
Kirsi Oksanen: Vapaaehtoistyö
Kiitos sinulle vapaaehtoinen! Kiitos työpanoksestasi. Kiitos siitä, että annat taitosi yhteisen hyvän käyttöön. Kiitos osallisuudestasi!
Vapaaehtoiset tekevät paljon sellaisia asioita, joita ilman yhteiskuntamme olisi sisällöltään paljon köyhempi. Mutta samalla nämä ahkerat ihmiset saavat omalle elämälleen enemmän sisältöä ja merkitystä. On hienoa, että voit itse valita missä olet mukana, sillä pakotettuna tekeminen ei ole yhtä antoisaa. Voit myös itse miettiä, minkä verran olet valmis antamaan aikaasi ja taitojasi vapaaehtoistyölle. Kaikki tekeminen on kuitenkin arvokasta. On se sitten tunti lipunmyynnissä kerran vuodessa tai jokapäiväistä osallistumista. Jokainen tekee oman jaksamisensa ja kykyjensä mukaan.
Tässä kohdin on pieni varoituksen sana paikallaan. Tutkimusten mukaan henkilöillä, jotka auttavat toisia ihmisiä, on todettu verenpaineiden alentumista ja stressin tunteen vähentymistä. Myös eliniän odotuksen on todettu pitenevän. Onnellisuus ja tyytyväisyys piilevät ihmissuhteissa. Ihminen kaipaa yhteyksiä muihin ja kokee itsensä merkitykselliseksi, kun tietää, että hänen auttamisellaan on merkitystä autetuille.
5.12. vietetään kansainvälistä vapaaehtoisten päivää. Kiitos sinulle vapaaehtoinen!

Kirsi Oksanen
Uudenmaan Demarinaiset puheenjohtaja kautena 2026-2027
Lohjan Työväenyhdistyksen puheenjohtaja
Kansainvälinen vapaaehtoistoiminnan päivä 5.12.
