
Demarinaisten vieraskynässä Nasima Razmyar: Naisiin kohdistuva väkivalta on virtahepo olohuoneissamme
Kansainvälinen naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen päivä 25.11. muistutti meitä siitä, että emme ole onnistuneet suojelemaan naisia väkivallalta – emme Suomessa emmekä maailmalla. UN Womenin mukaan lähes neljäsosa hallituksista raportoi takapakkia naisten oikeuksissa. Myös työelämässä kuljetaan väärään suuntaan, kun yritykset hiljaisesti karsivat yhdenvertaisuuden ja osallisuuden resursseja taloudellisen ja poliittisen paineen keskellä.
Hälyttävää on, että osa nuorista miehistä kokee tasa-arvotyön menevän liian pitkälle. Asenne syventää sukupuolten välistä kuilua, vaikka naisten täysi osallistuminen työelämään vahvistaa tuottavuutta, kaventaa tuloeroja ja laajentaa osaamista. Tutkimukset osoittavat, että alkuvaiheessa olevat yritykset menestyvät paremmin, kun ne ottavat käyttöön sukupuolitietoisia toimintatapoja. Kehitys vastakkaiseen suuntaan on haitallista koko yhteiskunnallemme.
Vaikka Suomi on tasa-arvon kärkimaa, parannettavaa on erityisesti työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisessa ja naisiin kohdistuvan väkivallan torjumisessa. Yksi herkästi piiloon jäävä väkivallan muoto on pakottava kontrolli: henkinen alistaminen, joka aiheuttaa pelkoa. Suomessa sitä ei ole kriminalisoitu, mutta minusta pitäisi, kuten Tanskassa on tehty.
Pakottava kontrolli on yhteydenpidon rajoittamista, rahan ja puhelimen käytön valvomista, vaatimuksia tietynlaisesta pukeutumisesta tai uhkauksia. Ulospäin arki näyttää tavalliselta, mutta kotona eletään pelossa. Kyse ei ole marginaali-ilmiöstä; jopa puolet parisuhteessa olleista suomalaisnaisista on kokenut henkistä väkivaltaa.
Vuonna 2024 viranomaisten tietoon tuli noin 13 000 pari- ja lähisuhdeväkivaltarikosta, ja turvakodeissa oli yli 5 800 asiakasta. Tarvitsemme parempaa ennaltaehkäisyä, lisää matalan kynnyksen apua, turvakoteja ja kriisipalveluja ja oikeusjärjestelmän, joka tunnistaa henkisen väkivallan seuraukset.
Naisiin kohdistuva väkivalta on otettava tosissaan: pakottava kontrolli on kriminalisoitava, ehkäisevää työtä vahvistettava ja viranomaisten osaamista parannettava. On ehdottomasti puolustettava kansainvälisiä sopimuksia, jotka suojaavat naisia ja velvoittavat tekijät vastuuseen.
Yhteiskunnan tehtävä on suojata heikoimmassa asemassa olevia ja taata elämä ilman pelkoa. Se vaatii välittämistä toisistamme, rohkeutta ja resursseja. Kun puolustamme tasa-arvoa, luomme kaikille valoisamman tulevaisuuden – silloin meillä ei ole virtahepoa olohuoneissamme.
Nasima Razmyar
Kansanedustaja, SDP:n 1. varapuheenjohtaja
Vieraskynä on Demarinaisten kiertävä blogipalsta, jossa julkaistaan Demarinaisten ja Suomen Sosialidemokraattisen puolueen luottamushenkilöiden ja toimijoiden kirjoituksia. Tekstit ovat vieraiden itsensä kirjoittamia ja edustavat heidän omia näkemyksiään.
