Helena Marttila: Stop naisiin kohdistuvalle väkivallalle ja lähisuhdeväkivallalle
Naisiin kohdistuva väkivalta on syvä ja monitasoinen ongelma, joka uhkaa naisten oikeuksia, turvallisuutta ja elämänlaatua Suomessa. Tilastot ovat karua luettavaa: yli puolet suomalaisista naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai väkivallalla uhkailua.
Väkivallan ja ahdistelun vaikutukset ovat moninaisia. Fyysisten ja henkisten vammojen lisäksi uhreilla ilmenee masennusta, itsetunnon alenemista ja eristäytymistä. Yksilön lisäksi vaikutukset heijastuvat laajemmin lähisuhteisiin, työntekoon ja yhteiskuntaan. Pelkästään naisten kokeman fyysisen lähisuhdeväkivallan suorien kustannusten on arvioitu olevan 150 miljoonaa euroa vuodessa. Lapset, jotka todistavat väkivaltaa kotonaan, kantavat usein traumoja mukanaan aikuisuuteen asti. Ilman tehokkaita toimia väkivallan kierre siirtyy sukupolvelta toiselle.
Vuonna 2023 poliisin tietoon tuli yli 12 000 pari- ja lähisuhdeväkivaltarikosta, joiden uhreista 75 prosenttia oli naisia. Raiskauskokemuksia on joka kuudennella naisella. Vähemmistöryhmiin kuuluvat naiset kohtaavat usein vielä suuremman väkivallan riskin. Kunniaan liittyvä väkivalta on esimerkki ilmiöstä, jonka erityispiirteitä viranomaiset eivät aina tunnista riittävästi. Tämä jättää monet uhrit vaille apua, jota he kipeästi tarvitsisivat.
Kunnissa ja hyvinvointialueilla on koulutettava henkilöstöä väkivallan tunnistamiseen, puheeksi ottamiseen ja puuttumiseen, sillä kukaan ei ole hiljaisempi kuin hän, joka joutuu pelkäämään väkivaltaa omassa kodissaan. Tunne- ja turvataitoja on opetettava lapsesta alkaen ja oppilaitoksissa ja harrastuksissa vahvistettava puuttumisen kulttuuria. Istanbulin sopimuksen velvoitteet asennemuutoksesta on vihdoin tehtävä todeksi kampanjoin ja koulutuksen.
Kunnissa ja hyvinvointialueilla päätetään esimerkiksi turvakodeista, väkivaltapalveluista ja ennaltaehkäisystä. Suomessa pitäisi olla vähintään 550 turvakotipaikkaa, mutta tällä hetkellä niitä on vain 228 (THL:n tiedote 5.2.2025). Turvakotien riittävä resursoinointi ja alueellinen kattavuus ovat elintärkeitä, mutta mikään määrä resursseja ei riitä, ellemme onnistu ennaltaehkäisyssä. Päättäjien on helpompi puhua uhrien palveluista kuin vaatia resursseja tekijöiden palveluihin. Väkivallan tekijälle ei ole palveluverkossamme paikkaa, jonne hakeutua, jos huomaa oman rajansa ylittyvän.
Naisiin kohdistuvan väkivallan torjuminen vaatii kokonaisvaltaista lähestymistapaa:
1. Ennaltaehkäisy: Sukupuolistereotypioiden purkaminen kouluissa ja työpaikoilla, väkivallattomien toimintatapojen sekä tunne- ja turvataitojen opettaminen lapsille ja nuorille.
2. Uhrien suojeleminen: Turvakotiverkoston laajentaminen ja järjestöjen, kuten Naisten Linjan ja Ensi- ja turvakotien liiton, rahoituksen turvaaminen. Työntekijöiden kouluttaminen.
3. Tekijöihin puuttuminen: Konkreettisia toimia asenteiden muuttamiseksi ja palveluja väkivallan tekijälle.
Kunnissa ja hyvinvointialueilla ollaan monella tapaa naisiin kohdistuva väkivallan ennaltaehkäisyn ytimessä ja eturintamassa. Sillä on merkitystä, ketkä asioista päättävät. Muista äänestää.
Helena Marttila
Demarinaisten puheenjohtaja
Uudenmaan Demarinaisten puheenjohtaja
SDP:n kansanedustaja
Espoon kuntavaaliehdokas ja Länsi-Uudenmaan aluevaaliehdokas