Täystyrmäys työttömien hakemusrumballe: ”Byrokratian kasvua ja avoimien työpaikkojen katoamista julkisuudelta”
Demarinaiset edellyttävät Sipilän hallitukselta johdonmukaisuutta työllisyyspolitiikassa ja turhan säätelyn karsimisessa.
Hallitus esittää, että työttömän on jatkossa tehtävä työhakemuksia joka viikko ja tehtävä tekemisistään raportteja entistä tiuhempaan. Demarinaisten mielestä ssitys kuvaa hyvin ristiriitaisia vaatimuksia, joita työtä hakeville esitetään.
Demarinaiset muistuttavat, että on yleinen toive työllistyä tehtävään, johon on ammatillista osaamista ja valmiutta oppia uutta.
– Työttömät eivät ole laiskuuttaan vailla työtä. Myöskään työnantajat eivät halua hakemuksia, joita on tehty velvoitteen täyttämiseksi sen sijaan että hakijat olisivat harkinneet tarjolla olevan työn sopivuutta. Luvassa on byrokratian kasvua ja avoimien työpaikkojen katoamista julkisuudelta.
– Työhakemuksien täyttäminen ja raportointi verkossa edellyttävät joko omia tietoyhteyksiä tai helppoa pääsyä yleisön käytettävissä olevan tietokoneen ääreen esimerkiksi kirjastoon. Pitkien välimatkojen ja puutteellisen julkisen liikenneverkoston vuoksi työnhakijat ovat keskenään eriarvoisessa asemassa.
Työttömät eivät ole laiskuuttaan vailla työtä.
Demarinaiset painottavat, että työ on kaikkien ihmisen perusoikeus, mutta auton ja tietokoneen omistaminen ovat henkilökohtaisia valintoja.
– Jos hallitus todella haluaa helpottaa työttömien työllistymistä ja työnhakua, se peruuttaa päätöksensä romuttaa pienten lasten subjektiivinen päivähoito-oikeus.
– Kuinka pääministeri kuvittelee, että pienten lasten työttömät äidit pystyvät tulevien vaatimusten mukaisesti toimittamaan työhakemuksia ja kiertämään työpaikkahaastatteluissa, jos päivähoitopaikkaa ei ole tai on vain muutaman tunnin verran? Sosialidemokraattisten Naisten hallitus kysyy tiedotteessaan.