin ollaan menossa jokainen sekä pienissä että suurissa asioissa”, Pirkko Aro sanoi eräässä haastattelussa, kirjoittaa tytär.

Ihmiset, jotka Pirkko Aron kanssa työskentelivät, kuvaavat häntä useilla adjektiiveilla; ennakkoluulottomaksi edistykselliseksi, monipuoliseksi, ystävälliseksi ja miellyttäväksi puoluetoveriksi. Vaikuttajaksi, jonka tärkeitä, keskeisiä teemoja olivat perhepolitiikka, sosiaalipolitiikka, sukupuolten tasa-arvo ja koulutuspolitiikka. Helsingin Naispiirin entinen puheenjohtaja ja Helsingin Sosialidemokraattisen Naisyhdistyksen puheenjohtaja Irma Marttila kuvaa Pirkko Aroa oppiäidikseen, joka ystävällisesti perehdytti hänet, uuden puheenjohtajan Naisyhdistyksen historiaan ja toimintaan.

Kun Pirkko Aron kannanottoihin ja puheisiin tutustuu, ymmärtää, että mikään aihe tai asia ei ollut hänelle vieras. Ja jos olikin, ennakkoluulottomana ihmisenä hän tutustui asiaan ja otti sen rohkeasti esille. Kirjassaan Eipäs vaieta seurakunnassa Pirkko Aro kuvaa itse rehellisesti, kuinka esimerkiksi homoudesta ääneen puhuminen oli hänelle aluksi epämiellyttävää – vain siksi, koska tuntui siltä, että jokainen, joka siitä puhui, leimattiin helposti homoseksuaaliksi. Jälkeen päin hän ihmetteli omaa ahdasmielisyyttään.

Myös nuorisojärjestöjen kanssa yhteistyö oli luontevaa. Nuorten mielipiteille Pirkko Aro antoi suuren arvon. Monista asioista hän kertoo keskustelleensa myös omien kolmen lapsensa ja heidän ystäväpiirinsä kanssa (Aro 1970). Vuonna 1992, kun Vanhus- ja Lähimmäispalveluliitto valitsi Pirkko Aron vuoden isovanhemmaksi, hän kuvaa kuuden lapsenlapsen isovanhemman rooliaan hellyyden ja rakkauden sekä perimätiedon välittäjänä.

Pirkko Aron mietteitä nuorten tilanteesta 1960-luvulla ja heidän tulevaisuudestaan lukiessa piirtyvät mieleen myös nyt 2000-luvulla sosialidemokraattisessa liikkeessä ja sen nuorisojärjestössä ja puolueosastoissa käydyt eri sukupolvien väliset keskustelut ja niiden ylisukupolviset teemat, jotka paljolti liittyvät juuri eri sukupuolten ja ihmisten väliseen tasa-arvoon, nuorten ja lasten mielenterveyteen ja pärjäämiseen yhteiskunnassa.

Aro muun muassa piti jo kuusikymmentäluvulla esillä isyysvapaata ja isien tasa-arvoista oikeutta osallistua lastensa kasvatukseen ja elämään. Hän totesi puheissaan ja kirjoituksissaan, että aivan samoin kuin tarvitsemme naisasiakeskustelua, tarvitsemme miesasiakeskustelua ja oli huolissaan siitä, että mies harvoin pääsee lähelle lastaan ja mukaan kasvatukseen ainakaan lapsen ensimmäisinä elinvuosina.

Aron avarakatseisuudesta ja ennakkoluulottomuudesta kertoo myös se, että ihmisiä ei hänen mukaansa myöskään voinut luokitella sen perusteella, ovatko he naimisissa vai eivät ja onko heillä lapsia vai ei. Hän myös rohkeasti arvosteli historian ja yhteiskunnan muodostamaa ja ruokkimaa ”utuisan rusopilven ja monen naisen saavuttamattomissa olevan” ihanteen mukaista kuvaa naisesta. Pirkko Aron mukaan se on vaikeuttanut naisen vapautumista itsenäiseksi, tasapainoiseksi ihmiseksi ja kansalaiseksi.

Naisten ja miesten taloudellinen tasa-arvo oli Aron mukaan keskeisin tasa-arvon toteutumisen kannalta. Hän puhui paljon samapalkkaisuuden tärkeydestä ja pyrki edistämään samapalkkaisuutta. Tosin maaperä asialle ei vielä tuolloin ollut hedelmällinen. Myös nuorten kasvavat mielenterveysongelmat 60-luvun murroksessa ja tarvittava asiantuntemuksen kasvattaminen ja hoito, olivat vahvasti esillä hänen ajatuksissaan ja tavoitteissaan. Pirkko Aron Suomalaisen Naisliiton puheenjohtajakaudella 70-luvun alkupuoliskolla liitto piti tärkeänä nuorten naisten ja tyttöjen yhteiskunnallisen valveutuneisuuden lisäämistä. Yliopistojen ja oppilaitosten nuoria naisopiskelijoita kutsuttiin liiton tilaisuuteen, jossa kiinnitettiin huomio naisten alipalkkaukseen, mahdollisuudet virkoihin ja ilmaisutaidon kehittämiseen.

Monia Pirkko Aron ajatuksia ja aloitteita voi siis hyvin peilata tämän päivän nuorten sosialidemokraattien, DemFemin ja sosialidemokraattisen naisliikkeen 2000-luvulla esillä pitämiin teemoihin. Niissä kaikui feminismin ääni. Pirkko Aro koki ja totesikin kirjassaan olevansa linkki eri sukupolvien välisissä keskusteluissa – ja myös naisasianainen. Tosin feminismiään hän ei nimenomaisesti mainostanut, mutta asiat, joita hän halusi edistää, olivat juuri sitä.

60-luvun feminismiaalto ja yhteiskunnan voimakas rakennemuutos palkansaajaperheiden yhteiskunnaksi loivat myös poliittista maaperää asioille, joista Pirkko Aro oli kiinnostunut ja joiden hoitamista ja kehittämistä hän piti tärkeänä.

Teatteri, draama ja naisjärjestöt – politiikan koulut

Pirkko Aro opiskeli Helsingin yliopistossa estetiikkaa ja kirjallisuuden, erityisesti draaman historiaa. Hän valmistui filosofian maisteriksi 1946. Alun perin tavoitteena oli kirjallisuus- ja teatterikriitikon ura. Sitä hänestä ei tullut, mutta kuten Aro itsekin on todennut, draaman lakien ja politiikan välillä on paljon yhtäläisyyttä. ”Tapahtumat edistyvät voiman ja vastavoiman välillä vaikuttavan vuoroliikkeen kautta, rauhallinen suvantovaihe on asteittaista valmentautumista kohti uutta ja ratkaisevaa tapahtumaa, repiväkin kohtaus puhdistaa ilmapiiriä ja jokaisen sanan tulee merkitä jotain ja olla elävää puhetta, jos mieli saada kuulijat hereille.” (Aro 1970.) Tässä filosofiassa olisi paljon opittavaa tämän päivän poliittisella toimintatavalla ja retoriikalla jokaisessa puolueessa.

Toinen keskeinen seikka, joka teki Arosta hyvän ja taitavan poliitikon oli se, että hänen politiikkansa tavoitteet ja sisällöt perustuivat vahvasti siihen, mitä hän näki ja kuuli kiertäessään naisjärjestöissä kuuntelemassa ja puhumassa. Työskennellessään toimittajana ja yritysmaailmassa Pirkko Aro oli paljon tekemisissä naisvaltaisten alojen ja niiden työntekijöiden sekä erilaisten naisjärjestöjen kanssa. Hän myös itse oli perustamassa useita naisyhdistyksiä ja toimi aktiivisesti Suomalaisessa Naisliitossa, muun muassa sen puheenjohtajana 1970-1974. Uutena puheenjohtajana Aro avasi varovasti ovea uusille aatteille ja halusi siirtää vastuuta jokaiselle suomalaiselle naiselle itselleen. Hän näki, että uusi aika vaatii sitä, että kaikkien tulisi itse ymmärtää kehittää itseään. Pirkko Aron mukaan Suomalainen Naisliitto ei ole enää ohjaaja ja kaikkitietävä osaaja vaan omaehtoisen kehittämisen tukija. Tulevaisuuden tavoitteena hän näki persoonallisen vapautumisen, josta seuraa täydempi elämä ja positiivinen osallistuminen yhteiskuntaan.

Näissä yhteyksissä samat naisten esittämät toiveet ja tarpeet tulivat esille vuodesta toiseen, ja näistä ruohonjuuritason asioista Pirkko Aro ammensi politiikkansa tavoitteita ja sisältöjä. Myös työ sekä radio-, televisio että lehtien toimittajana varmisti Aron verkottumisen suomalaisten naisten kanssa ja piti kiinni heidän arkisissa tarpeissaan ja toiveissaan. Kaikki tuo myös varmisti menestyksen vaaleissa.

Naisten kohtaamisissa esille nousseet epäkohdat ja asiat, 1960-70-luvuilla vahvistunut toinen feminismin aalto, vaatimukset naisten aseman selvittämisestä sekä yhteiskunnan voimakas rakennemuutos palkansaajaperheiden yhteiskunnaksi loivat poliittista ja toimintamaaperää asioille, joista Pirkko Aro oli kiinnostunut ja joiden hoitamista ja kehittämistä hän piti tärkeänä.

Naisten asemaa selvittävä komitea – Moni tasa-arvon edistysaskel saa alkunsa komiteasta

Merkittävä asia Pirkko Aron poliitikon uralla oli vuonna 1966 Sosialidemokraattisen Naisten Keskusliiton aloite naisten asemaa selvittävän komitean perustamisesta. Aloitetta tekemässä ja Paasion luona vierailulla 25.8.1966 olivat myös Helsingin naispiiristä Helvi Saarinen, Taimi Rinne-Virolainen ja Tyyne Paasivuori. Paasion hallitus asettikin komitean tutkimaan ja selvittämään naisten ja miesten välistä tasa-arvoa. Vetäjinä olivat sosialidemokraattiset naiset, puheenjohtajana toimi pitkäaikainen sosialidemokraattien kansanedustaja Sylvi Siltanen, myöhemmin ensimmäinen naismaaherra Suomessa, Turun ja Porin läänissä. Pirkko Aro on luonnehtinut Siltasta, yhteistyökykyiseksi, tiukan asialliseksi ja sosialidemokraattisen puoluetoimiston ohjeita ja linjauksia noudattavaksi puheenjohtajaksi. Komitean jäsenenä oli niin ikään Helsingin naispiirin hallituksen pitkäaikainen jäsen ja muun muassa Sos.dem. Naisliiton sihteeri Helvi Raatikainen.

Komitean tehtäväkenttä oli laaja. Työ kesti kolme ja puoli vuotta ja käsitti sosialidemokraateille tärkeän perhepolitiikan – josta erityisesti lasten päivähoito oli Pirkko Arolle sydämen asia – naisten aseman työelämässä, kasvatuksen ja opetuksen, naisten yhteiskunnallisen osallistumisen sekä toimenpidesuosituksia. Pirkko Aro iloitsee kirjassaan, että sai olla osa komiteaa, jonka tavoitteet olivat samat, jonka vuoksi hän oli politiikkaan lähtenyt.

Myöhemmin Pirkko Aro toimi lasten päivähoitokomitean jäsenenä ja myös valtakunnallisen päivähoitokomitean puheenjohtaja 1970–1972. Naisten työssäkäynti kodin ulkopuolella oli yleistynyt ja yleistyi vauhdilla. Lapsille tarvittiin turvallisia hoitopaikkoja. Keskustelu ja mielipiteet siitä, onko lapsia parempi hoitaa kotona vai päiväkodissa ja ylipäänsä naisten oikeudesta palkkatyöhön, kävi puolueryhmittymien välillä kiivaanakin.  Eduskunnassa käydyssä lasten päivähoitolakia koskeneessa keskustelussa näkyi karkeasti jako oikeisto-agraarisen kotiäitikannatuksen ja vasemmistolaiseen tasa-arvo- tai ansioäitikannatuksen välillä.

Vuonna 1972 Sorsan hallituksen antamaan esitykseen sisältyi kunnallisen päivähoitoverkon rakentaminen ja valtion tähän tarkoitukseen osoittama valtionapu. Hallituksen esitystä ja laitosmuotoista lasten päivähoitoa kannattivat lähinnä SKDL:n ja sosiaalidemokraattien edustajat sekä eräät kokoomuksen edustajat. Keskusta sekä pääasiassa myös muut oikeistopuolueet kannattivat hoitolisää, jota olisi maksettu kotona lastaan hoitaville tai avustuksena yksityisen päivähoidon kustannuksiin. Näiden ryhmien ensisijaisena argumenttina oli valinnanvapauden takaaminen. Pirkko Aro luonnollisesti kannatti laitosmuotoista päivähoitoa ja uutta päivähoitolakia, joka tulikin voimaan tammikuussa 1973.

Naisten asemaa pohtineen komitean työ johti moniin muihinkin merkittäviin tuloksiin tasa-arvon ja yhteiskunnan kehityksessä. Se oli perustana muun muassa vuonna 1972 perustetulle Tasa-arvoasiain neuvottelukunnalle – TANE:lle, jonka ensimmäinen puheenjohtaja oli sd-kansanedustaja, ensimmäinen kulttuurinaisministeri Meeri Kalavainen Kymenlaaksosta ja toinen kaikkien tuntema kansanedustaja, ministeri, europarlamentaarikko, oululainen Liisa Jaakonsaari.  Pirkko Aro myös kirjoitti vuonna 1974 merkittävän helsinkiläisen sosialidemokraattisen tasa-arvovaikuttajan, Marianne Laxenin kanssa SDPn lyhyen tähtäyksen ohjelman miesten ja naisten tasa-arvon toteuttamiseksi sekä SDP:n perhepoliittisen ohjelman. Aro olikin tuottelias kirjoittaja. Hän kirjoitti lukuisia oman kiinnostusalueensa julkaisuja.

Niin ikään YK:n Kansainvälisen naisten vuoden Suomen komitean puheenjohtajuus 1974–1975 osui Pirkko Arolle. Komitea teki yhteistyötä TANE:n kanssa. Komitean työhön kuului muun muassa ohjelman laatiminen ja vuoden teemojen tunnetuksi tekeminen. Suomessa teemoina olivat sukupuolten tasa-arvon lisääminen koulutuksessa sekä naisten palkkakysymykset.  Teemavuotta seurasi aktiivinen naisten vuosikymmen 1976-1985 ja YK:n yleissopimus kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamiseksi. Naisten vuosikymmen oli tasa-arvon kehityksen kannalta merkittävä. Tasa-arvoa edistäviä lakeja säädettiin ja lainmuutoksia tehtiin, ja ensimmäinen Suomen hallituksen tasa-arvo-ohjelma laadittiin vuonna 1980.

Toiminta monissa järjestöissä – perhepolitiikkaa sydämellä

Pirkko Arolla oli useita muitakin luottamustehtäviä, muun muassa Demarinaisten aikanaan järjestämästä äitien ja lasten loma- ja virkistystoiminnasta alkunsa saaneen ja kehittyneen Kotien Puolesta Keskusliiton puheenjohtajuus 1975-1984. Liitto vaikutti niin valtakunnan kuin kunnan tasolla perhepolitiikkaan. Pirkko Aro nosti perhepolitiikan kehittämisen ja siihen valtakunnan ja kunnantasolla vaikuttamisen Kotien Puolesta -liiton toiminnan keskiöön. Hänen aikanaan perustettiin liitolle muun muassa perhepoliittinen työryhmä, jonka tehtävänä oli valmistella perhepoliittinen ohjelma. Tässä hän toteutti kokonaisvaltaista perhepoliittista ajatteluaan – perhepolitiikkaa on tehtävä koko perhe ja sen hyvinvointi huomioon ottaen. Myös isät oli otettava ja saatava mukaan. Tärkeää oli myös panostaa kodin ja koulun yhteistyön kehittämiseen ja muuhun vapaaehtoistoimintaa. Yhteistyö Sosialidemokraattisen puolueen ja sen perhepoliittisen työryhmän kanssa oli toimivaa. Pirkko Aro oli aktiivinen myös perheiden lomatoiminnassa. Hän muun muassa vei omat lapsensa leireille ja toimi itsekin lomavastaavana. Näin hän pysyi vahvasti kiinni erilaisten perheiden arjessa.

Sosialidemokraattista puoluetta lähellä olevia sosiaalisia järjestöjä oli pikkuhiljaa perustettu eri tarkoituksiin, joten 1970-luvulla tarvittiin yhteistyöelin koordinoimaan ja huolehtimaan siitä, että vältytään päällekkäiseltä toiminnalta ja siltä, että mikään osa-alue ei jää väliin. Kyseisillä järjestöillä oli kaikilla yhtenä teemana perhepolitiikka, sillä perhe kokonaisuutena oli jäänyt sosiaalipolitiikassa väliinputoajaksi. Lisääntynyt loma- ja vapaa-aika ja toisaalta työn ja vapaa-ajan niveltyminen toisiinsa olivat nousseet kehittämisalueiksi. Vuonna 1976 koottiin koordinointia varten sos.-dem. sosiaalisten järjestöjen neuvottelukunta Pirkko Aron aloitteesta. Siinä olivat edustettuina Eläkkeensaajien Keskusliitto, Koteja Vanhuksille, Kotien Puolesta Keskusliitto, Kotineuvontaliitto, Nuorten Puolesta Keskusliitto, Perhelomat, Sos.-dem. Raittiusliitto ja Äitien Lomahuolto.

Pirkko Aro toimi myös Suomalaisen Naisliiton puheenjohtajana vuosina 1970–1974 ja Kansalais- ja työväenopistojen liiton puheenjohtajana 1977–1982, Omaishoitaja ja Läheiset ry:n johtokunnassa 90-luvulla sekä Perhelomat ry:n johtokunnassa ja Kansalais- ja työväenopistojen liiton johtokunnan puheenjohtajana 1977-82. Kaikissa näissä hän edisti myös sosialidemokraattiselle naisliikkeelle tärkeitä arvoja ja asioita.

Pirkko Aro ilmaisi ajatuksiaan ja vaikutti myös kirjoittamalla. Hän kirjoitti muun muassa Työläisnaisen tarinan (1995) ja Kotitalousvalistusta työläisnaisille (1999) sekä useita muita teoksia. Aro oli toimittajana useissa aikakauslehdissä sekä televisiossa. Hän oli laaja-alainen, avarakatseinen ja uudistusmielinen kansalaisvaikuttaja ja poliitikko, joka tunsi ja ymmärsi ihmisten tarpeita ja arkea verkostojensa ja oman elämänsä ja kokemustensa kautta, muun muassa oman miehensä pitkäaikaisena omaishoitajana. Pirkko Aro halusi tukea ja kehittää tasa-arvoa ja perhepolitiikkaa laaja-alaisesti. Hänen panoksensa hyvinvointiyhteiskunnan kehittäjänä, sosialidemokraattisessa naisliikkeessä ja puolueessa on mittava ja arvokas.

Kuva: Työväen Arkisto (TA)

Lähteet:

Eipäs vaieta seurakunnassa, Liberaalin ajatuksia. Pirkko Aro. Weilin+Göös 1970.

Vuosisadan Naisliike. Naiset ja sosialidemokratia 1900-luvun Suomessa. Maria Lähteenmäki. Hakapaino Oy 2000.

VALKOISIA VARIKSIA JA HELMIKANOJA: SUOMALAISEN NAISLIITON 110-VUOTISJUHLAKIRJA. Toim. Maija Kauppinen. Suomalainen Naisliitto 2017.

https://www.valli.fi/wp-content/uploads/2019/12/Vuoden-isovanhempi-1992-on-Pirkko-Aro.pdf (haettu 12.8.2020)

https://www.hs.fi/muistot/art-2000002627806.html  (haettu 12.8.2020)

www.naistenaani.fi/kansanedustaja-pirkko-aro/ Irma Marttila (haettu 12.8.2020) Kotien Puolesta ry:n 50-vuotishistoriikki. Aarno H. Tahvanainen 2012.