Kansainvälisyys vetoaa nuoriin
SONKin seminaarissa globaalia asiaa
Kansainvälistyminen, maahanmuutto ja maailmanlaajuiset ympäristöasiat vetävät nuoria politiikan pariin. Globaalipoliittiseen seminaariin viime viikonvaihteessa osallistuneet oululaisnuoret toivovat, että kaikille tärkeitä asioita käsiteltäisiin entistä enemmän esimerkiksi peruskoulussa.
Lukion ensimmäistä luokkaa käyvät Sara Holappa, Emilia Takalo ja Setareh Ben Saed kuuntelivat tarkkaavaisina päivän puheenvuoroja.
Oululaiset opiskelijat Emilia Takalo, Sara Holappa ja Setareh Ben Saed ovat kiinnostuneita kaikista maailmanlaajuisista asioista, joilla on vaikutusta suomalaisten elämään
-Nämä ovat pinnalla olevia asioita, niitä puidaan joka puolella. Sen sijaan uusia käsitteitä ja näkökantoja on tullut seminaarin aikana vastaan, kertoo 16-vuotias Holappa.
-Peruskoulussa kansainvälisiä asioita ei käyty läpi tarpeeksi. Se lisäisi nuorten kiinnostusta yhteisiä asioita kohtaan, hän arvioi.
Sosialidemokraattiset Opiskelijat (SONK) ja Demarinaiset järjestivät Globaalipoliittisen seminaarin Oulussa viime viikonvaihteessayhdessä demarinaisten kanssa. Lukiolaisten mielestä aihevalinnat osuivat nappiin.
-Kaikki maailmanlaajuiset asiat vaikuttavat meidän pienen Suomen elämään. Osa käsitteistä on uusia, mutta kaikki on tosi mielenkiintoista. Pitää päästä mukaan juttuihin ja pohtimaan asioita, Ben Saed perusteli seminaaripäivään lähtemistään.
Pakolaisia on aina
Ensimmäisen seminaaripäivän aloitti Markku Valtanen Kalevi Sorsa säätiöstä. Hänen aiheenaan olivat globalisaation uudet ulottuvuudet. Jesse Jääskeläinen puolestaan kertoi SONKin kansainvälisestä toiminnasta.
Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari löi pöytään tiukat faktat Euroopan pakolaistilanteesta. Hän muistutti, että yli 1,5 miljoonaa suomalaista on lähtenyt vuosikymmenten saatossa etsimään parempaa elämää esimerkiksi Amerikasta, Kanadasta, Ruotsista tai Argentiinasta.
Ei voi olla muunlaista kuin avoin ja kansainvälinen Suomi, arveli europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari
-Aina on lähdetty muualle eikä tämä viimeisen vuoden aikana tapahtunut muuttoliike ollut kenellekään yllätys. Lähdön syyt eivät lopu yhdessä yössä. Emme voi poistaa sotia, köyhyyttä ja eriarvoisuutta käden käänteessä, Jaakonsaari mainitsi.
Maahanmuuttajien ja pakolaisten tilanteen parantamiseksi pitää tehdä paljon töitä. Jaakonsaari kehottaa kohtaamaan tulijat yksilöinä ja yhdenmukaistamaan kotouttamista kunnissa.
-Tarvitsemme vahvaa ja yhtenäistä EU-politiikkaa, lisää laillisia ja turvallisia reittejä tulla Eurooppaan sekä lisää resursseja kehitysyhteistyöhön ja konfliktien ratkaisuun.
Suomi ja Eurooppa tarvitsevat työvoimaa samalla tavalla kuin Ruotsi tarvitsi maahanmuuttajia 1970-luvulla.
-Syyrian ja Irakin yhteiskunnat ovat luhistuneet sotien seurauksena. Näin olisi voinut käydä myös Suomelle historiamme murroskohdissa, Jaakonsaari huomautti.
TTIP-neuvottelutilanne
Transatlanttisen kauppa- ja investointikumppanuuden (TTIP) neuvottelutilanteesta kertonut kansanedustaja Tytti Tuppurainen arveli, että 12 neuvottelukierroksen jälkeen lopputulokseen yritetään päästä ennen Barack Obaman kauden loppua.
-Sääntelyn yhdenmukaistaminen helpottaa kehitysmaiden vientiä EU:hun ja Yhdysvaltoihin, kun niiden tarvitsee noudattaa vain yksiä standardeja. Jos alkuperäissäännöt ovat liian tiukkoja, kehitysmaat putoavat pois globaaleista arvoketjuista.
Tuppuraisen mukaan TTIP-sopimukseen on otettu avoin ja myönteinen kanta, kunhan sen kautta voidaan parantaa työelämän pelisääntöjä.
Työelämän pelisääntöjä voidaan parantaa hyvällä vapaakauppasopimuksella, totesi kansanedustaja Tytti Tuppurainen Oulun Globaalipoliittisessa seminaarissa
Sunnuntaina seminaari jatkui Ykä Marjasen alustuksella suomalaisten startup-yritysten kansainvälistymisestä. Seminaariväen vieraaksi saapui myös Euroopan demarinaisten puheenjohtaja, europarlamentaarikko ZitaGurmai, jonka aiheena oli naisten asema globaaleissa kriiseissä.
SONk järjestää kaksi tai kolme seminaariviikonloppua vuodessa. Syksyn aiheeksi on valittu ”Sosialidemokraatit ja haastajat”.