
Demarinaisten vieraskynässä Naisten Linja: Väkivaltaa kokeneen naisen on saatava tukea niin kauan kuin hän sitä tarvitsee
Naiset ja tytöt ovat saaneet tukea väkivallasta toipumiseen Naisten Linjan auttavassa puhelimessa jo yli 20 vuotta. Myös Naisten Linjan chatti ja vertaistukiryhmät ovat palvelleet väkivaltaa kokeneita naisia usean vuoden ajan.
Joulukuussa 2024 avasimme yksilöllistä tukea tarjoavan palvelun väkivaltaa kokeneille naisille. Yleensä väkivallan aiheuttamien seurausten käsittely vaatii pitkäkestoista tukea eli useita tapaamiskertoja väkivaltatyön asiantuntijan kanssa.
Myös Istanbulin sopimus* velvoittaa Suomea tarjoamaan pitkäaikaista tukea väkivallasta toipumiseen. Naisten Linja on kuitenkin yksi harvoista tahoista Suomessa, josta väkivaltaa kokenut nainen saa tukea pitkäkestoisesti. Tämä näkyy Naisten Linjan palvelun suurena kysyntänä: Olemme vuoden aikana tuplanneet palvelun henkilöstöresurssit, mutta jono yksilötukeen on vain kasvanut. Tällä hetkellä väkivaltaa kokenut nainen joutuu odottamaan ensimmäistä tapaamistaan väkivaltatyön asiantuntijan kanssa noin kaksi kuukautta.
Tilanne huutaa muutosta. Tarvitsemme pysyvän rahoituksen pitkäkestoiselle tuelle. Väkivaltaa kokeneet naiset tarvitsevat sitä.
Järjestöjen kohdalla pitkäkestoisen tuen tarjoamista hankaloittaa se, että Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA rajoittaa tuen tarjoamisen keskimäärin viiteen kertaan per asiakas. Onneksemme oikeusministeriö rahoittaa tarjoamaamme pitkäkestoista tukea. Valitettavasti se ei vain riitä vastaamaan palvelun kysyntään. Rahoituksen jatkumisesta ei myöskään ole taetta.
Me emme aio jättää väkivaltaa kokeneen naisen tukemista puolitiehen: Siksi keräämme varoja pitkäkestoiseen yksilötukeen Naistenpäivä-keräyksellä. Kuka tahansa voi lahjoittaa keräykseen nettisivuiltamme.
Toivomme, että yksityishenkilöiden lisäksi yritykset lahjoittaisivat Naistenpäivä-keräykseen. Naisten kokema väkivalta ei saa olla tabu työpaikalla, ja yritysten sekä työnantajien tulisi huomioida naisten kokema väkivalta työhyvinvoinnin tukemisessa nykyistä paremmin.
Emme ole tämän toiveemme kanssa yksin: Viime kesänä Suomessa voimaan tullut Kansainvälisen työjärjestön ILO:n yleissopimus nro 190 velvoittaa paitsi työnantajat ehkäisemään fyysistä ja henkistä väkivaltaa ja häirintää työpaikalla, myös arvioimaan lähisuhdeväkivallan heijastusvaikutuksia työpaikalla.
Naisten Linja toivottaa hyvää ja naistenpäivää kaikille. Ollaan yhdessä naisten puolella, väkivaltaa vastaan.
Elina Lakso
Toiminnanjohtaja
Naisten Linja
*Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta.
Naisten Linja Suomessa ry on voittoa tavoittelematon järjestö, joka tarjoaa
maksutonta tukea väkivaltaa kokeneille naisille ja tytöille sekä heidän läheisilleen.
Olemme asiantuntijoita erityisesti lähisuhdeväkivallan ja digitaalisen väkivallan
kysymyksissä. Naisten Linjan maksuton auttava puhelin päivystää joka arkipäivä klo
16–20 numerossa 0800 02400.
Vieraskynä on Demarinaisten kiertävä blogipalsta, jossa julkaistaan yhteistyöjärjestöjen ja sidosryhmien kirjoituksia keväällä 2026. Tekstit ovat vieraiden itsensä kirjoittamia ja edustavat vierailevien järjestöjen omia näkemyksiä.
