Ajankohtaista

Emmi Lintonen: Aborttioikeus on ihmisoikeus 

Kesäkuussa 2022 Yhdysvaltojen korkein oikeus kumosi Roe vastaan Wade-ennakkopäätöksen, joka laillisti abortit liittovaltiotasolla vuonna 1973. Tämän jälkeen mm. Arizonan osavaltiossa on otettu käyttöön vuoden 1864 aikainen laki, joka kieltää abortin lähes kokonaan. Tämän päätöksen myötä Arizonan osavaltiosta tuli 15. osavaltio Yhdysvalloissa, jossa abortit ovat kielletty lähes tai kokonaan.   

Konservatiivinen ja aborttien vastainen liikehdintä vahvistaa myös asemiaan Euroopassa, esimerkiksi Puolassa aborttilakia on kiristetty vaiheittain. Tällä hetkellä Puolassa aborttia on mahdoton saada, tämä vaarantaa raskaana olevia ja tappaa koko ajan. Puolan lisäksi myös muualla Euroopassa on nähtävissä abortinvastaista liikehdintää. Itävallassa abortti on maksullinen, Italiassa alueen mukaan 50–80 % hoitohenkilökunnasta kieltäytyy tekemästä aborttia ja useat EU-maat rajoittavat tai ovat jopa kieltäneet abortin. Nämä kaikki ovat vastoin kansainvälisiä ja eurooppalaisia ihmisoikeusvelvoitteita ja -oikeuksia sekä Maailman terveysjärjestön WHO:n ohjeistuksia. 

Tällä viikolla uutisoitiin Italiassa säädetystä laista, joka sallii aborttioikeutta vastustavien ryhmien pääsyn aborttiklinikalle. Euroopassa aborttioikeutta vastustava anti-gender-liikehdintä on viimeisen kymmenen aikana käyttänyt jopa satoja miljoonia euroja abortinvastaiseen lobbaustyöhön Euroopan unionissa. Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta vastustava anti-gender-liikehdintä näkee heteroseksuaalisen avioliiton ydinperhemallin ainoana oikeana vaihtoehtona.  

Tutkimusten mukaan aborttien kieltäminen lailla ei vähennä abortteja, vaan kiellot ajavat kohdulliset hakemaan muita keinoja raskauden keskeytyksiin. Usein nämä keinot vaarantavat raskaana olevan hengen. Oikeus turvalliseen aborttiin on ihmisoikeus! 

Tehokas keino toimia sekä kansallisella että EU:n tasolla abortinvastaista liikehdintää vastaan on kirjata oikeus aborttiin EU:n perussopimuksiin. Demarinaiset ovat pitäneet esillä EU-vaaleissaan naisten ja tyttöjen itsemääräämisoikeuttaan omaan kehoonsa. Olennaisena osana tähän kuuluu oikeus turvalliseen aborttiin ja monipuolisiin seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluihin.  

Tämän takia me Demarinaiset olemme mukana Ääni aborttioikeudelle -kampanjassa, jonka tavoitteena on turvata abortti kaikille EU:ssa. Aloitteen taustalla on kansainvälinen My Voice My Choice -kampanja, jota Suomessa organisoi Naisliitto Unioni. Suomessa tavoite on saada EU-vaaleihin 9.6. mennessä  35 000 allekirjoitusta. Juuri perjantaina saimme kuulla, että tavoite on ylitetty Suomen osalta. Yli 44 000 suomalaista on kannattanut aloitetta ja puolustanut Euroopan laajuista aborttioikeutta. Tämä on upea uutinen! 

Nyt käytävät  EU-vaalit ovat äärimmäisen tärkeät ihmisoikeuksien ja tasa-arvon kannalta. Me tarvitsemme nyt myös europarlamenttiin edustajia, jotka ovat valmiita puolustamaan ihmisoikeuksia ja edistämään tasa-arvoa! Nyt pidetään ääntä naisten oikeuksista. Tarjoankin sinulle kaksi tapaa tulla mukaan tekemään tekoja tasa-arvon puolesta. Ensimmäiseksi äänestä eurovaaleissa SDP:n ehdokkaita, jotka puolustavat naisten oikeuksia koko Euroopassa. Toiseksi allekirjoita Euroopan laajuinen kansalaisaloite, joka kerää allekirjoituksia eurooppalaiseen kansalaisaloitteeseen EU:n laajuisen aborttioikeuden puolesta.  

Emmi Lintonen

SDP:n eurovaaliehdokas, Demarinaisten 1. varapuheenjohtaja ja Eurooppalaisten Demarinaisten (PES Women) hallituksen jäsen