Ajankohtaista

Helsingin Demarinaiset: Tasa-arvon edistäminen ei sovi nykyhallituksen politiikkaan

Kansanedustaja Tuula Haatainen haastoi Helsingin Demarinaistenkevätkokouksessa 21. huhtikuutademareiden naisliikkeen ja osastot yhteistyöhön tasa-arvon ja erityisesti sukupuolten tasa-arvon puolesta.

Ensimmäistä kertaa sitten yhdeksänkymmentäluvun hallitusohjelmassa ei ole ilmaistu tahtotilaa eikä esityksiä sukupuolten tasa-arvon edistämisestä – ainoastaan toteamus, että Suomessa miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia, kuvasi hän tilannetta jossa olemme.

Haatainen
Tuula Haatainen

Hallituksen esitysten ja toimenpiteiden valossa on helppo ymmärtää, miksi tasa-arvon edistäminen ei hallitusohjelmassa saanut sijaa. Sellaiset linjaukset eivät yksinkertaisesti olisi sopineet hallituksen konservatiiviseen politiikkaan.

Yhtiöittäminen, kilpailuttaminen, markkinausko on veturi, ja säästöt on nostettu ykköseksi politiikassa. Naiserityinen on jäänyt sivuun. Tällainen politiikka on vaarallista politiikkaa, etenkin kun siihen yhdistyvät monet naisten ja perheiden elämään kohdistuvat heikennykset, Haatainen summasi.

Vuosikymmenten aikana tehdyt uudistukset perhepolitiikassa ovat mahdollistaneet naisten työssä käynnin ja opiskelun. Työssä pysyminen on naiselle asia, jota kannattaa varjella. Etenkin se on tärkeää maailmassa, jossa työelämä on pätkittäistä, sirpaleista ja työttömyys vaanii nurkan takana. Nyt hallitus on heikentämässä monia työn, opiskelun ja perheen yhdistämistä edistäviä asioita.

Helsingin Demarinaisten puheenjohtaja Karita Toijonen muistutti siitä, että neljässä vuodessa voidaan tehdä hyvinvointivaltiolle sellainen tuho, jota ei ehkä 50 vuodessa korjata. Hän näki, että myös kuntavaalit ja niihin valmistautuminen ovat tästä näkökulmasta tärkeät.

 

Kokousedustajien terveiset omille edustajille olivat selkeitä:

On nostettava demarinaisten profiilia eduskunnassa. Nyt on loistava tilaisuus tulla esiin omilla vaihtoehdoilla ja tasa-arvotavoitteilla omista arvoistamme käsin, sillä muut eivät sitä näytä tekevän.

 

Haatainen vastasi, että omia vaihtoehtoja valmistellaan ja esitetään. Muun muassa omat linjaukset sosiaaliturvan uudistamisesta ovat juuri työn alla.  Hän myös viittasi MiinaSillanpäähän, joka sai aikaan liikkeitä ja aaltoja, jotka vaikuttavat vahvasti vielä tässä ajassa.

Häntä pilkattiin, hänelle naurettiin, mutta hän piti pintansa, tällaisia naisia tarvitaan myös nyt.

 

Kirjoittanut: Päivikki Kumpulainen