Ajankohtaista

Olkoon joulurauha myös naisrauhaa

Monelle meistä joulu alkaa joulurauhan julistuksesta. Julistus on perinne, joka on jatkunut Suomessa 700 vuoden ajan. Se ohjaa viettämään suurta juhlaa hartaasti ja sopuisasti sekä uhkaa rauhan rikkojia ankarilla rangaistuksilla. Sopuisuus ja vihoittelun unohtaminen ovat tärkeä osa joulun sanomaa. Joulu on hiljentänyt rintamalinjoja, tuonut vihamiehiä yhteiseen pöytään ja saanut hetkeksi rauhoittumaan juhlan viettoon.

Kaikkiin koteihin joulurauha ei kuitenkaan tänäkään vuonna löydä tietään. Tilastojen valossa tiedämme, että naiselle koti voi olla vaarallinen paikka. Tasa-arvojärjestö UN Womenin mukaan 47 prosenttia yli 15- vuotiaista suomalaisista naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa ja joka kolmannessa tapauksessa tekijä on uhrin nykyinen tai entinen kumppani. Korona ei ole helpottanut tilannetta, päinvastoin. Vuoden 2020 aikana lähisuhdeväkivaltarikosten määrä kasvoi 7 prosenttia ja rikoksen uhreista 77 prosenttia oli naisia. 

Miina Sillanpään arvokas perintö ensi- ja turvakodit tarjoavat väkivaltaa ja sen uhkaa kokeville apua ja tukea myös jouluna. Helsingin Sanomat kuvasi 20.12. artikkelissaan arkea turvakodissa työntekijän silmin. Hänen mukaansa turvakodeissa joulu ei näy piikkinä, sillä moni koittaa kitkutella perhejuhlan ajan kotona. Joulun jälkeen sen sijaan apua tarvitaan ja haetaan. Siinä tilanteessa yhteiskunnan on oltava herkin käsin auttamassa.

Silloin kun ihminen hakee apua perheväkivaltaan, on apua saatava viipymättä. Lähteminen vaatii voimavaroja, joiden kokoaminen voi olla hidasta ja raskasta. Siksi on tärkeää, että apua ja tukea on saatavilla nopeasti, riittävästi ja saavutettavasti.

Vuodenvaihteen jälkeen käydään aluevaalit. Ne ovat vaikuttamisen paikka myös naisiin kohdistuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan kitkemisessä. Me Demarinaiset vaadimme, että tulevilla hyvinvointialueella lähisuhdeväkivaltaan puututaan nykyistä tehokkaammin. Alueilla on oltava toimivat ja riittävät resurssit ennaltaehkäiseville palveluille, kuten neuvolapalveluille. Se jos mikä, on joulun sanoman mukaisen lähimmäisen rakkauden osoitus.

Hyvää ja turvallista joulun aikaa Sinulle ja läheisillesi.

Olkoon joulurauha tänä vuonna myös naisrauhaa.

Tytti Tuppurainen
Demarinaisten puheenjohtaja
Kansanedustaja,
eurooppa- ja omistajaohjausministeri