
Orpon oikeistohallitus valitsi suosia suurituloisia miehiä
Moni perheellinen ja matalapalkka-alalla työskentelevä saattoi hetken ilahtua nähdessään uutiset hallituksen ilmoittamista veronkevennyksistä. Lähemmin tarkasteltuna kuitenkin huomaa, että hallituksen puoliväliriihessä tehdyt päätökset eivät hyödytä pienituloisempaa, usein naisvaltaisella alalla työskentelevää naista. Sen sijaan eurot valuvat suurituloisimpien, useimmiten miesten, lompakoihin.
”Kuluneet kaksi vuotta hallitus on tehnyt erittäin rajuja pienituloisiin kohdistuvia leikkauksia sekä rampauttanut hyvinvointivaltiota että sote-palveluja perustellen näitä leikkauksia pakolla. Nyt yhtäkkiä löytyi pari miljardia veronalennuksiin, jotka painottuvat kaikkein suurituloisimmille. Heille kevennys voi tuoda jopa tuhansia euroja vuodessa, kun taas keskituloiselle on luvassa vain joitakin euroja kuussa, jos sitäkään”, ihmettelee Demarinaisten puheenjohtaja ja SDP:n kansanedustaja Helena Marttila.
Hallitus aikoo poistaa ammattiyhdistysjäsenmaksujen verovähennysoikeuden, millä olisi suoraan negatiivinen vaikutus yli miljoonan järjestäytyneen suomalaisen tuloihin. Demarinaiset muistuttaa, että tämäkin iskee erityisesti naisiin, jotka ovat useammin liittojen jäseniä kuin miehet: vuonna 2021 naisten järjestäytymisaste oli 60,9 %, kun miesten 48,5 %.
Hallitus suunnittelee leikkausta myös kuntien valtionosuuksiin, mikä vaikuttaisi suoraan lasten ja nuorten kasvatukseen ja koulutukseen sekä naisvaltaisilla aloilla työskentelevien työoloihin. Lisäksi hallitus aikoo korottaa lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuja, mikä on raju takaisku monelle perheelliselle jo valmiiksi tiukassa taloustilanteessa.
”Nämä tehdyt päätökset kurittavat voimakkaasti työssäkäyvää naista ja useita perheitä. Suurituloisten, usein miesten, lompakoiden paksuuden kasvattamisen sijaan tulisi päinvastoin keskittyä naisvaltaisten alojen työntekijöiden aseman parantamiseen ja sukupuolten välisen palkkaeron korjaamiseen”, vaatii Marttila.
Näiden leikkausten lisäksi oikeistohallitus on jälleen iskemässä saksensa kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin heikentämällä viimesijaista etuutta ja toimeentulotukea sekä leikkaamalla kehitysavusta ja maailman köyhimmiltä. Demarinaiset muistuttaa, että kehitysavun leikkaukset vaarantavat tyttöjen ja naisten asemaa ja terveyttä maailman laajuisesti.
”Hallitus näyttää uskovan sokeasti, että miljonääri on köyhän paras ystävä, vaikka kaikkialla maailmassa on nähtävissä, että varallisuuden kasautuminen lisää vain kurjuutta. Hallituksen kasvuriihi näyttäytyy oikeiston vaalitappion jälkeisenä kannatuksen kasvuriihenä, jossa talouskuri heitettiin romukoppaan ja suurituloisimpien veroalet maksatetaan jälleen kerran köyhemmillä ja leikkaamalla arjen palveluista. Onko tämä reilua?”, kysyy Marttila.
Lisätietoja:
Helena Marttila
Demarinaisten puheenjohtaja, kansanedustaja
puh. 050 479 0935