HDN: Palkkatasa-arvo Suomessa Naistenpäivänä 2020 – Mitä olisi jo voitu ja pitänyt tehdä!

Samapalkkaohjelman valmistelu on keskeytynyt, kertoo STM tiedotteessaan 13.2. Oikein mukava lahja lähestyvän naistenpäivän johdosta! Onhan palkkaepätasa-arvo merkittävin tasa-arvon epäkohtamme. Asiasta kirjoitetuissa jutuissa jossakin kohdin, alussa tai lopussa todetaan usein hurskaasti, että jotakin täytyisi asialle tehdä. Entäpä jos kääntäisimme toteamuksen muotoon mitä olisi pitänyt tehdä ja tarkastelemme asiaa siltä kantilta!

Seuraava on kaikille jo tuttua tarinaa, mutta kerrataan vielä. Edelliset samapalkkaohjelmat vuodesta 2006 alkaen ovat tuottaneet laihaa tulosta. AKAVA on todennut, että palkkaero on kaventunut ensimmäisestä 2006 laaditusta ohjelmasta keskimäärin 0,33 prosenttiyksikköä vuodessa. Nyt säännöllisen työajan perusteella maksettava naisen palkka on noin 16 % miehen palkkaa pienempi. Aikaa kolmikantaisesta samapalkkaprojektin aloittamisesta on kulunut jo  lähes 14 vuotta. Asiantuntijat laskevat, että tällä menolla palkkaero kuroutuisi umpeen ehkä vuonna 2090.

Senkin tiedämme, että Suomi on saanut huomautuksia työjärjestö ILO:lta siitä, että palkkaerot eivät ole pienentyneet juuri lainkaan 2010-luvulla ja että palkkasyrjintä on meillä kuitenkin lailla kielletty. Perusta tulee kansainvälisestä ja EU-oikeudesta ja kansallisesta lainsäädännöstä lähtien perustuslaista. Sama palkka samasta ja samanarvoisesta työstä on perusoikeus. Myös tasa-arvolaissa on asiasta säädetty, ja laki myös määrää, että asiaa valvotaan.

Rikkooko Suomi tätä perusoikeutta? Eikö lainsäätäjien itsensä, siis valtiovallan sekä muiden vastuullisten asianosaisten pitäisi toimia niin, että myös palkkatasa-arvo toteutuu? Keskustelujen avauksissa kuulee edelleen odottamattomiltakin tahoilta vasta-argumentin, että ”kyllä meillä miehet ja naiset saavat samasta työstä samaa palkkaa, siitä on tesseissä sovittu” ja että ”ongelma on työalojen segregaatio”!.

Ongelmaa myös vähätellään. Esimerkiksi YLE uutisoi jokin aika sitten selvityksiinsä perustuen, että kunta-alalla on 100 nimikettä, joissa naiset tienaavat miehiä enemmän. Yksittäisiä tapauksia, jotka ovat kyllä olleet tiedossa. Kannattaisi myös kysyä ja kertoa esimerkiksi se, kuinka paljon naisia näissä nimikkeissä on.

Jopa työmarkkinapomot (pois)selittävät epätasa-arvoisten palkkarakenteiden tuottamia palkkaeroja segregaatiolla eli sillä, että miehet ja naiset ovat töissä eri aloilla. He hokevat sitä, että segregaation purku on se kikka, jolla palkkaerot saadaan kavennettua.

Selitys on jokseenkin nurinkurinen (vaikka segregaatio onkin totta), jota työn sisältöjä ja vaativuuksia selvittäneenä ja palkkajärjestelmiä vuosikausia rakentaneena en voi puraisematta niellä. Yhtä perustellusti voidaan väittää, että segregaatiota saadaan purettua, jos palkkatasa-arvo toteutuisi. Palkkaepätasa-arvo ylläpitää ja uusintaa segregaatiota.

On myös hyvä muistaa, että Suomessa naisten ja miesten alat ja samalla palkkaerot ja asenteet sinetöitiin eli palkkasyrjintä hyväksyttiin aikoinaan, kun naisille ja miehille luotiin omat palkkataulukkonsa. Dosentti Tapio Bergholm kirjoittaa ja puhuu tästä asiasta. Vanha asetelma ja asenne istuu sitkeässä monilla miesaloilla. Nimittäin jos naisaloille annetaan jotain ekstraa palkkaeron kaventamiseksi, se pyritään kuromaan mieslaoilla umpeen viimeistään seuraavalla kierroksella.

Ei ole pätevää selittää palkkaeroja ala- ja koulutusvalinnoilla, vaan rehellisesti miesten ja naisten töiden eriarvoisuudella. Eriarvoisuuden kitkemiseksi tarvitaan sekä tes-alojen että yli tes-alojen menevää työnvaativuuden arviointia ja arvottamista – se kuuluisa sairaanhoitaja ja insinööri -asetelma. Myös palkka-avoimuus auttaisi. Näihin ei tahtoa ole löytynyt vuonna 2020 myöskään samapalkkaohjelman rakentajilla.

Meillä on huutava pula naisvaltaisten työalojen työntekijöistä, ja se vaan kasvaa. Myös miehiä pitää saada näille aloille, ja siinä voi auttaa työn vaativuuteen ja siihen liittyvien eri tekijöiden, kuten esimerkiksi kuormittavuuteen huomoiminen palkkauksessa.

Palkkatasa-arvolla saavutettaisiin myös muuta tasa-arvoa, kuten esimerkiksi isiä käyttämään enemmän isyys/vanhempainlomia, jos naisten ja naisalojen palkat olisivat lähempänä toisiaan. Kun naisten ja perheiden taloudellinen tilanne parantuisi, saattaisi syntyvyyskin kohdentua ja huoltosuhde pienentyä.

Mutta, rahaa ei koskaan tunnu olevan tämän asian korjaamiseen. Tämä on tympeää työmarkkina- ja työnantajaretoriikkaa, jolle ei oikeasti ole perusteluja, koska rahaa on. On vain kysymys siitä, mihin ja millaisella suunnitelmalla ja millaisilla järjestelmillä sitä suunnataan ja käytetään.

Lopetetaan hurskastelu sillä, että jotain täytyisi tehdä ja sanotaan suoraan, että palkkatasa-arvo olisi pitänyt ja voitu toteuttaa, jos ymmärrystä, rohkeutta ja tahtoa olisi ollut. Eli ensin palkkatasa-arvo ja sitten segregaationkin purku vauhdittuu.

Naisjärjestöjen on nyt rikottava tämä hiljainen hyväksyntä sille, että asiassa ei tapahdu edistystä. Ei myöskään enää hyssyttelyä minkään poliittisen hallituspuolueen tai koalition suuntaan!

Päivikki Kumpulainen, HDN:n hallituksen jäsen

Tutkijat Milja Koskinen ja Paula Koskinen-Sandberg kuvaavat oivallisesti samapalkkaisuuden politiikkaa artikkelissaan. Artikkeli tuo hyvin esille sen, mistä palkkaepätasa-arvo johtuu, miten vinksallaan ajattelu Suomessa on, keillä on vastuu samapalkkaisuuden toteutumisesta jne. Tässä linkki artikkeliin https://helda.helsinki.fi//bitstream/handle/10138/306662/ty12017SaariKoskinenSandberg.pdf?sequence=1