Vieraskynässä Erkki Tuomioja: 75-vuotias YK ja Suomi

Viime kuussa Yhdistyneet Kansakunnat vietti 75 vuotispäiväänsä. Kun päivänsankaria muistettiin, niin juhlintaa sävytti myös pettymys, ettei hienojen periaatteiden varaan perustettu maailmanjärjestö ole saanut enemmän aikaan.

YK:ta on helppo ja usein myös perusteltua arvostella tehottomuudesta. Se on kuitenkin viime vuosina parantanut juoksuaan monien hallinnollisten uudistusten seurauksena. Sen erityisjärjestöjen toimintakyky on useimpien kohdalla kiitettävä, hyvä tai vähintään tyydyttävä, vaikka ongelmia niissäkin riittää.

Viime kädessä syy YK:n ongelmiin on kuitenkin sen jäsenmaissa. Ilman jäsenvaltioiden tukea ja sitoutuneisuutta – ja turvallisuusneuvostossa ilman viiden pysyvän jäsenen hyväksyntää – ei maailmanjärjestöllä oli toimintakykyä eikä toimivaltaa. Kriisihallintaoperaatioihin YK:lla ei ole asettaa omia joukkoja, vaan se joutuu kääntymään jäsenvaltioiden puoleen ja vetoamalla ja suostuttamalla raapimaan kasaan riittävästi joukkoja.

YK:n isoin uudistustarve koskee turvallisuusneuvostoa, mutta sen laajentaminen ei ole lähiaikoina etenemässä mihinkään. Pysyvät jäsenet eivät sitä avoimesti vastusta – niin kauan kun niiden veto-oikeuteen ei yritetä koskea – mutta mitään pakottavaa tarvetta ne eivät uudistukselle näe. Turvaneuvoston laajentaminen noin 25-jäseniseksi sekä uusilla pysyvillä jäsenillä (ilman veto-oikeutta) ja vaihtuvilla jäsenillä mahdollistaisi myös sen, että se voisi korvata itse itsensä eräänlaiseksi epäviralliseksi maailmanhallitukseksi asettaneen G-20 ryhmän.

Jäsenmaat tulevat säilymään kauas tulevaisuuteen YK:n heikkona lenkkinä ja tämän järjestelmän kanssa on pakko elää. On helppoa esittää idealistisia ideaaliratkaisuja siihen, miten kansainvälinen yhteistyö ja globalisaation hallinta tulisi järjestää. Valitettavasti näköpiirissä ei ole mahdollisuutta siirtyä johonkin maailmanparlamentin ja maailmanhallituksen johdolla toimivaan maailmaan, tai että sellainen ylipäätään olisi koskaan mahdollista. Maailma tulee vielä niiden seuraavien ratkaisevien vuosikymmenten ajan, joka meillä enintään on aikaa toteuttaa kestävään kehitykseen siirtyminen, perustumaan muodollisesti itsenäisiin valtioihin.

Kun ihmiskunnan selviytymistä koskeviin globalisaation haasteisiin on päästävä käsiksi tässä ja nyt, tulee hallitustenväliseen yhteistyöhön perustuva järjestelmä olemaan edelleen siinä pääosassa. Silloin on tärkeätä, että mahdollisimman moni siihen osallistuva hallitus on demokraattisesti valittu ja demokraattiselle parlamentille vastuullinen. Kylmän sodan päättyminen kaatoi autoritaarisia hallituksia muuallakin kuin itäblokissa. Tuolloin ilahduttavasti laajentunut demokratia ei kuitenkaan ole enää viime vuosina viettänyt uusia voitonjuhlia maailmalla, vaan takaiskut ovat olleet yleisempiä.  

Houkutteleva ajatus on, että kansainvälisissä järjestöissä valvottaisiin myös näiden hallitustenvälistä yhteistyötä täydentävien foorumeiden avulla tehokkaammin sitä, miten jäsenvaltiot täyttävät demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioituksen kriteereitä. Tätä voi toivoa ja sitä pitää myös aktiivisesti edistää, mutta ei ole realistista lähteä siitä, että yhteistoiminta esim. ilmastonmuutoksen torjumiseksi, sotilaallisten konfliktien ehkäisemiseksi tai kriisienhallinnassa voitaisiin rajata vain ahtaimmat demokratian kriteerit täyttäviin maihin.

Maailmanjärjestön on oltava universaali tai sillä ei ole mitään virkaa. YK:ta ei voi korvata millään vain samanmielisten maiden – demokraattisten tai suvereniteettiaan korostavien – maiden kilpailevalla järjestöllä.

Demokratia ei menesty vientituotteena eikä etenkään miekkalähetyksen menetelmin. Demokratia leviää parhaiten esimerkin voimalla, osoittamalla kykynsä tuottaa vakautta, turvallisuutta ja hyvinvointia sekä ratkaisuja globalisaation aikakauden suuriin haasteisiin kestävästä kehityksestä ja ilmastonmuutoksesta pandemioihin. Erityisen hyvässä, mutta velvoittavassa asemassa tässä ovat pohjoismaat, joiden menestys globalisoituneessa maailmantaloudessa pohjautuu pohjoismaisen mallin mukaisen hyvinvointivaltioon, jonka arvo joskus ymmärretään paremmin pohjoismaiden ulkopuolella kuin Pohjolassa silloin, kun sitä ollaan oltu heikentämässä.    

                                         *                  *                   *

Sanna Marinin hallituksen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on ihmisoikeusperustaista. Tämä liittää Suomen kiinteästi pohjoismaiden viiteryhmään myös YK:ssa. Kun minulta eri yhteyksissä on kysytty mikä on pohjoismaiden menestyksen salaisuus kaikissa kansainvälisissä vertailuissa, olen aina ensimmäisenä asiana maininnut sukupuolten tasa-arvon. Valtiollisella tasolla Suomi oli maailmassa edelläkävijä naisten ääni- ja vaalioikeuden toteuttamisessa vuonna 1907. Kaikki muutkin pohjoismaat ovat tasa-arvokriteereillä maailman kärjessä, eikä pohjoismaissa enää pitkään ole ollut minkäänlaista sukupuolet eriarvoiseen asemaan asettavaa lainsäädäntöä. On hienoa olla ykkönen maailmassa, mutta se ei tarkoita, etteikö meillä edelleen olisi tässäkin parantamisen varaa.

Niin tärkeätä kuin naisten osallistumismahdollisuuksien turvaaminen politiikassa onkin, ei tasa-arvon toteutumista voi arvioida vain siitä, paljonko naisia on presidentteinä, ministereinä tai yritysmaailman johtotehtävissä. Politiikassa tasa-arvo on parhaiten toteutettu, mutta yritysmaailmassa on vielä paljon tehtävää sen eteen. Tyttöjen kouluttautumismahdollisuus ja naisten osallisuus työelämään ei riipu vain lainsäädännöstä vaan myös monista muista institutionaalisista, sosiaalisista ja kulttuuritekijöistä. Sillä miten vanhemmuuden vastuut ja arkielämän mahdollisuudet jakaantuvat ja miten lastenhoito niin perheissä kuin lainsäädännössä on järjestetty, on iso merkitys tasa-arvon toteutumiselle.

Olen vakuuttunut siitä, että tyttöjen ja naisten koulutus ja voimaannuttaminen ovat avainasioita kaikille niille asioille, joita ihmiset erilaisissa yhteiskunnissa tavoittelevat, oli kyse demokratiasta, vakaudesta ja vapaudesta, ekologisesta ja sosiaalisesta kestävyydestä tai hyvinvoinnin turvaamisesta kaikille. Juuri tässä on pohjoismaisen mallin vahvuus.

Ruotsi kutsuu ulkopolitiikkaansa feministiseksi. Kun olen kuunnellut ruotsalaisten kertovan mitä he sillä tarkoittavat, olen todennut meidän ajavan täsmälleen samoja asioita samanlaisella tavalla. Kun sosialidemokraattien ohjelmatyössä keskustelimme tästä, päädyimme siihen, että me emme käsitteen käytöllä saavuta mitään verrattuna siihen mitä muutenkin teemme.

Tässäkin on kuitenkin vielä parantamisen varaa, kumpikaan maa ei ole vielä liittynyt YK:n ydinaseiden täyskieltosopimukseen. Meillä kuitenkin SDP:llä on selvä kanta siihen, että näin tulisi tehdä.

Erkki Tuomioja, kansanedustaja sd.

Vieraskynä on Demarinaisten kiertävä blogipalsta, jossa joka viikkoa yksi SDP:n kansanedustaja kirjoittaa hänelle tärkeästä tasa-arvoon tai yhdenvertaisuuteen liittyvästä asiasta.