Ajankohtaista

Marinin hallitus puuttuu naisiin kohdistuvaan väkivaltaan entistä laajemmin

Tämän viikon torstaina julkaistiin Marinin hallituksen hallitusohjelmassa  sovittu naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelma. Ohjelmassa painotetaan erityisesti digitaaliseen ja kunniaan liittyvään väkivaltaan puuttumista. Lisäksi keskiössä ovat väkivallan ennaltaehkäisy, viranomaisten kouluttaminen ja tietoisuuden lisääminen. Tilastojen mukaan Suomi on yksi Euroopan vaarallisimmista maista naisille, arvion mukaan joka kolmas nainen kokee lähisuhdeväkivaltaa elämänsä aikana.  Seksuaalinen ja verkossa tapahtuva häirintä ovat huomattavasti yleisempää etenkin nuorilla naisilla.  

”Naisiin kohdistuva väkivalta on Suomen sokea piste. Tämän vuoksi on tärkeää, että torjuntaohjelmassa kiinnitetään huomiota toimenpiteisiin, jotka ennaltaehkäisevät ja lisäävät tietoisuutta väkivallan eri muodoista. Esimerkiksi digitaalista väkivaltaa ei ole vastaavissa ohjelmissa aiemmin käsitelty. Naisiin kohdistuva väkivalta on otettava vakavasti ja se on saatava loppumaan ”, Demarinaisten puheenjohtaja, ministeri Tytti Tuppurainen painottaa.  

Suomi on saanut suosituksia kansainvälisiltä ihmisoikeusvalvontaelimiltä (GREVIO) naisiin kohdistuvan väkivaltaan puuttumiseksi. Naisiin kohdistuva väkivalta on ollut ongelma Suomessa jo vuosikymmenien ajan. Panostukset väkivallan ennaltaehkäisyyn, tietoisuuden lisäämiseen ja eri viranomaisten ja toimijoiden kouluttamiseen ovat tärkeitä. 

”Uudessa torjuntaohjelmassa on monia tärkeitä tekoja väkivallan vähentämiseksi, uhrin aseman parantamiseksi ja väkivallantekijän palveluihin. Naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisy ja siihen liittyvät toimet ovat investointi turvallisempaan elämään, kyse on ennen kaikkea ihmisoikeuskysymyksestä” päättää Tuppurainen.   

Demarinaisten hallitus 25.10.2020 

Lisätiedot 

Tytti Tuppurainen 

puheenjohtaja  

tytti.tuppurainen@eduskunta.fi 

p. 040 084 0594