Riitta Mäkinen: Politiikan miehinen maailma murroksessa
Politiikassa arvostetaan yhä miehisiä ominaisuuksia, toteaa Johanna Mäkelä (2018) väitöskirjassaan Naiset politiikan huipulla: Sukupuolittunut viestintä ja johtajuus.
Tutkimuksessa esitellään politiikan sukupuolittuneita ongelmia ja sitä, kuinka ne ilmenevät naispoliitikkojen työssä ja arjen elämässä. Esille nousee muun muassa median tapa käsitellä ja kategorisoida politiikkoja konservatiivisten, sukupuolittuneiden stereotypioiden kautta.
Toisaalta haastatellut naispoliitikot kertovat syyllistävistä kysymyksistä koskien yksityiselämää tai esimerkiksi lasten hoivaa ja huolenpitoa. Muutokset yhteiskunnassa ja työelämässä tapahtuvat hitaasti, mutta erityisen verkasta kehitys on politiikassa.
Hyvä johtajuus kytketään edelleen vahvasti miehisinä pidettyihin ominaisuuksiin tiedostamatta ja tarkoituksella. Vahva, älykäs, päämäärätietoinen – oman arvonsa tunteva – nainen voidaan kokea pelottavaksi.
On kuitenkin kaksi eri asiaa olla ”haastava persoona” kuin asioita analyyttisen kriittisesti tarkasteleva ja valtarakenteita rakentavasti kyseenalaistava, aktiivinen toimija. Ensimmäinen voi koetella työyhteisön hyvinvointia, siinä missä jälkimmäinen hyvä veli – verkostojen kestävyyttä. Mielikuvaan poliittisesta johtajuudesta liitetään yhä paljon maskuliinisia piirteitä – niitä tuskin tarvitsee luetella. Niin syvään länsimaalaiseen kulttuuriin ne on hakattu.
Vielä 2020-luvun kynnyksellä, ollakseen uskottavia poliitikkoja, naisten odotetaan toimivan kuten miesten. Mielestäni se on naurettavaa. Haluan pidättää itselläni oikeuden olla nainen juuri omalla tavallani, myös politiikassa. Alkukantainen uhoaminen, röyhkeys, pelottelu tai epärealistiset käsitykset omista kyvyistä eivät lähtökohtaisesti muodosta kestävää pohjaa rakentavalle yhteistyölle. Harmillisen usein nämä ominaisuudet tulevat kuitenkin korostuneesti esille. Poikkeuksiakin toki on. Olisi epäreilua väittää muuta.
Naisen poliittisen identiteetin rakentumisen kannalta tilanne on ambivalentti. Politiikka on raadollinen laji, jossa ei pärjää ilman luonteen lujuutta, ilman aitoa tai edes näennäistä suojakilpeä. Meillä on lukemattomia esimerkkejä siitä, miten oman haavoittuvaisuutensa näyttävät syödään elävältä. Samalla naisten odotetaan kuitenkin olevan pehmeitä, lempeitä ja lämpimiä. Naisten pitää olla ”naisellisia”. Jollei näitä ominaisuuksia paketoi taidolla ja nätillä narulla, on helposti jollain tavalla huono tai vaillinainen nainen – ja ennen kaikkea epäuskottava ja heikko poliitikko. Kaikki tietävät tämän. Mikään ei kuitenkaan muutu, jollei tosiasioihin puututa riittävän leveällä rintamalla ja vahvalla äänellä. Politiikan kulisseja pitävät yllä poliitikot itse.
En ole tainnut koskaan kuulla, että miespoliitikkoa olisi tentattu siitä, kuka perheen lapsia hoitaa hänen ollessa töissä.
Oma poliittinen urani alkoi lähes 20 vuotta sitten. Olen ollut äiti yli puolet tuosta ajasta ja riittämättömyyden tunteesta on tullut pysyvä vieras. En kykene edes laskemaan, kuinka monesti minulta on kysytty suoraan, miltä tuntuu olla itsekäs ja kylmä ”urasuuntautunut nainen”, joka jättää lapsensa heitteille. Vuoden 2011 eduskuntavaalien aikaan kotona äitiä odotti reilun vuoden ikäinen prinsessa. Kipuilin tilanteen kanssa paljon ja aggressiivisen vanhemman miehen sanat satuttivat valtavasti. Muistan juosseeni autoon itkemään. Väsymys ja syyllisyys painoivat, viha nousi pintaan. Pahimmat riman alitukset eivät tule aina miehiltä. Myös naiset osaavat, jos sikseen tulee. Nuorempi nainen saa lajitovereiltaan paljon muutakin, kuin tukea ja lempeän äidillisiä neuvoja. Hilpeyttä sen sijaan mielessäni herättää edelleen tilanne, jossa tiedusteltiin seksuaalisesta suuntautumisestani. Olin kertonut olevani kiinnostunut talous- ja puolustuspolitiikasta. Kysyjä ei ollut nainen.
On totta, että kevään vaaleissa tehtiin historiaa, kun ennätysmäärä naisia valittiin eduskuntaan. Julkinen keskustelu eksyi ajoin sivuraiteille suurten lööppien pyörityksessä. Toinen ääripää lällätteli ”siitäs ukot saitte” ja toisaalla kyseltiin, onko miehillä enää mitään tilaa tai arvoa. Demareissa tuota keskustelua käydään edelleen. Olen kuullut sitkeäasti väitettävän, että perussuomalaisten kannatuksen nousukin on naisten vika. Se, kohdistuuko kritiikki puolueeseen, ehdokkaana olleisiin naisiin, heitä äänestäneeseen kansaan vai näihin kaikkiin, on jäänyt epäselväksi.
Se, että eduskunnassa on paljon naisia ei tarkoita, että naiset kaappaavat vallan vain itselleen. Naisilla ei ole tarve todistaa tai kostaa mitään. Meillä on kuitenkin mahdollisuus muuttaa miesten ehdoilla rakennettua ja ylläpidettyä politiikan valtakulttuuria. Meillä on myös mahdollisuus muuttaa yhteiskuntaa politiikalla, joka lisää sukupuolten ja sukupolvien välistä yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Meillä on edelleen liian vähän kokemusta lasikattojen aidosta murtumisesta ja esimerkeistä, joissa perheen ja työn yhteensovittaminen on mahdollista ilman kohtuuttomia uhrauksia ja henkistä pahoinvointia. Sekä isille että äideille. Politiikan miehinen maailma elää nyt murroksessa, josta voimme rakentavalla ja päämäärätietoisella yhteistyöllä luoda vielä paljon uutta ja yhteiskunnallista hyvää. Luotan siihen, että historiallisten vaalien lisäksi saamme aikaiseksi myös historiallisia uudistuksia. Naiset eivät ole asian kanssa yksin, sillä saamme aitoa tukea myös miespuolisilta kollegoilta. Mutta emme läheskään kaikilta. Se on hyvä pitää mielessä.
Riitta Mäkinen,
kansanedustaja, Keski-Suomi