Niina Malm: Jokaisella lapsella on oikeus vanhempiensa rakkauteen ja huolenpitoon

Suomessa on viime aikoina uutisoitu paljon lapsiin kohdistuneista seksuaaliväkivallan teoista. Järkyttyneet aikuiset ja vanhemmat ovat heränneet miettimään, miten näin voi olla ja kuinka tällainen toiminta voi olla mahdollista. Lapsia halutaan suojella kaikelta uhkaavalta, hinnalla millä hyvänsä. Valitettavasti joissain tapauksissa syyllisiä etsitään jopa tietyistä ihmisryhmistä ja samalla moni syytönkin joutuu vakavien syytösten kohteeksi. Vaikka aikuisten tarkoitusperät olisivatkin hyvät, niin samalla tullaan altistuneiksi lietsonnalle, joka vie keskittymisen tärkeältä aiheelta vihaamiseen ja pelkoon.

Uhkien kartoittaminen on vanhemmilta täysin luonnollinen reaktio. Kuitenkin samalla toivoisin, että vanhemmat pysähtyisivät enemmän miettimään näitä järkyttäviä uutisia lukiessaan, miten asiasta voitaisiin puhua kotona juuri sille omalle lapselleen. Onko perheessä aidosti sellainen keskusteluilmapiiri, jossa lapset tai nuoret uskaltavat kysyä vanhemmiltaan apua, kun kummallisia viestejä tulee puhelimeen? Ilman, että heidän tarvitsee pelätä itsensä nolaamista, tai että heidät leimattaisiin viestin lähettäjän osalta vasikoiksi? Olemmeko aidosti avoimia ja puhummeko lapsillemme heidän ikätasonsa mukaisesti asioista niiden oikeilla termeillä, vai olemmeko puhumatta kokonaan? Tuomitsemmeko vai kuiskuttelemmeko?

Tarkoitukseni ei ole syyllistää yhtäkään vanhempaa tai huolehtivaa aikuista. Haluaisin kuitenkin hetken aikaa pohtia sitä, onko yhteiskuntamme kääntymässä takaisin kohti kaksinaismoralismin keskiaikaa?

Viimeaikaisia tapauksia käsitellessä unohtuu helposti, että valitettavasti lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset eivät ole millään tavalla uusi ilmiö – niitä ei vain olla nostettu samalla tavalla julkiseen keskusteluun. Lapsen ja nuoren lähestyminen Suomessa on helppoa. On helppoa kehua nuorta, joka on hormonimyrskyssä ja helposti johdateltavissa ymmärtävään seuraan. Kaikenlaisia tapauksia ns. sugardaddyistä somessa lapsia lähestyviin pedofiileihin on lukematon määrä, jotka käyttävät hyväkseen juuri lasten ja nuorten tarvetta muiden hyväksynnälle ja sille, että joku kuuntelee omia murheita ja tunteita.

Aikuisista on kehittynyt omassa kuplassaan viihtyviä somettajia, jotka unohtavat välillä omat lapsensa, tahattomasti. Jatkuva saatavilla olemisen tunne ja aktiivinen somettaminen saa meidät tuntemaan itsemme tärkeiksi. Tuudittaudumme mielellämme omaan hedonistiseen tilaamme. Siinä samalla saattaa kuitenkin unohtua oma jälkikasvu ja heidän tarpeensa keskusteluille vaikeista asioista luotettavan aikuisen kanssa. Kuten esimerkiksi siitä, kuinka raastava some-maailma voi olla lapsille ja nuorille, ja miten houkuttelevaa on vastata viesteihin, joissa kehutaan ja tarjotaan huomiota.

Vanhempien tulisi rohkeasti tutustua siihen maailmaan, jossa lapset ja nuoret viettävät aikaansa joka päivä. Instagramin kommenttikentät, myStoryn kyselyt, Snapchatin vihjailut, TicTocin videot tai WhatsAppin ryhmät tuntuvat olevan monelle vanhemmalle täysin vieraita paikkoja. Ja kun jostain somekanavasta pääsee perille, on jo viisi uutta kanavaa syntynyt tilalle.

Maailma muuttuu ja siinä muutoksessa saa muutaman harmaan hiuksen itselleen ja menetettyjä yöunia julmasta some-maailmasta. Mutta samalla jos sillä pelastaa oman lapsensa ja onnistuu kannustamaan lastaan kehittämään terveen itsetunnon itselleen ilman, että sitä on somesta haettava, niin eikö se ole menetettyjen yöunien arvoista? Toisaalta somesta on myös merkittävää hyötyä nopeaan perheen viestintään, kuulumisten kyselyyn, ryhmäytymiseen ja sosiaalisiin suhteisiin normaalissa elämässä. Ei siis pelkästään haittaa, pelkoa ja vihaa.

Vaikeiden kysymysten äärellä olisi syytä muistaa se, että jokaisella lapsella on oikeus rakkauteen ja vanhemmilla on tässä suurin merkitys. Antaa rakkautta ja olla läsnä.

Niina Malm, SDP:n kansanedustaja