Miina-Anniina Heiskanen: Hoivavastuu ja tasa-arvo: Kenen vastuulle omaisen hoiva jää? 

Hohhoijaa! Saamme säännöllisesti lukea uutisista avauksia, että omaisten ja läheisten tulisi kantaa suurempaa vastuuta ikäihmisten hoivasta. Näitä avauksia esittää yleensä hyväpalkkaisissa tehtävissä toimivat miesoletetut, kuten valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä tai Työelävakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto. 

Käydäänpä hieman läpi, mitä tämä tunkkainen avaus tarkoittaa: 

Perheenjäsenet osallistuvat jo nyt läheistensä hoitoon paljon, ja usein tämä vastuu on naisilla. Omaishoitajaliiton mukaan Suomessa on noin 350 000 omais- ja läheishoitajaa, joista 50 000 toimii sopimusomaishoitajina kunnan kanssa. Näistä jopa 80 % on naisia. Sukupolvibarometri 2025:n mukaan lähes kolmannes suomalaisista pitää naisten suurempaa hoivavastuuta perheissä ”luontevana”. 

Vastuu lasten- tai kodinhoidosta on usein naisilla. Tutkimusten mukaan miehet käyttävät viikostaan tunnin enemmän palkkatyöhön, kun taas naiset käyttävät merkittävästi enemmän aikaa palkattomaan hoivaan ja kotityöhön. Ikääntyvän väestön hoivavastuun siirtäminen omaisille asettaisi näin ollen naiset yhä epäedullisempaan asemaan työmarkkinoilla. Tutkijat ja asiantuntijat ovatkin suhtautuneet kriittisesti hoivavastuun siirtämisestä omaisille. 

Hoivavastuun sukupuolittuneisuudella on useita seurauksia: se johtaa urakatkoksiin, osa-aikatyöhön, heikentää työmarkkina-asemaa, eläkekertymä on pienempi ja siten taloudellinen asema eriarvoistuu. Hoivavastuun kasvattaminen on räikeässä ristiriidassa myös työllisyystavoitteiden kanssa: naisia halutaan tasa-arvon nimissä työelämään, mutta samaan aikaan naisten odotetaan ottavan hoivavastuuta kotona. Malli ylläpitää sukupuolittuneita rakenteita, jotka heikentävät yhdenvertaisuutta sekä lisäävät eriarvoisuutta työelämässä ja sosiaaliturvassa. 

Sukupuolivaikutusten lisäksi hoivavastuun siirtäminen omaisille voi jakautua epätasaisesti varallisuuden mukaan. Varakkaammat omaiset pystyvät ostamaan hoivapalveluja, kun taas pienemmän maksukyvyn omaavat päätyvät tekemään käytännön hoivatyötä oman työuransa ja arkensa ohella. Onkin todennäköistä, että tällainen muutos kuormittaisi erityisen paljon pienituloisia naisia.  

Hoivavastuu-keskustelussa paistaa, että ymmärrys omaishoitajan työpanoksesta on heikko. Omaishoitajuus ei ole vain viikoittaista ruokakaupassa käyntiä, vaan jopa kellon ympäri tehtävää hoivatyötä, joka on suoraan pois omaishoitajan työtunneista, varallisuudesta tai levosta. Keskustelussa unohtuu myös perheiden moninaiset tilanteet: esimerkiksi perheet, jotka eivät kykene oman haastavan elämäntilanteen, kuten päihdeongelman, takia huolehtimaan omaisistaan. Lisäksi osalta ikäihmisistä puuttuu lähiomainen. 

Yksi tärkeä näkökulma keskustelussa on myös ikäihmisen oma tahto. Nämä ihmiset ovat veronsa maksaneet ja osansa yhteiskunnalle tehneet. Moni haluaa elää itsenäistä, arvokasta ja omaa elämää – tarvittaessa ammatti-ihmisten avulla omaisia kuullen, myös iäkkäänä. Tämä hyvinvointivaltion tulee myös mahdollistaa, kunhan turvallisen asumisen edellytykset täyttyvät. 

Suomi on hyvinvointivaltio, jossa palvelut eivät saa olla riippuvaisia ihmisten taustoista. Siksi esitän keinoja hoivavastuun tasaisempaan jakautumiseen: omaishoitajien aseman parantamista, vanhempainvapaajärjestelmän kehittämistä ja ikääntyneiden palveluihin panostamista. Tavoitteenamme tulee olla Suomi, jossa hoivaa saa ja vastuu siitä jakautuu tasapuolisesti. Toivottavasti myös Mika ja Risto kuulevat viestini ja päivittävät näkemystään tässä asiassa. 

Demarinaiset ovat osana puoluekokousvaikuttamista pyytänyt blogikirjoituksia puoluekokousaloitteista puoluekokousedustajina olevilta hallituksen jäseniltä. Lue kaikki Demarinaisten SDP:n puoluekokoukselle jättämät aloitteet täältä.

Miina-Anniina Heiskanen

Demarinaisten 2. varapuheenjohtaja