Ajankohtaista

Oulun Demarinaiset: Tuetaan hyvinvointia, eikä jahdata pahoinvointia

Oulun Naispiirin kevätkokouksen julkilausuma

Oulun piirin demarinaisten kevätkokous osoittaa tukensa Suomen lapsiperheille. Viime viikkojen ajan on otsikoihin noussut nuorten ja lasten tekemät väkivaltateot. Väkivaltainen toiminta on aina seurausta jostain. Lasten ja nuorten pahoinvointi sekä heikot tukiverkostot edistävät väkivallan syntymistä. Julkisten palvelujen rooli, vastuut ja riittävyys ovat merkityksellisiä ja niitä tulee vahvistaa. Palvelut eivät ole riittäviä kohtaamaan lapsia ja nuoria aidosti ja oikea-aikaisesti.

Me Oulun piirin demarinaiset haluamme korostaa perheiden hyvinvointia. Tukea ja resursseja jaettaessa on niitä ensisijaisesti saatava perheiden ja vanhemmuuden tukemiseen. Lapsella ja nuorella tulee olla koti tai muu turvallinen paikka, jossa voi olla oma itsensä. Perheissä ei ole aina voimavaroja tai mahdollisuuksia antaa lapsilleen tukea ja apua, kun lapsi tai nuori sitä tarvitsee. Perheiden tukemiseen sekä lasten ja nuorten palvelujen riittävyyteen on panostettava.

Eduskuntavaaleissa valitaan uudet päättäjät eduskuntaan. Me Oulun piirin demarinaiset pidämme tärkeänä, että uudet päättäjät haluavat edistää perheiden hyvinvointia, eivätkä vie taloudellisia resursseja tältä tärkeältä työltä. Nyt ei ole aika leikata palveluita.

Lisätietoja:

Oulun piirin Demarinaisten puolesta Sonja Heiskanen
Puheenjohtaja