Ajankohtaista

Demarinaisten panos yhteiskuntamme sosiaalisessa kehityksessä on mittava. Helsingin Demarinaiset julkaisee kotisivuillaan ja facebook-sivuillaan syksyn 2020 aikana Demarinaisten 120-vuotistaipaleen kunniaksi pienoiselämäkertoja helsinkiläisistä sosialidemokraattisista naisista.

Jotkut heistä ovat tunnettuja, joista on kirjoitettu aikaisemmin, jotkut vähemmän tunnettuja ruohonjuuritason puurtajia, joista ei juuri ole kirjoitettu. Heillä kaikilla on oma merkittävä roolinsa yhteisessä liikkeessä. Emme saa unohtaa sitä arvokasta työtä, jota naisliikkeessämme on tehty!

Suurin osa teksteistä on syntynyt Helsingin Demarinaisten ja TSL-Helsingin opintojärjestön yhteistyönä järjestetyllä Naisen Ääniä -kurssilla kevään 2020 aikana. Muutama on kunkin kirjoittajan myöhempää oman innostuksen tuotosta ja jotkut vielä odottavat kirjoittamista.

Mielenkiintoisia lukuhetkiä!

Anja Nurminen – Vaikuttaja ja ahkera aatteen nainen

Kirjoittaja Päivikki Kumpulainen

Tehdasyhteisön ja työläisperheen kasvatti

Pitkäaikainen kaupunginvaltuutettu ja Helsingin sos.dem. naispiirin puheenjohtaja Anja Nurminen, omaa sukua Martikainen, syntyi 20. syyskuuta 1929 Kuusankoskella. Anja kasvoi ja varttui Voikkaan paperitehtaan yhteisöissä, työläisperheessä, jonka elämään vaikuttivat vahvasti Kymin tehtaan toiminta ja sota-aika.

Anjan isä Tuomas Martikainen oli muurari, jolla oli hyvin töitä lähialueilla – yksinyrittäjä kuten nykyisin sanotaan. Tehtaan myötä rakennettiin paljon. Isä Tuomas olisi kyllä saanut pula-aikana 30-luvulla töitä Kymiyhtiön rakennusosastolta. Hän ei kuitenkaan halunnut töihin Kymiyhtiölle, koska ehtona oli urkkia muiden työntekijöiden toimia ja poliittisia mielipiteitä.

Vuoden 1918 vaikutukset näkyivät ja tuntuivat Voikkaalla pitkään, ja luokkajako oli voimakas.  Kuvaavaa on, että vielä 50-luvulta Anjan tytär muistaa lapsuudestaan äidin ja hänen appiukkonsa keskusteluja.  ”Kuulin vaarin sanovan, että jos ne tulevat, niin minut tapetaan ensimmäisenä.”  Se ihmetytti tietysti pientä tyttöä, mutta se kuvastaa niitä pelkoja ja keskusteluja, joita sotiemme jättämät varjot ja kylmän sodan aika ja kriisit tuolloin herättivät. Vaari oli Voikkaan paperitehtaan ammattiosaston puheenjohtaja ja kävi ammattiyhdistysasioissa jo 50-luvulla ulkomaan matkoilla.

Anjan äiti Hilja (s. Raschka) oli kutoja, myöhemmin Kymiyhtiöllä eri tehtävissä, viimeiseksi ruokalassa. Äiti jäi 33-vuotiaana sotaleskeksi ja viiden lapsen yksinhuoltajaksi.   Anja oli viidestä lapsesta toiseksi vanhin. Aimo veli oli häntä pari vuotta vanhempi. Toiseksi vanhimpana lapsena Anja joutui ottamaan vastuuta sisaruksista ja kodin askareista jo nuorena. Oli itsestään selvää, että vanhin ja tyttö otti vastuun nuorempien hoitamisesta.

Lapsuus ja nuoruus sodan jaloissa ja varjossa

Anja Nurmisen lapsuudessa tapahtui monia isoja asioita. Voikkaan suurpalo vuonna 1933 vaikutti konkreettisesti hänen ja koko perheen elämään. Tulipalossa tuhoutui taajaman keskustan taloista suuri osa, yli 100 rakennusta, joka koski noin 300 asukasta.  Anja matkasi äitinsä ja vuotta nuoremman veljensä Ahtin kanssa tulipalon ja laman takia isän synnyinseudulle Valkjärven kunnan Koivulan kylään, vaarin ja mummon luokse.  Siellä aikaa vierähti vuoden verran.  Aika maaseudulla oli mieluisaa, sillä elinolot luonnon keskellä olivat pula-aikana runsaammat ja huolettomammat kuin tehdaspaikkakunnalla.

Kun sota syttyi, Anja oli vähän yli kymmenvuotias. Hän eli lapsuuttaan sota-ajan ja sen jälkeisinä vaikeina vuosina. Tuolloin Voikkaa ja sen tehdas oli Neuvostoliiton pommitusten kohteena. Se tarkoitti muun muassa sitä, että ”kun kuului lentokoneen ääntä, piti hypätä ojaan ja olla paikallaan”. Talvea varten äiti oli ommellut valkoisen hupullisen viitan ja antanut lapsille tuon ohjeen.  Kuten monen muunkin, myös Martikaisen perheen nuoremmat veljet lähetettiin sotalapsiksi Ruotsiin. Anja-sisko sai kokea senkin, että veli ei enää ymmärtänyt äidinkieltään, kun palasi koti-Suomeen, sillä veljet erotettiin toisistaan Ruotsissa. Vanhempi veljeksistä asusteli Öölannissa kartanossa, jossa oli samanikäinen poika.

Osittain noista kokemuksista ehkä johtui se, että Anja myöhemmin poliittisissa kuvioissaan otti kantaa Ruotsiin muuttaneiden suomalaisten ruotsin kielen opetuksen puolesta. Se oli hänen mukaansa kotoutumisen kannalta tärkein asia. Nyt Anja varmasti puhuisi Suomeen muuttaneiden pakolaisten ja siirtolaisten puolesta.

Aktiivinen lapsi ja nuori

Anja oli vilkas ja reipas lapsi. Ahti-veli on muistellut heidän kauppamatkalla sattunutta tapausta, kun isä nousi reestä ja antoi hetkeksi ohjakset Anjalle.  Siinä samassa tyttö käski hevosta – veljen yllyttäessä – juoksuun, ja hevonenhan lähti eikä Anja isän käskystä huolimatta pysäyttänyt hevosta, vaan juoksutti isää reen perässä.  Illalla kotona sitten kärsittiin rangaistus – vitsa puhui.

Kansakoulun Anja kävi Voikkaalla ja oppikoulun hän aloitti Kuusankoskella.   Mannerheimin Lastensuojeluliitto tuki tuolloin sotaleskiä, ja Anjan oppikouluun meno oli mahdollista. Oppikoulu jäi syystä tai toisesta kesken, mutta Martikaisen perheen tasa-arvosta kertoo kuitenkin se, että viisilapsisen perheen ainoa tytär saattoi mennä oppikouluun.

Lapsuus ja kouluaika sujui kuten suurella osalla voikkaalaisten lapsista. Teollisuuspaikkakunnalla harrastustoimintaa oli paljon; Työväen urheiluseura, Sos.dem. puolueen Päivän nuorten toimintaa, myös seurakunta järjesti lapsille tekemistä. Urheilu- ja nuorisoseuran toimintaan Anja osallistui kuten suuri osa Voikkaan nuorista, ja Työväentalolla sai käydä lukemassa lehtiä, Nuoriin Kotkiin liityttiin, kun ikää oli tarpeeksi.

Anja oli nuorena myös palkkatöissä, ainakin Vilkkaan Onnin linja-auton rahastajana sekä Kymiyhtiön kaupan liikeapulaisena. Tuohon aikaan oli myös paljon tansseja, joissa soitti oikea orkesteri, ja Suomea kiersivät nimekkäät yhtyeet ja esiintyjät. Nuori nainen kävi tyttökavereineen tietysti tansseissa. Työväenliikkeessä laulettiin aina, kun siihen oli sopiva tilaisuus. Myös Anjan muistojen laatikosta löytyi pieni punainen Sosialidemokraattisen työläisnuorison laulukirja. Suvussa kerrotaan, että Anja oli nuorena myös soittanut rumpua Pelastusarmeijan orkesterissa, mutta sai jättää tehtävän, kun Allan, tuleva puoliso, ampui rumpuihin ritsalla sorasointuja.

Sosiaalisella nuorella oli paljon ystäviä. Monien kanssa ystävyys säilyi pitkään vielä 1954 Helsinkiin muuton jälkeenkin. Anjan naapurissa Voikkaalla asui poika, tuleva näyttelijä Mauri Jaakkola, joka lupasi tehdä naapurin tytöstä näyttelijän. Onneksi ei tehnyt, sillä Anja Nurmisen näyttämö odotti toisaalla – poliitikkona ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. Kotona neljän veljen, joista varsinkaan vanhimman kanssa ei ehkä aina oltu yhtä mieltä asioista, kanssa Anjasta kasvoi neuvottelutaitoinen ja sosiaalisesti lahjakas taistelija.  

Kahden työläisperheen lapset kohtasivat nuoruuden harrastuksissa

Milloin ja miten Anja Nurmisesta oikein tuli sosialidemokraatti, ja miksi myöhemmin juuri naisjärjestö kiinnosti häntä? Vanhemmat eivät olleet aktiivisia sosialidemokraatteja, mutta työväentalo oli luonnollisesti paikka, jossa tehtaan työntekijät tapasivat, harrastivat ja viettivät aikaa koko perheen voimin. Tarina kertoo, että Voikkaan tehtaan oma voimistelusali oli parempi kuin työväentalolla, joten molemmissa käytiin. Kaikki kaverit kuitenkin kävivät työväentalolla, joten taisi olla itsestään selvää, että Voikkaan Viestin, ja puolueen nuoriso-osaston viitoittamana Anja liittyi Voikkaan Sos.-dem. Työläisnuoriso-osasto r.y:n jäseneksi jo 13-vuotiaana 1.4.1943.

Voikkaalla toimi aktiivisesti myös Sos.dem Naiset. Koska työväentalolla oli paljon ohjelmaa, naiset keräsivät tarjoilulla varoja puolueosastolle. Naistoiminta tuli Anjalle tutuksi jo lapsena ja nuorena.

Tuleva aviopuoliso Allan Nurminen ja Anja tapasivat työväenliikkeen nuorisotilaisuuksissa.  Syyskuussa 1948 vietettiin perheen mukaan ”pula-ajan häät”. Tarkoitus oli ollut pitää pienet häät kaikessa hiljaisuudessa, mutta toisin kävi. Häissä Voikkaan työväentalolla oli aviomiehen muistelmien mukaan ainakin 600 henkeä kuokkavieraineen. Porukat olivat nimittäin päättäneet, että pidetään isot häät, ja niinpä asia järjestyi nuoriso-osastolaisten ja sos.dem. naisten yhteisöllisellä tuella. Nuorelle parille oli tärkeää, että pappi vihkii heidät. Pappi astuikin tuolloin elämänsä ensimmäisen kerran työväentalon ovesta sisään.

Helsinki kutsuu nuorta perhettä – Toiminta puolue- ja urheilujärjestöissä jatkui

Anja Nurminen oli jo Voikkaan ja Kuusankosken aikoina aktiivinen järjestötoimija niin SDP:n paikallistoiminnassa kuin TUL:n piirissä. Hän oli muun muassa Naisten urheilulehden asiamies, ja ahkerana nuorena naisena voitti vuonna 1952 matkalipun olympialaisiin ja pääsylipun Naisten voimisteluesitykseen Messuhallissa.

Vuonna 1954 Helsinkiin, sen Kallion kaupunginosaan muuton jälkeen Anjan kotiseura oli Elannon Isku, jossa hän toimi 70-luvulla johtokunnassa. Elannon Iskun varapuheenjohtajana Anja toimi 1980-luvulta 90-luvun alkupuolelle. Iskun lajikirjo oli tuolloin kilpavoimistelu, koripalloilu ja tennis. Anja itse harrasti naisvoimistelua aina kun sitä oli seurojen ohjelmassa kullakin hänen asuinpaikkakunnallaan. Extempore-koreografioita ja esityksiä Anjalta syntyi erilaisiin tilaisuuksiin; aviomieskin joutui Oripään aikaan osuusliikkeen krysanteemitanssiaisissa joutsenlammen mustan joutsenen soolo-osaan. Anja myös osallistui moniin isoihin liittojen naisvoimistelutapahtumiin.

Urheilujärjestötoiminta laajeni Helsingissä. Toiminta jatkui Suomen Työväen Urheiluliitossa (TUL) ja myöhemmin Työväen Urheiluseurojen Keskusliitossa (TUK) järjestötyössä, muun muassa sen Helsingin piiritoimikunnan ja naistoimikunnan jäsenenä. Anja osallistui myös 26.8.1978 Työväen urheiluliikkeen eheytyskokoukseen, jonka jälkeen TUK:n seurat liitettiin takaisin TUL:oon.

Toiminta urheiluseuroissa vei Anja Nurmisen monille ulkomaan kisareissuille. Hän oli muun muassa mukana iskulaisen voimisteluryhmän huoltojoukoissa Itävallan esiintymismatkalla Vapaiden Ammattiliittojen Maailmanjärjestön (VAKL) kokouksessa Wienissä. TUK:in valiovoimistelujoukkue puolestaan esiintyi Länsi-Saksassa Berliinissä kuusikymmentäluvulla, ja Anja piti silloinkin huolta joukkueesta. Kotkassa Anja toimi TUK:in naisten ja tyttöjen joukkuemestaruuskisojen tyttöjen tuomarina; myös Iskusta oli tuolloin mukana joukkueita. Tytöt voittivat kultaa ja naiset pronssia – kuinkas muuten. Helsinki Cup oli Anjalle niin ikään tuttu. Elannon Isku järjesti 1980 ruokatarjoilun Helsinki Cupin pelaajille, ja tietenkin Anja organisoi ja jakoi ruokaa nuorille pelaajille.

Asuinpaikat vaihtuvat – aina mukaan paikalliseen toimintaan

Nurmisen perhe muutti Helsinkiin viisikymmentäluvulla, kun Allan-puoliso sai myymälänhoitajan paikan Elannon Runeberginkadun lihakaupassa. Elanto tarjosi asunnon, lapsille oli kesäsiirtola, Elannon Iskussa jumppasivat sekä äiti että tytär ja isä ohjasi poikien voimistelua. Toimintaa ja opiskelumahdollisuuksia oli tarjolla. Anjan lapset muistavat sen hyvänä ja turvallisena kotiympäristönä.

Muutettuaan Helsinkiin Anja Nurminen siirtyi Voikkaan työväenyhdistyksestä Helsingin Sos.dem.  Naisyhdistyksen jäseneksi. Seija-tytär aloitti pian koulun ja Timo pääsi lastentarhaan omaan pihapiiriin. Anjan aika kului Kalliossa ensi alkuun perhettä ja kotia hoitaessa, sillä Allan-puoliso opiskeli E-instituutissa ja sittemmin työ kulutusosuuskuntien Keskusliiton (KK) elintarvikemyymälöiden tarkastajana edellytti jatkuvaa matkustamista eri osuusliikkeisiin ympäri Suomea.  Tytär muistaakin, että isä opiskeli aina.

Työväensivistysliiton, TSL:n toimisto oli samassa kerroksessa, jossa perhe asui Elannon omistaman korttelin talossa Neljännellä linjalla. Anja oli kiinnostunut monista asioista, ja kun lapset kasvoivat ja aikaa jäi omiin harrastuksiin, hänkin opiskeli ahkerasti. TSL oli hänen tärkeä opinahjonsa, ja siihen aikaan opintokerhotoiminta oli monipuolista. Anja itse kouluttautui opintokerhojen ohjaajaksi ja veti monenlaisia opintokerhoja. TSL:n ja kuvataidetoimikunnan jäsenyyden myötä tehtiin kulttuurimatkoja ulkomaita myöten.  Heti liityttyään uuteen puolueosastoon, Anja Nurminen valittiin puolueosastonsa edustajaksi Helsingin naispiiriin, jolloin hän muun muassa osallistui ahkerasti työväentalon kioskin hoitoon omalla vuorollaan.

Mutta 1960-luvun jälkipuoliskolla ja 1970-luvun alkupuolella Nurmisen perheen matka vei Allan puolison työn mukana ensin Kajaaniin muutamaksi vuodeksi, sitten Kotkaan pariksi vuodeksi ja lopulta vielä Oripäähän kahdeksi vuodeksi.  Työ urheilun ja puolueen piirissä sekä sen naisliikkeessä jatkui, ja kaikilla paikkakunnilla Anja liittyi paikallisten sosialidemokraattisten puolueosastojen jäseneksi ja mukaan sekä urheiluseura- että puolue- ja naistoimintaan; Kajaanissa naisjaostoon, Äitien lomakoti -toimintaan ja opinto- ja leiriohjaajaksi. Tuolloin TSL valitsi Anjan opintoryhmään, joka suuntasi Länsi-Saksaan kesällä 1968.

Kotkassa paikallinen naisjaosto järjesti urheilu- ja liikuntaharrastuksia, lisääntynyt vapaa-aika 1970-luvulla kun aiheutti Eteenpäin-lehden mukaan vapaa-ajan ongelmia ihmisille. Sekä Kajaanissa että Kotkassa Anja Nurminen toimi aktiivisesti opinto-ohjaajana TSL:n opintojärjestöissä, jotka järjestivät paljon koulutusta ja luentoja yhteiskunnallisista asioista. Raittiusihmisenä Anja muun muassa neuvoi kajaanilaisia naisia alkoholittomien drinkkien valmistamisessa. Suomen kiertueella heräsi uudelleen myös Anjan jo Helsingissä aloittama Bridge-harrastus. Oripäässä vuonna 1971 Anja Nurminen valittiin kunnanvaltuustoon ensimmäiselle varasijalle – kahden äänen päähän varsinaisesta paikasta. Tuolloin hän toimi myös SPR:n Oripään vanhusten kerhon vetäjänä.

Kesäkoti Kallioniemi 50 vuotta 1975. Kuvassa Anja Nurminen takana. Edessä vasemmalta Aune Kannisto, Martta-Salmela Järvinen, Sirkka Suominen ja Arvo Ylppö ja hänen poikansa. (Kuva: kotialbumi.)

Paluu Helsinkiin – opiskelua, työtä, vaikuttamista puolueessa ja ammattiosastossa

Vuonna 1972 Nurmisen perhe palasi Helsinkiin. Anjalle jäi jo omaa aikaa, kun lapsetkin lensivät pesästä. Aviomies palasi Elannon palvelukseen, ja Anja puolestaan hankki vakituisen työpaikan Elannon Hakaniemen tavaratalossa. Hän toimi myyjänä tavaratalon eri osastoilla aina vuoteen 1988, jolloin siirtyi Elannon suhdetoimintaosaston järjestösihteerin tehtävään. Anjan ammattitaidosta ja palvelualttiudesta kertoo se, että jos hän ei ollut työvuorossa, kävi usein niin, että asiakas ilmoitti palaavansa uudelleen ostoksille sitten, kun Anja on paikalla. Hän ei vain myynyt vaatteita, vaan katsoi myös, että ne ovat sopivat asiakkaan tarpeisiin. Erityisen tärkeää oli, että jalkineosastolla oli varastossa aina jalkineita kokoa 52 – Mauno Koivistoa varten. Myyjä-nimike oli Anjalle tärkeä, ja hän halusi tuoda sen esiin muun muassa kampanjoissaan.

Heti Helsinkiin muuton jälkeen luottamustehtäviä ilmaantui pikavauhtia ja kasapäin. Tärkeitä olivat niin Helsingin sos.dem. piiritoiminta kuin Helsingin sos.dem. naispiiri, Sos.dem. Naisten Keskusliitto (myöh. Naisliitto ja Demarinaiset) ja Kesäkoti Kallioniemen toiminta.  Anja Nurminen oli ollut kesäkodin hallituksessa vuodesta 1972 alkaen, mutta vuonna 1975 hänestä tuli kesäkodin kannatusyhdistyksen puheenjohtaja. Tuolloin hän astui Martta Salmela-Järvisen saappaisiin hänen 35-vuotisen puheenjohtajuutensa jälkeen; nimenomaan itsensä Salmela-Järvisen määrätietoisessa ohjauksessa. Anja toimi Kallioniemen kannatusyhdistyksen puheenjohtajana aina kuolemaansa, vuoteen 1991 saakka. Kesäkoti Kallioniemeä on aina pidetty pystyssä ja kunnostettu talkoovoimin. Sen ansiosta kesäkoti on säilynyt ja voi tarjota nykyisinkin vapaa-ajanviettopaikan ja tilojaan edullisesti niitä tarvitseville ja haluaville.  Anja ja puoliso Allan sekä pojan perhe viettivät myös paljon aikaa Kallioniemessä ja kunnostivat ja rakensivat sen tiloja. Siinä sivussa sai kalastaa, savustaa ja nauttia meren antimista. Anja oli mukana myös demarinaisten aikoinaan alullepanemassa Käpyrinne ry:n ja Ensikotitoiminnassa ja monessa muussa jo vuosisadan alussa sos.dem. naisten aloittamassa sosiaali- ja hyväntekeväisyystoiminnassa.

Helsingin sos.dem. piiritoimikuntaan (hallitus) Anja Nurminen valittiin ensimmäisen kerran vuonna 1973. Tuolloin piirikokousväki toivoi, että toimikuntaan valittaisiin myös ”työläistovereita” ja kaupunginvaltuutettujen määrä siinä rajoitettaisiin vain neljään. Anja valittiin 83:lla äänellä. Helsingin Naispiiristä tulivat valituksi myös Marjatta Nokka ja Helvi Saarinen, Inkeri Airola jatkoi varapuheenjohtajana. Piiritoimikuntaan Anja Nurminen kuului aina vuoteen 1989 saakka.

Helsingin sos.-dem. Naispiirin puheenjohtajaksi Anja Nurminen valittiin vuonna 1973, ja hän johti Naispiiriä aina 80-luvun alkuvuosille asti.  Sosialidemokraatti-lehti vuodelta 1973 kertoo, että (Suomen Pankin) pääjohtaja Mauno Koivisto selosti tuossa valintakokouksessa Suomen talouspoliittista tilannetta ja että kokouksessa korostettiin ammattiyhdistysnaisten ja sosialidemokraattisten naisten yhteystyön tärkeyttä. Lauluperinnettä pidettiin yllä, ja kokous aloitettiin laulamalla Taistojen tiellä ja lopetettiin Työväenmarssiin. Laulutraditio jatkui pitkään naispiirissä.

Anjan puheenjohtajakaudella naispiiritoiminnassa keskityttiin, kuten aiemminkin, vaalien organisointiin, myyjäis- ja kioskitoimintaan ja sosiaalisten kysymysten edistämiseen niin silloisessa Sos.dem. Naisten Keskusliitossa kuin puolueessakin. Puheenjohtaja-aikaan osui myös tärkeä YK:n kansainvälinen naistenvuosi 1975 teemoineen ja tempauksineen. Teemavuoden viettoon osallistuttiin muun muassa järjestämällä keskustelutilaisuuksia. Teemavuosi vauhditti pidemmällä aikavälillä keskustelua tasa-arvosta sekä naisjärjestöissä että lopulta myös puolueessa. Tieto ja tietoisuus tasa-arvosta alkoi levitä, mikä sai aikaan tasa-arvoon liittyviä aktiviteetteja naistenvuotta seuranneina vuosina.

Liikeliitto ja Elannon edustajisto – Henkilökunnan asema ja hyvinvointi sydämenasia

Nopeasti myyjän työn myötä tulivat 1970-luvulla kuvaan Liikeliiton ammattiosaston toimikunnan jäsenyys sekä luottamustoimet työsuojeluvaltuutettuna ja varaluottamusmiehenä, ja näiden tehtävien myötä myös edustuksia Liikeliiton muissa toimielimissä. Anja Nurminen oli Liikeliiton (nyk. PAM) jäsen vuodesta 1959 aina kuolemaansa asti. Ammattiyhdistystoiminta oli myös Nurmisen perhettä yhdistävä ja voimistava tekijä, sillä puoliso Allan oli 50-luvulla Liikeliittolaisen Elannon Lihamyymälänhoitajien kerhon puheenjohtaja. Koko perhe myös kävi Liikeliiton kurssi- ja lomakeskuksessa Leppärannassa lomailemassa ja lapset hiihtolomaleirillä.

Vuonna 1974 työsuojelulainsäädäntö vahvistui, työpaikkatason työsuojelu käynnistyi ja myös Elantoon valittiin työsuojeluvaltuutetut. Anja Nurminen oli ensimmäinen valittu työsuojeluvaltuutettu työpaikallaan Hakaniemen Elanto-Centrumissa. Tätäkin aluetta hän opiskeli tehokkaasti opintokerhossa lukemalla teorian ja käymällä liittonsa työsuojelukurssit. Loput hän totesi oppivansa käytännössä.  Anja patisti muitakin liikeliiton jäseniä opiskelemaan työehto- ja sopimusasioita ”mieluummin kuin lukemaan juoruja misseistä”.  Opintokerhot ovat tätä varten, hän totesi. Ilmastointi- ja sisäilmakysymykset, työterveyshuollon järjestäminen, työpaikkaliikunta ja työpaikkaruokailun järjestäminen olivat heti korjattavia asioita vastavalitun työsuojeluvaltuutettu Anja Nurmisen työlistalla. Hän nosti esille myös osa-aikatyön lisääntymisen tuomat ongelmat perheiden lastenhoidossa. Kaupan alan työntekijöille tuli järjestää myös iltahoitomahdollisuus.

Työpaikkademokratia oli Anja Nurmiselle tärkeää. Työsuojelutoimikunnan jäsenenä ja puheenjohtajana hän ajoi muun muassa edellä kuvattuja asioita. Kahdeksankymmentäluvulla kaupan alan kovassa murroksessa itsepalvelun ja irtisanomisten – laittomienkin – lisääntyessä alan työttömyys kasvoi. Lisäksi kauppojen aukiolot pitenivät ja osa-aikaisuudet lisääntyivät ja hankaloittivat työntekijöiden yksityiselämän järjestelyjä ja työn ja perheen yhteensovittamista. Näistä kysymyksistä tuli myös politiikan sisältöjä, jotka sittemmin olivat kaupunginvaltuutettu Nurmisen agendalla.

Luottamustehtävissä törmäsi moniin työelämän nurjiin puoliin. Seitsemänkymmentäluvun lopulla liikeliittolaiset kävivät taistelua palkkojensa puolesta ja äänestivät työnantajan tarjouksesta myös Anjan työpaikalla Hakaniemessä. Liiketyönantajan keinot painostaa sopimukseen olivat kovia; työntekijöitä puhuteltiin työpaikoilla ja uhattiin työpaikkojen menetyksillä.  Myöskään naisten raskaussyrjintä ja irtisanomiset eivät olleet vieraita luottamusmiehelle ja työsuojeluvaltuutetulle.

Anja Nurminen oli ehdolla ja valittiin ensimmäisen kerran Elannon edustajistoon vuonna 1975. Vaaleissa uutta mielenkiintoa ja näkökulmaa toivat henkilökunnan ehdokkaat. Anja oli tuolloin ääniharava 767 äänellä, seuraavaksi tullut ehdokas sai 519 ääntä. Edustajistossa henkilöstön edustajaa kiinnosti erityisesti Elannon piirissä tekeillä oleva henkilöstöpoliittinen ohjelma ja siihen vaikuttaminen.

E-fuusio oli iso ponnistus 1980-luvulla Anja Nurmiselle työntekijänä ja henkilöstön edustajana, mutta myös koko perheelle pitkäaikaisina elantolaisina. Anja puolusti itsenäistä Elantoa yhteistyössä E-liikkeen kanssa. Se turvaisi omaisuuden ja työpaikat. Elannon vaalissa keväällä 1987 Anja Nurminen sai 3444 ääntä muiden tullessa perässä. Elanto ei ollut vain työpaikka, myös harrastukset Elannon Iskun riveissä olivat edelleen tärkeä osa Anjan elämää. Hän toimi Iskun puheenjohtajistossa ja osallistui muun muassa joukkueen esiintymis- ja kilpailumatkoille kotimaassa ja ulkomailla.

Tieto ja taito karttui – Politiikka kutsui

Anja oli ahkera lukemaan ja opiskelemaan. Tytär muistaa kuinka äiti luki paljon ja opiskeli useilla TSL:n kursseilla, varsinkin myöhemmin aikuisena. ”Joulun alla kivuttiin monta kerrosta äidin kanssa Helsingin Hämeentiellä Tammen kirjapainon/kustantamon tiloihin ostamaan kirjoja koko perheelle.  Nuo kirjat olivat rakkaita, mutta kirjastoa käytettiin myös ahkerasti.” Molemmat, Anja ja aviomies Allan kävivät jopa pikalukukurssin, jotta lukeminen olisi nopeaa. Innoituksen pikalukukurssiin he saivat, kun kuulivat John F. Kennedyn hurjasta lukunopeudesta.

Kun Demari-lehti kysyi valtuutettu Anja Nurmiselta kuntapolitiikan työntäyteisenä aikana, miten viettäisit sapattivuotta, Anjan vastaus kuului: ”Harkitsisin hirveän tarkkaan. Matkailisin jonkin verran, lukisin rästiin jääneet kirjat ja opiskelisin jotakin.” Nippu todistuksia muun muassa Työväensivistysliiton opintojärjestön erilaisilta kursseilta kertoo Anjan opiskeluinnostuksesta muun muassa psykologiaan, puheoppiin ja opintokerho-ohjaajan toimintaan.

Anja hankki ja sai kaiken mahdollisen tietotaidon myös puolueesta ja ay-liikkeestä. Hän oli lukuisten Sosialidemokraattisen puolueen puoluekokousten kokousedustaja 1970-80 -luvuilla, ja vielä 1990 Lappeenrannan puoluekokouksessa. Hänet sijoitettiin usein Sosialidemokraatin kirjoituksissa ay-/keskustademareihin. Espoon Dipolissa 1987 pidetyn kokouksen delegaatiossa lehti mainitsee hänen kuuluvan ”monipuolisesti puolueen nykylinjaa edustavien joukkoon”.

Monet muistavat Anja Nurmisen puolueen vappu- ja muiden marssien airueena puoluetoveri Sirkka-Liisa Vehviläisen rinnalla. Sosialidemokraatti otsikoi puoluekokousartikkelissaan 13.6.1978, että ”Anja Nurmiselle oli uskottu tehtävä koko komean marssin pääairueena.”  Tämä tehtävä oli kuin valettu liikunnan lähettiläälle ja suoraryhtiselle Anjalle. Hänen nimensä ja kasvonsa tulivat tutuiksi helsinkiläisille sekä puolueen aktiivitoimijana että Elannon myyjänä ja ammattiyhdistysaktiivina ihmisten arjen asioiden puolesta taistelevana luottamushenkilönä ja poliitikkona.  

SDP:n 31. puoluekokous Espoossa 1978. Anja Nurminen marssin pääairueena. (Kuva: Sosialidemokraatti.)

Kuntapolitiikan kärpänen oli puraissut jo Oripäässä 1972, kun Anja Nurminen valittiin kunnan ensimmäiseksi varavaltuutetuksi.  Anjan vaatimattomuus tuli esille myös poliitikon uralla. Hänen johtoajatuksensa oli toimia puolueen arvojen ja tavoitteiden pohjalta ja mukaisesti. Ehdokkaaksi ja vaaleihin hän lähti aina ajatuksella ”ajan pienen ihmisen asiaa ja tuon ääniä puolueelle eikä voittaminen ole tärkeintä”. Näistä lähtökohdista hän menestyi hyvin siinä mihin ryhtyi ja siinä mihin oli ehdolla ja pyrki. Ensimmäisen kerran Anja Nurminen tuli valituksi Helsingin kaupungin valtuustoon vuoden 1976 vaaleissa. Siitä lähtien hän oli ehdolla kaikissa kuntavaaleissa ja tuli valituksi. Anja oli helsinkiläisten valtuutettu aina äkilliseen kuolemaansa 1991 saakka.

Ensimmäisten kuntavaalien vaaliteemoina oli tavoite ja toive turvallisesta Helsingistä. Anja vaati oikeutta asuntoon, lisää lasten päivähoitopalveluja, terveydenhoitopalvelujen kehittämistä ja joukkoliikennettä joustavaksi ja asukkaita paremmin palveleviksi – asioita, joista hän puhui ihmisten arjen pelastajina. Ne olivat myös niitä tavoitteita, joita sosialidemokraattinen naisliike on kautta aikojen ajanut politiikassaan kulloinkin ajan vaatimusten ja tarpeitten mukaan. Vaikka demarit kärsivät vaaleissa huomattavan tappion poliittisen virran viedessä oikealle, Anja Nurminen tuli uutena kasvona valituksi. Ensimmäisellä kaudella valtuustotovereita olivat muun muassa Tarja Halonen ja Tellervo Koivisto sekä Kaarina Suonio ja Kaarina Syrjänen.

Seuraavissa kuntavaaleissa Anja puhui lähipalveluiden puolesta, ja ajankohtainen teema oli myös se, että kaupunkilaisten yhteinen ympäristö pitää saada toimivaksi, turvalliseksi ja viihtyisäksi. Lähiympäristö oli Anjalle tärkeä aina poliittisen uransa loppuun saakka. Tytär muistaa, kuinka kaupunkilaiset lähestyivät Anjaa muun muassa asunnottomille yösijojen saamiseksi ja vaikkapa koirapuiston saamiseksi Sörkkaan. Ihmiset ottivat Anjaa hihasta kiinni kaupungilla ja jopa soittivat joskus ovikelloa puhuakseen heille tärkeistä arjen asioista ja huolistaan. Anja oli aina tavattavissa ja ohjasi ihmisiä palveluihin ja oikeisiin paikkoihin. Vuoden 1988 vaalimainoksissa Anja kutsuukin itseään osuvasti arkipäivän asiantuntijaksi.

Sosialidemokraattiset naisjärjestöt olivat myös paikka, joissa tärkeistä arjen asioista keskusteltiin, ja pohdittiin sitä, miten niitä edistetään sekä puolueen sisällä että politiikassa. Siellä syntyivät 80-luvulla Anja Nurmisen aloitteesta esitykset muun muassa kuluttajansuojalain täydentämisestä tuotevastuulailla, autojen tyhjäkäynnin kieltäminen, asumisoikeusasuntojen rakentaminen Helsinkiin ja kunnallisten kuntosalien saaminen kaupungin eri osiin. (Laitinen 1995.)

Onnittelukahvit ensimmäisten Helsingin kuntavaalien tuloksen ja valtuustopaikan kunniaksi: Anja (oik.) ja työkaveri 1976. (Kuva: Sosialidemokraatti.)

Valtuutetun tehtävässä Anja Nurminen hakeutui jaostoihin ja lautakuntiin asiakiinnostuksensa pohjalta. Hän toimi Liikepalvelulautakunnan varapuheenjohtajana 1980-90 lukujen taitteessa ja  Urheilu- ja ulkoilulautakunnan jäsenenä 1980-luvun alkupuolella. Turvallisuusasioista kiinnostuneena hän oli Helsingin poliisipiirin neuvottelukunnan varajäsen ja taiteen ja kulttuurin harrastajana hän toimi Helsingin Kuvataidetoimikunnan varajäsenenä. Kaupunginhallituksen varajäsen ja KHN:n yleisjaoston varajäsen Anja Nurminen oli vuosina 1983-84.

Urho Kekkosen valitsijanainen ja edessä eduskuntavaalit

Tammikuussa 1978 pidettiin presidentin valitsijamiesvaalit. Sosialidemokraatit olivat asettuneet presidentti Kekkosen uudelleenvalinnan taakse. Johtava teema oli luottamus yli rajojen ja rauhan ja ystävyyden ulkopolitiikan linjan jatkuminen Urho Kekkosen viidennellä kaudella. Anja Nurmisen ehdokkuuden takana oli suuri joukko yhteiskunnan ja työelämän eri aloja edustavia henkilöitä – ylimmän tason johtajista työntekijöihin sekä poliittisiin toimijoihin. Erityisesti Anja kokosi taakseen kaupanalan ihmisiä ja tietysti demarinaisia. Anja Nurmista kommentoitiin päivälehdissä yllättäjäksi 2659:n äänimäärällä. Esimerkiksi Tarja Halonen sai vain kaksi ääntä enemmän. Anja itse puolestaan kommentoi vaatimattomaan tapaansa ”me voitimme” tarkoittaen kaikkia naisia ja puoluettaan. Hänen mukaansa menestys perustui suurelta osin Liikeliiton piirissä virinneeseen sos.dem. ryhmätoimintaan.

Anja Nurminen oli ehdokkaana myös Mauno Koiviston valitsijamiesvaaleissa vuosina 1982 ja 1988. Tuolloin hän ei tullut valituksi, mutta puolueelle uskollisena Anja teki ahkerasti töitä vaalikampanjassa. Mauno Koivisto oli Anjalle tärkeä. Hän kuvaa eräässä puheessaan Koivistoa ”luotettavaksi, turvalliseksi ja uskottavaksi suureksi sieluksi – ihmiseksi, joka puhuu ymmärrettävästi” ja vahvistaa sanomaansa kuuluisaa ajattelijaa siteeraten, että ”vain suuret sielut uskaltavat lausua ajatuksensa yksinkertaisesti” (Stendahl).

Vuoden 1978 valitsijamiesvaalien hyvän tuloksen vauhdittamana ja valmiin vaaliorganisaation tukemana Anja Nurminen lähti mukaan vuoden 1979 eduskuntavaaliehdokkaaksi. Hän tuli valituksi kansanedustajaehdokkaaksi hyvällä äänimäärällä, ja pääministeri Kalevi Sorsan tuella. Eduskuntavaaleissa puolueen teema oli talouslaman seurauksena noussut työttömyys ja sen suitseminen. Asia oli erityisen tärkeä Anjalle, koska kaupanalalla työttömyys oli lisääntynyt voimakkaasti. Lamasta oltiin toipumassa Kalevi Sorsa pääministerinä ja vahva elvytyspolitiikka välineenä. Suomi nousuun oli puolueen iso vaalislogan.

Anja Nurmisen vaalikampanja oli vahva, ja tukena liikeliittolaiset. Myös Helsingin sos.dem. naispiirin tuki oli naisehdokkaiden takana. Ehdokkaina olivat osin samat toverit kuin kuntavaaleissa – mm. Tarja Halonen, Kaarina Suonio, Seija Karkinen ja Arja Alho.  Anja korosti vaaliteemoissaan laman jäljiltä olevan kaupan ja liikealan työllisyystilanteen parantamista, työaikojen parantamista sekä sosiaalipolitiikan uudistustyön jatkamista. Myös lähipalvelut olivat kuntateemojen tavoin esillä. Anja Nurminen tuli valituksi eduskuntaan ensimmäiselle varasijalle 4484 äänellä. Tulos oli vaatimattomalle Anjalle iso yllätys.

Myös seuraavissa eduskuntavaaleissa 1983, 1987 ja 1991 Anja Nurminen oli SDP:n ehdokkaana, mutta ei tullut valituksi. Vuoden 1983 vaaleissa hän sai 2379 ääntä. Tuolloin Kaarina Suonio sai valtaisat 13385 ääntä, ja eduskuntaan pääsi kuusi sosialidemokraattia. Helsinkiläisistä naissosialidemokraateista valittiin Suonion lisäksi kilpasiskot Tarja Halonen ja Seija Karkinen. Mahdollisista kannattajistaan vuoden 1987 vaalien alla Anja totesi Sosialidemokraatille: ”Olen pienipalkkaisten edustaja. Saan ääniä miehiltä ja naisilta ja oman ammattikunnan väeltä. Puolueelle kerätään äänet, ei henkilölle.”

Anja Nurminen oli ehdokkaana vielä 1991 kevään eduskuntavaaleissa 11 muun demarinaisen joukossa. Demari-lehti julisti joulukuussa 1990, että Helsingin Demarinaiset puhaltava yhteen hiileen, vaalitaistoa ei käydä toveria vastaan. Anjan kanssaehdokkaita demarinaisista olivat tuolloin Tuula Haatainen, Rakel Hiltunen, Terttu Laine ja Sirkka-Liisa Vehviläinen. Ehdokkuudestaan, sitä Demarin taas tivatessa, hän totesi, että koska olen vanhin ehdokas, voin olla vaikka eläkeläisten ehdokas. Anjan työpaikka oli tuolloin vaihtunut Elannon myyjästä Elannon suhdetoimintaosaston järjestösihteeriksi. Kampanjassaan hän, kuten muut kanssasisaret, piti tärkeinä arjen asioita: asuntokysymystä, päivähoitoa ja pienipalkkaisten ongelmien hoitamista – samoja tärkeitä teemoja kuin aikaisemmin, ja myös tänään.

Kalliolainen perusduunari – Punainen lanka ei katkennut

Kuntapoliitikko vai pitäisikö sanoa kaupunkipoliitikko, Elanto Centrumin myyjä Anja Nurminen oli peruskalliolainen. Hän muutti sinne ensimmäisen kerran lapsuus- ja nuoruusmaisemistaan Kuusankoskelta vuonna 1955. Toisen kerran hän palasi Kallioon Helsinginkadulle 1970-luvun alussa. Anja oli sitä mieltä, että kun kerran kaupungissa asuu, asumisen on tunnuttava kaupungilta. ”Kalliolla on vahva proletariaatin haju ja olemus. Se on duunarin oma paikka”, hän muotoili vuonna 1987 Suomen Sosialidemokraatin haastattelussa. Liikuntaa rakastavana ihmisenä Anja arvosti Braahiksen tekojäätä ja hiihtolatuja Linnanmäen kupeessa, lähellä kotiaan.

Kaupunginvaltuutettuna Anja Nurminen keskittyi myös oman ja lähikaupunginosien Hakaniemi-Kallio -alueeseen. Niin ikään Sörnäinen-Sompasaari olivat Anjan kaupunkipolitiikan tärkeitä kohteita: puistojen viihtyisyys, vanhusten ulkoilumahdollisuudet ja turvallisuus niissä, asuminen, joukkoliikenteen maksut ja liikenteen päästöjen hillitseminen sekä katujen puhtaanapito. Punainen lanka kaikessa oli tavallisen ihmisen ja heikommassa asemassa olevien toimeentulon, arjen, työn ja terveyden sekä virkistystoiminnan parantaminen, joka onnistui parhaiten toimimalla useissa eri järjestöissä ja tehtävissä.

Vaatimattomaan tapaansa Anja hoiti näkymättömästi paljon ihmisten valtavilta tuntuvia arjen ongelmia. Hän nosti isoillakin foorumeilla aina esiin kysymyksen, mitä päätökset vaikuttavat tavallisen ihmisen elämään. Hän ajatteli, että menestys ja saavutukset politiikassa syntyvät siitä, että kuuntelee ja tietää, mistä puhuu. Tytär kuvaa, että äidillä ei ollut pyrkyryyttä, hän toimi mieluummin taustavaikuttujana eikä mielellään ollut esillä.

Puoluetoveri Sirkka-Liisa Vehviläinen muistaa Anja Nurmisen hyväntuulisena, huumorintajuisena ja helposti lähestyttävänä ihmisenä. ”Opin tuntemaan Anjaa yhteisten luottamustehtävien kautta kaupunginvaltuustossa, Helsingin sos.dem. piirissä ja HTY:ssä. Hän oli sosiaalinen ja laajasti verkottunut sisäistäen yhteyksistään saamat viestit ja tuntemukset poliittiseen toimintaansa. Hän paneutui tehtäviinsä hyvin tunnollisesti. Anja ei ollut mikään ”julistaja”, hän oli monipuolinen arjen asiantuntija. Hän toteutti sosialidemokraattisia arvoja laaja-alaisesti, hän eli sosialidemokratiaa”, muistelee Sicu Vehviläinen puoluetoveriaan.

Sosialidemokratian aate- ja arvomaailma olivat Anja Nurmisen ajattelun ja työn perusta. Neuvottelutaito ja sosiaalinen lahjakkuus kehittyi jo varhain harrastuksissa ja kotona. Ystäväpiiri oli työväenliikkeessä ja järjestötoiminnassa. Siellä opittiin ja opiskeltiin uusia asioita, urheiluseurassa oli ystäviä ja sen myötä tuli myös matkoja kotimaassa ja ulkomaille erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Anja oli myös kuvataiteen ystävä. Hän osallistui Työväen Kuvataidetoimikunnan ja TSL:n järjestämien kulttuurimatkojen suunnitteluun, ja matkoille. Anjalle oli ominaista, että hän valmistautui hyvin ja tutustui kulloisenkin maan kulttuuriin ja mielenkiintoisiin kohteisiin etukäteen – jotta lyhyessä ajassa olisi mahdollista nähdä ja kokea mahdollisimman paljon.

Oma perhe oli Anjalle tärkeä. Hän oli hyvä äiti, joka oli erityisen onnellinen sellaisina vapaa-ajan hetkinä kesäisin saaressa, Kallioniemen kesäkodissa, kun myös poika Timo vaimonsa Ritvan sekä Mari ja Katri tyttäriensä kanssa oli mukana. Ja jos aurinko paistoi ja vesi oli lämmintä kaikki, paitsi Timo saivat olla ”nakukalliolla” auringossa ja pulahdella vilvoittelemaan meriveteen. Pojan tyttäret olivat todella tärkeitä Anjan elämässä.

Äitini Anja – Tyttären muistot

Seija Koskiniemi

Äitini Anja Nurmisen työpäivä jatkui usein ansiotyöstä palattuaan kokousten valmistelulla, asioihin perehtymisellä, vaaleihin valmistautumisena, vaalikampanjointina, ja vaalien jälkeen koitti aina työteliäs vaikuttamisen aika. Silti tuntui, että äiti oli aina kotona ja läsnä.

Vaalien aikoina olimme koko perhe Anjan tukena. Isä osallistui ainakin taustatukena ja me lapset viimeistään siinä vaiheessa, kun vaalimainoksia jaettiin postiluukuista asuntoihin. Olin mukana myös äitini vaalityöryhmissä suunnittelemassa kampanjointia ja vaalimainoksia. Vuosien myötä sain paljonkin kokemusta ja pienemmissä, kuten työpaikan vaaleja varten, saatoin suunnitella ehdotuksen vaalimainokseksi ja hoitaa lopulta painatuksenkin.

Vanhempani olivat töissä Elannossa ja minä OTK:ssa (myöhemmin EKA-yhtymä, Tradeka) eli E-osuustoimintaliikkeessä kaikki kolme, ja äidin kanssa olimme myös Liikeliiton, nykyisen Pamin jäseniä.  Äitini vaalityön lisäksi osallistuin paljon muihinkin vaalityöryhmiin.

Vaalivalvojaisissa jännitimme niin puolueen kuin Anjankin menestystä. Helsingin kaupunginvaltuustossa kertyi 15 vuotta, ja siitä saimme me vaalityöntekijätkin iloita. Äidillä oli aina asenne, että hän on vaaleissa ehdokkaana keräämässä ääniä puolueelle.  Eduskuntapaikasta 21 ääneen päähän jääminen ei tuntunut harmittavan häntä läheskään niin paljon kuin meitä vaalityötä tehneitä tai muita ei-valittuja ehdokkaita. Olihan hän kuitenkin kerännyt ääniä puolueelle.

Lapsuudesta ja nuoruudesta minulla on paljon myönteisiä ja turvallisia muistikuvia. Vaikka isä oli työn takia paljon poissa kotoa meidän lasten kouluaikana, oli aina turvallista tulla kotiin, koska äiti oli useimmiten siellä. Tulimme koulusta ”pullantuoksuiseen kotiin”, ihan oikeasti. Äiti leipoi usein pullaa, korvapuusteja ja kakkuja lapsuusvuosinamme.

Vaikka tuntui siltä, että lapsuudessa äiti oli aina kotona, hän kyllä ehti tehdä muutakin, käydä TSL:n kursseilla, käydä Naisyhdistyksen kokouksissa, Elannon Iskun jumpassa ja esiintymisissä, myöhemmin ulkomaanmatkoillakin – ja paljon muutakin.

Kun vuonna 1972 palasimme isän työn mukana Helsinkiin asuttuamme Kajaanissa, Kotkassa, Oripäässä, äiti meni ensimmäistä kertaa vakituiseen työhön Elannon Hakaniemen tavarataloon. Minä olin jo työssä OTK:ssa ja muutin pian asumaan nykyisen puolisoni kanssa Kallioon.

Vaikka en asunutkaan enää kotona, kävin muutamien korttelien matkan päässä usein katsomassa äitiä ja isää. Meillä oli paljon yhteisiä keskustelun aiheita varsinkin äitini kanssa, politiikka, Helsingin piirin asiat, Liikeliiton asiat, TSL:n kurssit, Kallioniemi ja monet muut yhteiset kiinnostuksen kohteet. Ja jos ei tavattu, niin soitettiin. Usein kuulin myös ensimmäisinä eri järjestöjen järjestämien ulkomaanmatkojen tapahtumista, viimeisimpänä 1991 Liikeliiton matkasta Islantiin.

Veljeni perheeseen syntyivät tytöt, Mari 1979 ja Katri 1982. He olivat todella rakkaita ja tärkeitä äidilleni, ja minulle myös. Vaikka äidillä olisi ollut rankkojakin jaksoja, töitä, luottamustoimia, iltamenoja, niin aina hän oli halukas ottamaan tytön yökylään viikonloppuna, jos ei silloin ollut menoa. Kallioniemen kesäkodissa hän saikin olla enemmän tyttöjen kanssa kesäisin.

Äidillä oli paljon ystäviä ja tuttavia. Hilkka Kujala oli TUK:n Helsingin voimisteluajoista asti äidin hyvä ystävä. Oli myös äidin veljen vaimo, Raili. He tekivät monia TSL:n, Naispiirin ja mitä muita olikaan, ulkomaan matkoja yhdessä.

Anjalla oli myös paljon sellaisia ystäviä ja tuttavia, jotka pääsivät hänen sydämeensä, yksin eläviä, pienituloisia naisia. Joulun alla meille tuli kotiin vuosi vuodelta enemmän erilaisia joulutervehdyksiä, koreja ja paketteja kukkia, herkkuja ja ruokatavaroita. Ne äiti halusi käydä jakamassa näille ystävilleen ennen joulua.

Täältä 2020-luvulta katsoen äidilläni oli jatkuvasti paljon stressaavia asioita. Joskus, kun menin illalla käymään, siellä äiti istui keittiön pöydän ääressä. Tupakka paloi ja pasianssi oli kesken. Siinä äiti antoi ajatusten ja asioiden järjestyä päässään päivän päätteeksi. Niin taisi tehdä myös Mauno Koivisto ilman tupakkaa.

Äidin luo oli helppo mennä, oli asia mikä tahansa, tai vaikka ei ollut asiaakaan. Kerrankin menimme ystäväni Tertun kanssa, toisella meistä oli poikakaverihuolia. Niistäkin päästiin eteenpäin keskusteltuamme äidin kanssa.

Anja oli minulle tuki, ystävä, luotettu, kannustaja, kriitikkokin ja erityisesti rakas Äiti.

Toiminta kunnan ja kaupunginvaltuutettuna
Oripään kunnan varavaltuutettu 1972 –
Helsingin kaupunginvaltuutettuna 1977 – 1991
Kaupunginhallituksen varajäsen 1983-1984
KH:n yleisjaoston varajäsen 1983-1984
Liikepalvelulautakunnan varapuheenjohtaja 1989-1991
Urheilu- ja ulkoilulautakunnan jäsen 1981-1984
Helsingin poliisipiirin neuvottelukunnan varajäsen 1988-1991
Helsingin Kuvataidetoimikunnan varajäsen 1977-1978
Elämänkertatekstissä mainittujen edustusten ja luottamustehtävien lisäksi:
Suomi-Neuvostoliitto Seura
Suomi-Amerikka Seura
Lukuisia edustuksia Helsingin Työväenyhdistyksen eri elimissä: johtokunnassa vastuualueena järjestötoiminta ja yhteydet kunnallisiin päättäjiin, Tapanilan Työväensäätiön valtuuskunnassa ja Sos.dem. Työväentalojen liitossa.
Cafe Ursula (omistajat Helsingin ensikoti ry, Kansan Sivistysrahasto, Kesäkoti Kallioniemi ry, Käpyrinne ry, Lomakoti Kotoranta ry ja Pienperheyhdistys ry. ovat kaikki saaneet alkunsa 1900-luvun alkupuolella sos.dem. naisten alullepanemasta ja harjoittamasta sosiaalityöstä).
Helmi ry, Mielenterveysyhdistys
Kulutusosuuskuntien Keskusliiton (KK) edustajakokoukset 1980 – 1984, Osuusliike Elannon edustaja.

Lähteet
Anja Nurmisen kotiarkisto. Leikekirjat. Seija Koskiniemi. 2020.
Seija Koskiniemi, tytär. Haastattelut loka-joulukuu 2020.
Sirkka-Liisa Vehviläinen, puoluetoveri. Haastattelu joulukuu 2020.
Helsingin Kaupunginkanslia.
Helsingin Sosialidemokraattinen Naisyhdistys 75 vuotta. Hannele Laitinen. 1995.
Helsingin Sosialidemokraattiset Naiset. Pöytäkirjat. Työväen Arkisto (TA).
Helsingin sos.dem. piiri. Työväenarkisto (TA).