Merja Mäkisalo-Ropponen: Ruoka-apu köyhyyden ja eriarvoisuuden ilmentymänä
Kun puhutaan ruoka-avusta, on puhuttava myös köyhyydestä ja eriarvoisuudesta. Eriarvoisuus liittyy usein köyhyyteen, vaikka se on myös paljon muuta. Köyhyys on yhteiskunnallisesti merkittävä asia, köyhyyttä kokevalle se on todellinen elämän kaventaja. Vaikka köyhyyden mittaamiselle ei ole absoluuttista mittaria, erilaisista mittareista saatua tietoa yhdistämällä saadaan kattava kuva suomalaisesta köyhyydestä. Köyhyys- ja syrjäytymisriskissä vuonna 2022 eli yli 870 000 suomalaista, pitkittyneesti pienituloisia oli yli 400 000 ja yli 100 000 ihmistä eli kotitaloudessa, jossa esiintyi vakavaa aineellista ja sosiaalista puutetta.
Huhtikuussa voimaan tulleiden sosiaaliturvan leikkausten ennakoidaan lisäävän köyhyyttä ja samalla avun tarvetta entisestään. Vastapainona leikkauksille hallitus aikoo panostaa ruoka-apuun. Hallitus on vakinaistanut ruoka-avun rahoituksen. Avustuksiin on varattu tälle vuodelle kolme miljoonaa euroa. Toisaalta jos tukea vertaa miljardiluokan leikkauksiin, on summa vaatimaton kädenojennus.
Pysyvä rahoitus tuo ruoka-apuun jatkuvuutta, mutta ei ratkaise avun suurimpia ongelmia ja toisaalta se on myös suuri periaatteellinen muutos hyvinvointivaltio -ajattelussa.
Ruoka-apuun turvautuminen kertoo yhden näkökulman köyhyyteen: sosiaalituet eivät ole riittävät, raha ei riitä. Monille ruoka-apuun turvautuminen on välttämätöntä arjesta selviytymisen kannalta.
Ketkä tarvitsevat Suomessa ruoka-apua?
Suomessa ruoka-apuun turvautuu hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä ja myös työssäkäyviä. Työstä saa niin pientä palkkaa, ettei se riitä elämiseen. Samaan aikaan ei kuitenkaan saa sosiaalietuuksia, koska tulot ylittävät sallitut rajat. Suomessa on arvioiden mukaan noin 200 000 työssäkäyvää köyhää.
Ruoka-apu ei usein kuitenkaan ole vain ruokaa. Se on ravinnon lisäksi arjen rytmiä, kohtaamisia, sosiaalista kanssakäymistä sekä osallistumisen ja osallisuuden mahdollisuuksia. Ruoka-apu tavoittaa myös heitä, jotka eivät osaa hakea etuuksia eivätkä jaksa taistella palveluiden saamiseksi.
Puhutaan ns. etuuksien alikäyttäjistä. Etuuksien alikäytöllä tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilö ei hae tai saa etuutta, johon hänellä olisi oikeus. Alikäyttö aiheutuu tietämättömyydestä, osaamattomuudesta ja järjestelmän monimutkaisuudesta, osin etuuksia jää hakematta myös leimautumisen pelosta, siis häpeän takia.
Ihmisen auttamisen ja myös eriarvoisuuden purkamisen ytimessä on kohtaaminen. Kohdatuksi tullut ihminen näkee oman arvonsa ja arvonsa tunteva ihminen näkee elämässä mahdollisuuksia. Ihminen ei kohtaa ”yhteiskuntaa” tai ”palvelujärjestelmää”, vaan niitä edustavia työntekijöitä ja vapaaehtoisia. Jostain syystä monet ruoka-avun asiakkaat kertovat kokevansa enemmän aitoa kohtaamista järjestöjen ja kirkon toiminnassa kuin virallisessa sosiaali- ja terveystoimessa.
Miten tähän on tultu?
1990-luvulla syvä laman seurauksena katukuvaan ilmestyivät ns. leipäjonot. Yhä useampi joutui turvautumaan hyväntekeväisyysjärjestöjen ja kirkon jakamaan ruoka-apuun, kun yhteiskunnan turvaverkot eivät enää kannatelleetkaan. Kaiken tuon piti olla väliaikaista. Toisin kuitenkin kävi. Leipäjonot ovat 30 vuodessa vain kasvaneet, ja ruoka-avusta on tullut pysyvä osa yhteiskunnan toimintaa.
Kuitenkin Suomen perustuslaki turvaa jokaisella oikeuden perustoimeentulon turvaan, eli Suomessa julkisella vallalla on vastuu myös sellaisten ihmisten hyvinvoinnista, jotka eivät sairauden, riippuvuuden, elämäntilanteen tai jonkun muun syyn vuoksi kykene huolehtimaan itsestään.
Mikä meni pieleen, on tärkeä kysymys, jota muun muassa Anna-Sofia Salonen Itä-Suomen yliopistossa parhaillaan tutkii. Hän kysyy, onko niin, että pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta ei suojaakaan ihmisiä siltä, että tarvitsemme mittavaa ruoka-apujärjestelmää? Vai pitääkö meidän kyseenalaistaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan hyvinvointijärjestelmä?
Myös keskustelussa ja asenteissa on tapahtunut muutos.1990-luvulla julkisessa keskustelussa ruoka-apu nähtiin hetkellisenä hätäapuna, mutta viime vuosina ruoka-avun väliaikaisuudesta ei ole enää puhuttu. Vision muuttuminen on tapahtunut ilman varsinaista keskustelua ja ilman virallista päätöstä. Köyhyydestä puhutaan paljon, mutta suhtautuminen ruoka-apuun on melko kritiikitöntä. Onko siis huomaamatta käynyt niin, että ruoka-apua on hiljaisesti hyväksytty osaksi yhteiskuntaamme – vastoin perustuslakiamme…
Olemmeko siis sopeutuneet ajatukseen, että pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa ruoka-aputoiminta perustuu hyväntekeväisyyteen, eikä ruuan hankinnan niin ollen katsota kuuluvan ihmisen perusoikeuksiin.
Köyhyys ja eriarvoisuus ovat myös demokratiakysymyksiä
Demokratia on monella tavalla eriarvoisuuden ja sen vähentämisen ytimessä. Eriarvoisuus näkyy vaaleissa: ylemmissä tuloluokissa äänestäminen on säännönmukaisesti pienituloisempia yleisempää. Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa ylimpään tuloviidennekseen kuuluneista äänesti 85,1 %, sen sijaan alimmassa viidenneksessä äänestysaktiivisuus oli 58,4 %.
Kokemus mahdollisuudesta vaikuttaa nykyiseen ja tulevaan yhteiskuntaan jakaa ihmisiä. Eriarvoisuus näkyy siinä, että niin monet oppivat jo pienestä pitäen, että heidän näkemyksillään, mielipiteillään tai toiveillaan ei ole merkitystä. Köyhyydestä ja eriarvoisuudesta johtuva jatkuva huolen kantaminen vie voimia ja johtaa ns. systeemiluottamuksen rapautumiseen eli kokemuksen siitä, ettei yhteiskunnan tukeen ja apuun voi enää luottaa. Tämä johtaa katkeruuteen, josta voi tulla ylisukupolvinen kokemus. Katkeruus on ääriajattelun kasvun maaperää.
Lopuksi
Anna-Sofia Salonen Itä-Suomen yliopistosta tutkii ruoka-avun menneisyyttä ja tulevaisuutta. Parhaillaan hän johtaa Utopioita ruokajonoista -tutkimushanketta, jossa etsitään ruoka-avun toisenlaisen tulevaisuuden tarinoita. Hankkeen tavoitteena on uudistaa yhteiskunnallista keskustelua tuomalla siihen mukaan moniäänisyyttä.
Salonen kysyy muun muassa, onko meillä kykyä ja halua kuvitella sellaista yhteiskuntaa, jossa ruoka-apua ei tarvita. Mitä kaikkea se vaatisi? Minkä kaiken pitäisi muuttua? Olisimmeko me valmiita niihin muutoksiin? Keiden puolesta ja keiden kanssa muutoksia tehtäisiin?
Aion itse seurata tätä keskustelua tiiviisti ja toivon meidän kaikkien tekevän niin!
Merja Mäkisalo-Ropponen
Tämä teksti on Punaisen Ristin ja Siun Soten Muutakin kuin ruoka-apua -webinaarissa 28.5.2025 pidetyn puheenvuoron pohjalta tehty kirjoitus, joka julkaistaan Demarinaisten verkkosivuilla.
Lisätietoja:
Terveystieteiden tohtori ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen valtuuston puheenjohtaja