Ajankohtaista

Liisa Jaakonsaarelle ministerin arvonimi

Tasavallan presidentti on myöntänyt esittelyssään 11.12.2020 Liisa Jaakonsaarelle ministerin arvonimen.  Jaakonsaari on ollut vuosikymmenten ajan merkittävä suomalainen poliittinen vaikuttaja ja päättäjä niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.

Jaakonsaaren pitkä parlamentaarinen ura on ollut monella tapaa ainutlaatuinen: Jaakonsaari toimi kansanedustajana yhtäjaksoisesti yli kolmen vuosikymmenen ajan, vuodet 1979–2011, joista vuodet 1995–1999 työministerinä. Jaakonsaari on ensimmäinen työministerinä toiminut nainen.

Vuoden 2009 eurovaaleissa Jaakonsaari pyrki ja tuli valituksi Euroopan parlamentin jäseneksi. Hän toimi Euroopan parlamentissa vuosikymmenen, vuodet 2009–2019.  Kunnallispolitiikassa Jaakonsaari on toiminut vuodet 1972–1992 Oulun kaupunginvaltuuston jäsenenä. Laskettaessa yhteen hänen eduskunta- ja europarlamenttikautensa voidaan todeta, että Jaakonsaari on pisimpään parlamentaarikkona toiminut suomalaisnainen.

Ministeriyden ja kansanedustajuuden sekä Euroopan parlamentin jäsenyyden lisäksi Jaakonsaari on toiminut mm. vuodet 1999–2007 ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana, vuodet 2001–2007 Arktisen alueen parlamentaarikkokonferenssin Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana ja vuodet 2004–2007 Euro-Välimeri parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana. Jaakonsaari on niin ikään toiminut Suomen Atlantti-Seuran puheenjohtajana vuodesta 2009 lähtien.

Jaakonsaari on toiminut myös näkyvänä vaikuttajana Suomen Sosialidemokraattisessa puolueessa, kuten esimerkiksi puolueen varapuheenjohtajana, sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana ja Sosialidemokraattisten Naisten puheenjohtajana.

”Jaakonsaari on sodanjälkeisten sukupolvien keskeisiä suomalaisia poliitikkoja. Hän on palvellut Suomea ja Suomen kansaa eri tavoin ja eri positioissa jo puolen vuosisadan ajan. Hän on avannut suomalaisille politiikan sisältöjä selkeästi ja kansankielellä ja myös tällä tavalla palvellut suomalaista demokratiaa”, Sosialidemokraattisten Naisten puheenjohtaja Tytti Tuppurainen toteaa.

Jaakonsaarelle ministerin arvonimeä hakivat Sosialidemokraattiset Naiset, Oulun kaupunki, Suomen Sosialidemokraattinen puolue, Kalevi Sorsa säätiö, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK, Suomen Atlantti-Seura, Oulun Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ja Oulun Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö.