Merja-Hannele Vuohelainen: Olinpa kerran raittiustyöntekijä

Naisien vastuulla on elämän jatkuvuus. Ehkä siksi suhde alkoholiin on ollut pidättyväisempi kuin miesten ja moraalinen katse naisten juopumukseen syyllistävämpi. Työväenliikkeen ja sen naisjärjestön suhde raittiusliikkeeseen on ollut tiivis. Jo vuonna 1899 Työväenpuolueen ohjelmassa vaadittiin yleistä kieltolakia väkijuomien valmistukseen sekä kauppaan. Suuri osa kieltolain kannattajista oli naisia, jotka olivat kyllästyneet katselemaan miestensä juopottelua ja huonoa käyttäytymistä humaltuneena. Raittius nähtiin tienä oman elämän hallintaan, sivistykseen ja rauhaan.

Kieltolaki tuli voimaan 1. päivä kesäkuuta vuonna 1919 ja jatkui vuoteen 1932. Hyvää tarkoittava laki ei toiminut, päinvastoin. Laista ei kuitenkaan välitetty ja salakuljettajat toivat ulkomailta Suomeen ennennäkemättömät määrät ulkomaista alkoholia ja kansa vain kostui. Valtio menetti tietysti verovaroja eikä kansalaisten omatoimisuus lisännyt lakien noudattamisen kunnioitusta. Lopulta naiset olivat ne, jotka keräsivät kieltolakia vastustavaan adressiin 120 000 nimeä ja saivat lain kumottua.

Sosialidemokraattisessa naisliitossa raittiusaatteeseen uskottiin vahvasti. Naiset saivat ensimmäisen kerran valtionapua v. 1924 pienten lasten hoitokursseja varten, v.1928 raittiuskasvatukseen ja 1929 kotitalouskurssien järjestämiseen. 1920-luvulta aina 1950-luvun lopulle saakka naisliikkeen toiminta keskittyi aikaisempaan tiukemmin lasten ja naisten elinolojen kohentamiseen, terveysvalistukseen ja raittiuskasvatukseen.

Olen työväenliikkeen kasvatti. Isovanhemmat eivät käyttäneet alkoholia juuri lainkaan eivätkä omat vanhempani. Karmaisevia muistoja lapsuudesta silti on. Ystäväperheessä oli saman ikäinen lapsi kuin minä sekä toinen seitsemän vuotta nuorempi. Vakavaraiset vanhemmat joivat menestyksensä sekä lastensa turvatun kasvun. Nuorempi piilotti vanhempien pulloja ja isommalla oli omassa huoneessaan pesäpallomaila, siltä varalta, että pystyisi tarvittaessa pitämään puoliaan. Vanhemman lapsen kanssa kävin katsomassa hänen isäänsä sairaalassa, johon hän oli päätynyt delirium- houreissaan. Se oli meille lapselle pelottava kokemus.

Esiteininä osallistuin Koiton raittiusleirille. Se oli varsinaista nuorten ilotulitusta, jolloin hyvää tarkoittavat luennot menivät kuin vesi hanhen selästä. Nuoret kollit heittivät kauppa-auton takaovesta maksamattomat olutpullot kanveesiin. Ohjaajat tosin saivat ainakin osan juomista kaadettua maahan ripityksen kera. Hauskaa meillä oli, ilman alkoholia kavereiden kesken.

Nuorisoliittolaisena olin töissä demareiden raittiusliitossa, se oli yhdistetty talouden vuoksi kimppuun nuorisopiirin työntekijän toimeen. Kuuluin raittiusyhdistys Tähkään ja kävin kiertämässä raittiusyhdistyksiä. Minut otettiin vastaan ilahtuneena, olinhan juuri ja juuri parikymppinen. Mutta mitä tarjottavaa minulla oikeasti oli raittiuden elämäntavakseen jo aikapäiviä sitten ottaneelle porukalle? Raittiusaate eli ilmeisen silloin omassa kuplassa eikä ehkä tavoittanut niitä, joille tie päihteettömyyteen olisi ollut ajankohtaista.

Tänä päivänä raittiustoiminta on muuttunut ja myös sen haasteet. Perjantaipullon sijaan on moniongelmaista alkoholin, lääkkeiden ja huumeiden sekakäyttöä. Täysraittiuden ohella on tarjolla hallittua elämäntapamuutosta. Syyllistämisen sijaan osoitetaan mm. tukihenkilöitä ja kokemusasiantuntijoita.

Raitistuminen ei varmasti ole kenellekään helppoa. Mielikuvat hauskasta elämästä, viihdetäyteläisestä dokaamisesta ja alkoholin osuudesta kruunaamaan tilaisuuden kuin tilaisuuden, vaikuttaa yhä selvästi. Punaviini ja tumma suklaa ovat hyviä sydämelle, snapsi kirkasta nukkumattina laittaa ääreisverenkierron liikkeelle ja skumppa kohottaa juhlan tuntua – näitä uskomuksia riittää.  Ihmisellä on kyky valita omia mieltymyksiä vastaava totuus.

Nyt on takana rankka alkuvuoden Korona-vaihe ja monet ovat syystäkin stressin kourissa. Eristäytymistä omista läheisistään, hoito- ja huoltohenkilökunnan raskas arki ja kaikkien normaalin elämän muuttuminen paoksi sairaudelta karkuun. Silti myös tämä syksy on muun muassa kansalaisopistotoiminnan käynnistymisen aikaa – vaikka sitten etänä.  Se on hyvä alku uudelle elämäntavalle.

Uudet suositukset sanovat suoraan, että ei ole vaaratonta alkoholin nauttimista. Helsingin yliopiston päihdelääketieteen työelämäprofessori Kaarlo Simonjoki painotti Helsingin Sanomien artikkelissa 4.9.2020, että tutkimusten perusteella vain puoli annosta päivässä säännöllisesti käytettynä nostaa somaattisten sairauksien riskiä. Alkoholi myös pahentaa masennus- ja ahdistusoireita.

Ehkäpä SDP ja sen sisarjärjestöt voisivat palata työväenliikkeen ladulla sen verran taakse päin, että esimerkiksi voisimme pidättäytyä siitä ”talon piikkiin” yhden kaadon illallisjuomista?

Merja-Hannele Vuohelainen

Demarinaisten neuvonantaja