Ajankohtaista

Liisa Jaakonsaaren ministerin arvonimijuhlaa vietettiin tänään Oulussa

Tasavallan presidentti myönsi esittelyssään 11.12.2020 Liisa Jaakonsaarelle ministerin arvonimen.  Tänään, maanantaina 13.6., Jaakonsaarelle luovutettiin Oulussa järjestetyssä juhlatilaisuudessa Tasavallan presidentin avoin kirje ministerin arvonimen myöntämisestä.

”Liisa on merkittävä suomalainen poliittinen vaikuttaja ja päättäjä niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Poliittisen uransa aikana hän ei ole unohtanut juuriaan, vaan on muistanut ja tuonut esiin Oulun ja koko Pohjoisen Suomen. Liisa on minulle kuten myös monille muille esikuva ja roolimalli. Haluan esittää lämpimät kiitokset emerita puheenjohtajallemme, joka on erityisesti kannustanut nuoria naisia mukaan politiikkaan,” Sosialidemokraattisten Naisten puheenjohtaja Tytti Tuppurainen totesi juhlatilaisuudessa Oulussa.

Jaakonsaaren pitkä parlamentaarinen ura on ollut monella tapaa ainutlaatuinen. Jaakonsaari toimi kansanedustajana yhtäjaksoisesti yli kolmen vuosikymmenen ajan ja hän on ensimmäinen työministerinä toiminut nainen. Hän toimi Euroopan parlamentissa vuosikymmenen, vuodet 2009–2019. Laskettaessa yhteen hänen eduskunta- ja europarlamenttikautensa voidaan todeta, että Jaakonsaari on pisimpään parlamentaarikkona toiminut suomalaisnainen. Lisäksi hän on myös toiminut näkyvänä vaikuttaja Suomen Sosialidemokraattisessa puolueessa, esimerkiksi puolueen varapuheenjohtajana, sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana ja Sosialidemokraattisten Naisten puheenjohtajana.

Jaakonsaarelle ministerin arvonimeä hakivat Sosialidemokraattiset Naiset, Oulun kaupunki, Suomen Sosialidemokraattinen puolue, Kalevi Sorsa säätiö, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK, Suomen Atlantti-Seura, Oulun Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ja Oulun Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö.

Lisätietoja

Tytti Tuppurainen       

puheenjohtaja

tytti.tuppurainen(a)eduskunta.fi       

p. 040 084 0594