Ajankohtaista
Erkki seisoo kädet lanteillaan ja katsoo kohti. Hänellä on päällään musta puvuntakki, valkoinen paita ja sininen kravatti.

Vieraskynässä Erkki Tuomioja: Aino Malmberg – feministi, aktivisti, sosialisti

Näinä päivinä julkaistaan Mallo Antikaisen kanssa kirjoittamani elämäkerta Aino Malmbergista. Työn aikana saimme useasti vastata kysymykseen miksi Aino Malmberg. Useimmiten sitä on ensin edeltänyt kysymys kuka Aino Malmberg. Yleisin Aino Malmbergin nimeen liitetty ominaisuus, vaikka harvojen toimesta sekin, on että hän on puolustusministerinäkin 1920-luvulla piipahtaneen suojeluskuntapäällikön ja jääkärikenraaliluutnantti Lauri Malmbergin äiti.

Muutkin ovat viime vuosina taas kiinnostuneet Aino Malmbergin moniulotteisesta elämäntyöstä. Yhden sitä sivunneen tietokirjan arviointi otsikoitiin Helsingin Sanomissa: ”Aino Malmberg huumaantui terrorismin hehkusta: 1900-luvun alussa opettaja ja kirjailija avasi kotinsa Venäjän radikaalien salaiseksi tukikohdaksi”.

Aino Malmbergin elämästä voisi tehdä montakin vähintään yhtä raflaavaa otsikkoa, kuten vaikkapa ”Aino Malmberg toimi maailmansodassa Saksan agenttina ja järjesti rahaa Trotskille”, ”Aino Malmberg oli lesbokirjallisuuden edelläkävijä”, ”Aino Malmberg hurmasi Andrew Carnegien ja Henry Fordin, mutta ei hurmaantunut miljonääreistä”, ”Aino Malmberg oli Suomen aktiivinen suurlähettiläs ennen kuin meillä oli ulkoministeriötäkään” yms.

Aino Malmberg oli monilla tavoin edelläkävijä eri elämänalueilla. Hän ja Tekla Hultin olivat ensimmäiset suomenkielisestä koulusta ylioppilastutkinnon suorittaneet tytöt. He kuuluivat ensimmäiseen yliopistossa opiskelleiden naisten sukupolveen.

Aino Malmberg kirjoitti myös ensimmäisenä Pohjoismaissa naisten romanttista rakkautta kuvanneen novellin ”Ystävyyttä”. Se sisältyy hänen kolmanteen kaunokirjalliseen teokseensa Totta vai leikkiä, jonka Otava julkaisi vuonna 1903.

Enemmän kuin kukaan muu suomalainen hän sai näkyvyyttä Suomen autonomian puolustamiselle ja suomalaisten naisten äänioikeudelle Brittein saarilla ja Yhdysvalloissa. Oli muitakin puhematkoja tehneitä suomalaisia mutta heillä ei ollut samanlaisia verkostoja ja samanlaista vastaanottoa yli valtiollisten, kansallisten, uskonnollisten ja yhteiskuntaluokkien kuin Malmbergilla. Hänen tapansa esitelmöidä oli iskevä ja huomiota herättävä. Hän osasi vedota sekä amerikkalaiseen että englantilaiseen kulttuuriperintöön ja ajatteluun osuvalla tavalla.

Malmberg loi kansakuntien rajoja ylittäneet laajat verkostot myös feministeihin ja naisten oikeuksia puolustaneisiin eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Huomattavaa on, etteivät hänen yhteytensä rajoittuneet minkään erityisen suunnan naisasianaisiin, vaan hän hakeutui kontakteihin naisasialiikkeen kaikkiin suuntauksiin konservatiivisista äänioikeuskysymystä vältelleistä aina radikaaleihin lakkoja ja mielenosoituksia järjestäneisiin suffragetteihin sekä Isossa-Britanniassa että Yhdysvalloissa. Hänen feminisminsä oli sekä kansallista että ylirajaista. Yhtäältä naisasia oli hänelle itseisarvo, toisaalta se oli keskeinen väline Suomen asian edistämiseen.

Edelläkävijän identiteetin lisäksi hänellä oli useita keskenään risteäviä ja yhtäaikaisia identiteettejä. Siirryttyään vapaaehtoisena maanpakolaisena Lontooseen vuonna 1909 hänen elämänsä ja identiteettinsä painopisteet muuttuivat. Hän mielsi itsensä edelleen vahvasti suomalaiseksi, mutta kansallisen identiteetin rinnalle kehittyi kosmopoliitin ja seikkailijan sielu, joka ei kuitenkaan koskaan lakannut syttymästä Suomen asialle. Ulkomailla hänen feminisminsäkin vahvistui.

Aino Malmbergin aatteellinen perintö on monitahoinen ja voi nykypäivän perspektiivistä näyttää myös ristiriitaiselta, vaikkapa Malmbergin samanaikaisesti tunnuksinaan pitäneen nationalismin ja internationalismin osalta. 1800-luvun nationalismia voi pitää edistyksellisenä voimana, joka useimmiten oli liberaalien ja demokraattien liittolainen. Sen vihollisia eivät olleet niinkään muut kansakunnat kuin taantumukselliset ruhtinaat ja vanhoilliset byrokraatit, jotka elivät kuningashuoneiden ristisiittoisessa ja sujuvasti puolta vaihtavien ammattisotilaiden maailmassa.

Suomessa Malmberg oli kuulunut Venäjällä terroria aseenaan käyttäneen ja sosialistivallankumouksellisten kanssa yhteistyötä tehneen maanalaisen Aktiivisen vastustuspuolueen johtoon. Maailmansodan aikana hän oli myös yhteistyössä Saksan kanssa, jossa kaksi hänen pojistaan sai jääkärikoulutuksen. Aino Malmberg ei vierastanut yhteydenpitoa myöskään bolševikkeihin tai anarkisteihin. Hänen on epäilty hänen toimineen kuriirina, joka olisi välittänyt rahaa Trotskille New Yorkiin vuonna 1916.

Siitä milloin ja missä Aino Malmberg liittyi Suomen sosialidemokraattiseen puolueeseen ei ole varmaa tietoa. Se on tapahtunut Suomen ensimmäisen yksikamarisen eduskunnan vaalin jälkeen, sillä vaaleissa hän tuki vielä ilman menestystä jäänyttä Radikaalista vaaliliittoa. Englannin Independent Labour Partyn jäseneksi hän oli liittynyt Ramsay MacDonaldin kehotuksesta voidakseen osallistua puolueen edustajana Internationaalin Kööpenhaminan kongressiin vuonna 1910.

Suomessa hän esiintyi SDP:n tilaisuuksissa ja kirjoitti sen lehtiin. Sosiaalisesti hänen taustansa oli kuitenkin aivan erilainen kuin työväenliikkeen selkärankana olleella kaupunki- ja maaseutuproletariaatilla, eikä hän heidän elinympäristöönsä hakeutunut tai pyrkinyt siihen perehtymään.

Aino Malmbergin ystävä- ja tuttavapiirissä sosialistit eivät olleet välttämättä edes enemmistönä sen enempää Suomessa kuin Englannissakaan. Hän ei myöskään osallistunut työväenliikkeen ideologisiin keskusteluihin tai väittelyihin tavalla, joka olisi mahdollistanut hänen sijoittamisensa mihinkään työväenliikkeen suuntaukseen. Vain bolševikkeihin hän markkeerasi etäisyyttään, mutta selvästi vasta heidän valtansa vakiinnuttua Venäjällä.

Sylvi-Kyllikki Kilpi kirjoitti Aino Malmbergin postuumisti julkaistusta Johtajia-kirjasta Suomen Sosialidemokraatissa 30.3. 133 sekä kirjaa että sen tekijää lämpimästi arvostaen: kirja oli ”viimeinen mieluinen muisto valloittavasta, älykkäästä persoonallisuudesta”. Samalla hän kirjoitti oivaltavasti Malmbergin suhteesta sosialidemokratiaan:

”Hän oli poliittisesti vapaamielinen, kulttuuriliberalisti sanan parhaimmassa mielessä. Hänen rakkautensa Englannin työväenpuoluetta kohtaan ei kuitenkaan koskaan jaksanut kasvaa samanlaiseksi kiintymykseksi sen sisarliikettä kohtaan Suomessa; niin paljon hän kuitenkin oli suomalaisen porvarillisuuden hengen kahlehtima. Tästä huolimatta hänen ilmeisesti mielipiteineen täytyi olla suomalaisen keskiluokan piirissä jonkinlainen ”peloittava lapsi”, jolle oli paljon annettava anteeksi liiallisen henkisen eloisuutensa vuoksi.” Aktivismi vei Malmbergin yhteistyöhön vallankumoukselle vihkiytyneiden ihmisten kanssa, kosketus Englannin työväenpuolueeseen taas sivistyneeseen kulttuuriliberalismiin samastuneiden ihmisten joukkoon. Jos Malmberg olisi ollut puolueessa aktiivinen poliitikko, hän olisi viimeistään maailmansodan jälkeen joutunut tekemään selkeitä linjavalintoja. Nyt hän saattoi jatkaa henkisesti vapaasti liikkuvan radikaaliliberaalin, samanaikaisesti nationalistin ja internationalistin roolissa.

Erkki Tuomioja

Kansanedustaja
erkki.tuomioja@eduskunta.fi

Vieraskynä on Demarinaisten kiertävä blogipalsta jossa julkaistaan Demarinaisten ja Suomen Sosialidemokraattisen puolueen luottamushenkilöiden ja toimijoiden kirjoituksia. Tekstit ovat vieraiden itsensä kirjoittamia ja edustavat heidän omia näkemyksiään.