
Tuula Petäkoski-Hult: Onnea 19.11. sinulle yrittäjänainen ja mies – teitä tarvitaan!
Yrittäjänaiset ovat merkittävä joukko toimijoita, jotka tarjoavat ja tuottavat monenlaisia palveluja sekä valmistavat haluttuja tuotteita erilaisille asiakasryhmille. Naisyrittäjyyttä juhlistetaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti ja näille juhlistamisille on omat päivänsä ja tilaisuutensa.
Yhteistä Yrittäjien päivää vietetään perinteisesti 5.9., jolloin yrittäjyyttä tuodaan esille monin tavoin sekä kannustetaan yrittäjyyteen. Kansallista Yrittäjänaisten päivää vietetään 24.10. ja Kansainvälinen naisyrittäjien päivä, Women’s Entrepreneurship Day, on 19.11., jolloin on myös Kansainvälinen miestenpäivä. Vanhin näistä merkkipäivistä on kansallinen Naisyrittäjän päivä, jonka juhliminen on alkanut vuonna 1974. Yrittäjän päivän aloitusvuosi on 1997 ja Kansainvälinen naisyrittäjien päivä on perustettu 2014 ja sitä vietetään jo 150 maassa. Aluksi tähän tuoreimpaan merkkipäivään kohdistettiin kriittisiä äänenpainoja, koska se osuu samalle päivälle Kansainvälisen Miestenpäivän kanssa. Sen arveltiin jättävän pimentoon miesten hyvinvointiin liittyvien asioiden pohtimisen. Uskon, että on myös mahdollista yhdistää molempien päivien viettoa, sillä tuhannet naisyrittäjät tuottavat palveluja, joita miehet käyttävät oman hyvinvointinsa ja arkensa tukena.
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on yli 300 000 yrittäjää ja heistä noin kolmannes on naisia. Naisten perustamat ja johtamat yritykset ovat pääosin mikroyrityksiä, jotka työllistävät alle 10 henkilöä. Tilastojen mukaan näistä yrittäjistä 230 000 on yksinyrittäjiä. Syyskuussa 2024 Suomen Yrittäjien tekemän kyselyn mukaan yksinyrittäjien ansiotaso oli laskenut merkittävästi saman vuoden huhtikuussa tehtyyn kyselyyn verrattuna ja tulotaso oli selvästi matalampi kuin muilla yrittäjillä. Kyselyyn vastaajista etenkin yksinyrittäjänaisten tilanne vaikutti vaikeammalta kuten myös kaupan ja palveluiden alalla toimivilla yrittäjillä. Kyselyssä selvitettiin myös tyytyväisyyttä maan hallitukseen ja oppositioon.
Yksinyrittäjät ovat selvästi tyytymättömämpiä hallitukseen ja tyytyväisempiä oppositioon. Tyytyväisyys hallitukseen on alhaisinta nuorilla ja naisilla. Alhaista se on myös asiantuntijatehtävissä, mutta teollisuudessa ja rakentamisessa taas korkeampaa. Monille yksinyrittäjille on tuonut haastetta hallituksen esittämät ja eduskunnan enemmistön hyväksymät lukuisat lakimuutokset, joista yksi on ollut hius- ja kauneusalan arvonlisäverokannan korotus 25.5 %:iin aikaisemman 14 % sijaan. Muutos vaikutti hintoihin ja edelleen joidenkin asiakkaiden palveluostojen vähenemiseen. Myös vaatealan yritykset ovat olleet vaikeuksissa, kun asiakkaiden ostohalukkuus on laskenut työttömyyden kasvaessa. Kotitalousvähennyksen pienentäminen on osaltaan vaikuttanut palvelujen ostoon ja vähentänyt esimerkiksi kotisiivouksia ja pienremontteja tekevien yritysten asiakkuuksia.
Suomi tarvitsee sekä nais- että miesyrittäjiä, molemmat ovat juhlapäivänsä ja asiakkaansa ansainneet. Poliittisten päättäjien tulee pitää huolta siitä, että Suomessa on hyvät yrittämisen edellytykset kaikille, sillä yrittäjyys on yksi tukijalka, jolla voimme turvata hyvinvointivaltion myös tuleville sukupolville. Yksinyrittäjyys on merkittävä ja välttämätönkin työllistymisen muoto. On tärkeää, että yrittäjyys kiinnostaa ja alkaville yrittäjille löytyy tukea ensimetreille ja tarvittaessa vähän pidemmällekin.
Onnea kaikille naisyrittäjille Kansainvälisenä Naisyrittäjien päivänä ja Onnea kaikille miehille Kansainvälisenä Miesten päivänä. Juhlitaan ja tehdään työtä yhdessä sekä pidetään huolta toisistamme!

Tuula Petäkoski-Hult
FT, THM, ft (yrittäjä)
Pirkanmaan Demarinaiset
Demarinaisten hallituksen varajäsen
